Kotoisella hernekeitolla on monta reseptiä. Vanha kansa tietää, että armeija marssii vatsallaan. Hernerokka kuuluu olennaisesti niin sotaväen kuin siviilisamoajienkin metsäeväisiin. Oheinen Antti Uusitalon juttu on Viiden Tähden juttuarkistosta yli 10 vuoden takaa.
Vaikka armeija muuttuu ja kehittyy, hernekeitto on ja pysyy. Sitä tarjotaan varuskunnissa torstaisin joko lounaalla tai päivällisellä. Hernerokkaa keitetään, kun varuskuntaan tulee vierailijoita. Onhan rokka ruoka, joka yhdistää koko Suomen niemen.
Hernekeitto on tullut Suomeen Ruotsin kautta Pohjois-Saksasta. Ennen vanhaan ruokalajit liikkuivat pitkälle sotilaiden ja kauppiaiden mukana. Kun joku ruoka todettiin komennusmatkalla hyväksi, tuotiin se myös Suomeen.
Vielä sata vuotta sitten maassamme oli eroteltavissa itäinen ja läntinen ruokakulttuuri. Ja tiedetään, että molemmissa tarjottiin hernekeittoa, tosin eri tilanteissa. Karjalassa hernekeitto oli tärkeä pitoruoka, kun taas länsirannikolla hernekeittoa pidettiin arkiruokana jo ennen sotia.
Karjalaiset olivat tunnettuja pitojen järjestäjiä. Karjalan pidoissa tunnelma oli hilpeä, kun taas lännessä pidoissa vallitsi usein harras tunnelma. Sanotaankin, että karjalaiset hautajaiset ovat iloisemmat kuin hämäläiset häät.
Etelä-Karjalassa hernekeitto oli myös perinteinen hautajaisruoka. Se jopa tunnettiin nimellä ruumisruoka tai hautajaisrokka. Jos joku sairasteli pitkään, sanottiin että, kohta se antaa rokan.
Hernekeitolla on lukuisia erilaisia reseptejä, mutta palviliha kuuluu olennaisena osana rokkaan.
Hernerokka on ollut Suomen puolustusvoimien ruokalistalla jo itsenäisyyden alkuajoista asti. Suomalaisiin perinneruokiin se on kuulunut jo satoja vuosia, joten ei voida kertoa mitään yhtä ja ainoaa alkuperäistä reseptiä.
Mittasuhteita ja raaka-aineita on vaikea selvittää, sillä reseptivihkoja sekä kartanoiden ja linnojen tavaraluetteloita ei ole säilynyt tähän päivään. Toisaalta ennen vanhaan ruokaa ei valmistettu tarkkojen reseptien mukaan, vaan pataan pantiin, mitä oli ja esimerkiksi hernekeiton liha vaihteli vuodenajan mukaan.
Palviliha on kuitenkin kuulunut olennaisena osana hernekeittoon. Palvaus oli vanha tapa säilöä lihaa ennen kuin kylmäkaapit keksittiin. Palvatusta lihasta tuli keittoon myös hyvä maku.
Vaikka nykyisin Suomen armeijan hernekeittoon käytettään ns. sian krossilihaa, lisätään keittoon myös palvikinkkua, jotta siihen saadaan perinteinen maku. Aika ajoin palvin korvaa perinteisempi savukylki.
Maastossa soppatykissä valmistettavaan keittoon laitetaan säilykelihaa. Hernekeitto on hyvä esimerkki helposta ja hyvästä maastoruoasta. Keitto saa hautua soppatykissä rauhassa ja jokainen taistelija saa tasalaatuisen annoksen.
Niin ja jotenkin se hernekeitto maistuu ulkona aina paremmalta. Lieneekö syy soppatykissä vai syöjässä itsessään.
Hernekeiton valmistaminen on helppoa. Aito rokka ei kuitenkaan ole pikaruokaa.
Suomen armeijan hernekeiton valmistus alkaa jo keskiviikkona. Herneet laitetaan turpoamaan pataan illansuussa. Vaikka armeija kansainvälistyy, ovat herneet edelleen suomalaisia ja ne tulevat Liedosta.
Aamuvuoroon tuleva kokki huuhtelee herneet ja laittaa padan kiehumaan. Herneet saavat porista padassa 3-4 tuntia, jonka päätteeksi lisätään lihat ja mausteet.
Keitto saa makua valko- ja maustepippurista sekä meiramista. Meirami on kuulunut hernekeiton mausteeksi jo pitkään – kenties siksi, että villi mäkimeirami on kasvanut Suomen maatalojen pihoilla jo yli sadan vuoden ajan.
Pippurit olivat ennen kalliita, joten niitä käytettiin säästeliäästi. SA Intin hernekeitto saa myös makua sipulista, jota tarjotaan keiton lisänä sinapin kera.
Hernerokka tarjotaan sipulin, sinapin, ruis- ja näkkileivän kanssa. Myös raakaa sipulia on tarjolla. Tämä tapa ei ole kovin vanha, vaan se on vakiinnuttanut aseman viimeisten 20 vuoden aikana. Sipulin tarjoaminen on tiettävästi alun perin merivoimien tapa, joka on jalkautunut myös maavoimiin.
Pannukakku kuuluu myös erottamattomana osana hernekeittoon. Jos sen korvaa jollain torstaina, kuuluu sotilaiden joukosta heti murinaa. Pannukakku tarjotaan marjahillon ja marjojen kanssa.
Punssi on perinteinen juoma hernekeiton kaverina. Sitä tarjotaan joko lämmitettynä tai hyvin jäähdytettynä.
Punssi on arrakilla maustettu likööri, joka levisi Ruotsiin ja edelleen Suomeen 1700-luvun alkupuolella. Punssi sai alkunsa, kun pohjolaan ruvettiin tuomaan Hollannin kautta Jaavan saarelta arrakkia. Arrakki tuli pohjolaan tammitynnyreissä, joissa se sai tummankeltaisen värinsä.
Alun perin arrakki valmistettiin palmun mehusta, yrteistä, riisistä ja melassista käyttämällä ja tislaamalla. Arrakkia valmistetaan edelleen ainakin Intiassa ja Indonesiassa. Palmumehun sijasta arrakin valmistukseen voidaan myös käyttää kookosta.
Punssi sanan alkuperä tulee ilmeisesti sanskritin kielestä panca, joka tarkoitti viittä. Alkuperäinen punssi kun sekoitettiin viidestä aineesta alkoholista, sokerista, sitruunasta, vedestä ja mausteista. Arrakki taas tulee arabian sanasta araq at-tamr, joka tarkoittaa taatelin hikeä tai mehua.
Ruotsin vallan aikaan punssia tarjottiin sotilaille sotakunnon ylläpitämiseksi ja sen uskottiin pitävän taudit loitolla. Alun perin punssi kuumennettiin, mutta kun juoman teollinen tuotanto alkoi 1800-luvulla, sitä alettiin tarjota myös kylmänä.
Samaan aikaan punssi myös vakiinnutti aseman hernekeiton seuralaisena. Punssi ja hernekeitto ovatkin pohjoismaalainen juttu, eikä punssi ole levinnyt Pohjolan ulkopuolelle.
Punssin kulutushuippu on edelleen laskiaisena. Hernekeittohan on armeijan ulkopuolella perinteinen laskiaisruoka.
Teksti: Antti Uusitalo.
Kirjoittaja on helsinkiläinen sommelier, ravintola Vinkkelin ravintoloitsja sekä ruoka- ja juomakirjailija. Uusitalo oli Viisi Tähteä -lehden vakituinen avustaja.
Pääkuva: Laura Riihelä, Elo-Säätiö
Facebook Comments