”Teidän kaltaisenne herra tällaisessa paikassa?”
Ensimmäisessä kolumnissani taustoitin kulutussosiologian tehtävää taloudellisten reunaehtojen ulkoisen maailman selittäjänä. Koska hallussa olevan rahan määrä ei selitä täysin kulutusta kuin kenties jonkun tietyn välttämättömiä tarpeita kuvaavan pisteen alapuolella, selityksiä on haettava muualta; kulttuurisista ja symbolisista ulottuvuuksista.
Jokaisen näitä asioita pohtivan lukemistoon kuuluu aihepiirin kenties merkittävin klassikko, Pierre Bourdieun ”La Distinction” vuodelta 1979. Kulutuksen symbolisia ulottuvuuksia oltiin pohdittu toki aiemminkin.
Thorstein Veblen kuvaili yläluokkaista joutilaisuuden sävyttämää kerskakuluttamista miltei sata vuotta aiemmin ja viitteitä keskustelusta löytyy niinkin kaukaa kuin 1700-luvun puolivälistä, jolloin taloustieteen isänä pidetty Adam Smith kirjoitti symbolisista kulutustuotteista, joiden prestiisi katoaa, kun hallitsevat luokat lopettavat niiden kuluttamisen.
Adam Smithiin ei kovin moni sosiologi enää viittaa, jos nyt on koskaan viitannutkaan. Veblenistäkin keskustellaan varsin harvoin; korkeintaan silloin tällöin sivulauseissa nimenomaan yhdistettynä kerskakulutukseen. Bourdieuta sen sijaan viljellään edelleen, vaikka 1960-luvun ranskasta kerätyt havainnot eivät ehkä kritiikittä sovellu nykypäivään.
Bourdieun kuuluisan ajatusmallin mukaan ihmisen olemisen ja käyttäytymisen tavat konkretisoituvat habituksessa, mikä on liitoksissa hänen taustaansa. Edelleen nämä luokkasidonnaiset tavat heijastuvat kaikkeen toimintaan.
Tietyn luokan edustajat siis käyttäytyvät luokalleen ominaiseen tapaan kaikkialla: kuunnellessaan musiikkia, työpaikoilla, kadulla kävellessään, ravintoloissa, ruokapöydässä. Kaikkialla.
Ihmisen luokkasidonnaiseen sosiaaliseen olemukseen liittyvät makurakenteet eivät kuitenkaan ole niin yhtenäisiä kuin Bourdieu esitti. Bourdieun esittämä rakennelma ei toimi arkisissa kohtaamisissa, joissa ihmisen habitusta haastaa ammattiasema tai jokin muu hierarkkinen olettamus toistensa kanssa kommunikoivien ihmisten eroista. Kohtaamisista tulee helposti rituaaleja, joiden kulku on ennalta määrätty.
Tutkimuksissa on havaittu, että esimerkiksi ammatillinen asema vaikuttaa käyttäytymiseen myös työpaikan ulkopuolella. Korkeammassa asemassa olevat ihmiset saattavat haluta osoittaa asemansa myös tämän aseman määritelleen kentän (vaikkapa työpaikka) ulkopuolella. Samoin tietenkin päinvastoin.
Oman luokan ulkoisten piirteiden korostaminen voi liittyä muiden luokkien ulkoisten piirteiden halveksumiseen.
”Minähän en tuollaista piperrystä syö!”
Makurakenteet voivat siis muuttua habituksesta huolimatta ja ne saattavat vaihdella eri tilanteissa. Myös habitus on altis muutoksille. Johtoportaaseen ajautunut sinne vanhahtavassa sosiologisessa merkityksessä kuulumaton henkilö saattaa alkaa vähitellen käyttäytyä habitukselleen vieraalla tavalla; tavalla joka viittaa siihen, miten hänen uudessa asemassa oletetaan käyttäytyvän.
Tutkijan tai poliitikon oletetaan keskustelevan asioista ammatilleen soveltuvalla tavalla, ja usein hän näin toimiikin. Niin ikään viiniasiantuntija joutunee maistamaan korkatun viinin vaikka ei haluaisikaan.
Ravintola-annoksen sanalliseen arvioimiseen saattaa olla jonkinmoinen kynnys, jos pöytäseurueessa on Michelin-kokki. Kuitenkin jos pystyy omaksumaan tämän kokin habitukseen liittyviä piirteitä, tehtävä helpottuu. Jo yhteinen kieli voitelee rajoittavia portteja kummasti.
Fine dining -ravintoloiden asiakaskunta lienee ammatillisesti vinoutunutta, varsinkin perinteisimpien ravintoloiden tapauksessa, enkä tässä viittaa ruoka-alan ihmisiin. Ja tokkopa kaikki yritysjohtajat oikeasti pitävät sveitsiläisistä kelloista. Heidän ammattiaseman muokkaamaan habitukseensa se kuitenkin kuuluu; heidän on sosialisoitu pitämään kelloista, ja ei ole helppoa olla vastarannankiiski.
Ensimmäisen kasvuluokan bordeauxlaiset viinit ovat hinnoissaan, koska vebleniläisiä statuskuluttajia vain tuntuu riittävän.
Monopolistamme niitä ei löydä, mutta fine dining -ravintoloiden kellareissa lienee aina muutama pullo odottamassa siltä varalta, että joku haluaa näyttää asiakkailleen, että paalua ja omassa viiteryhmässä kenties tärkeää symbolista pääomaa löytyy. Vaikka sommelier matkalla kellariin vähän myhäilisikin.
Viinihierarkioiden huiput, käsintehdyt kellot ja laukut, joiden merkit tunnistaa maallikkokin, edustavat perinteistä tai voisiko jopa sanoa vanhakantaista statuskuluttamista – tapaa erottautua niistä, jotka eivät omaan viiteryhmään kuulu ja toisaalta tapaa samaistua niihin, jotka omaan porukkaan kuuluvat. Nyttemmin statuskuluttaminen on muuttunut hienovaraisemmaksi. Steve Jobs pukeutui aina mustaan pooloon ja farkkuihin. Googlatkaapa kuvahaulla Mark Zuckerbergia.
Ihmisen ulkoisesta habituksesta ei ehkä pysty enää päättelemään paljoakaan. Poolopaidan merkkiä voi olla harjaantuneenkin materiaalituntijan vaikea tunnistaa.
Voidaankohan nyt vetää jonkinmoinen johtopäätös siitä, että jos ostoskoriin voi valita mitä tahansa, tämän sisältö ei enää kiinnostakaan? Ravintolat aletaankin valita sen perusteella, mihin oikeasti halutaan mennä.
Viinit valitaan sen mukaan, mitkä hivelevät palettia parhaiten. Tämähän kuulostaa aivan 2017 vuoden Helsingiltä. Muutama vuosi sitten presidentti käännytettiin ravintolan ovelta. Nyt Tehtaankadun uutukaiseen bistroon ei pääse sisään vaikka kuinka haluaisi.
Vai onko kyse sittenkin samasta asiasta? Keisarin uusista vaatteista. Ylellisyyshyödykkeet – juuri ne vebleniläiset – perustuvat edelleen saavutettavuuteen – tai saavutettavuuden mahdottomuuteen. Voisiko sen pöydän saada sittenkin varattua, jos tuntee oikeat ihmiset?
Pöytä Eteläesplanadin kattojen ylle järjestyy helposti seuraavaksi lauantaiksi. Tarkistin juuri.
Veblen pyörittelisi päätään. Tai tuulettaisi salaa.
(Inspiraation lähteenä: Willekens, Mart & Lievens: Boundary Tastes at Work: The Gendered Effect of Authority Positions in the Workplace on Taste in Clothing and Food. Sociological Perspectives 2015: 58(1): 78-96.)
Pekka Mustonen
Kirjoittaja on kaupunkilaisiin elämäntapoihin keskittynyt taloussosiologi, joka työskentelee Helsingin kaupungilla erikoistutkijana. Mustosen rakkaimpia harrastuksia ovat päämäärätön haahuilu karuissa kaupunkimaisemissa, viinipullojen valitseminen etiketin perusteella sekä analyyttisten havaintojen tekeminen ympäröivästä kulttuurista.
Facebook Comments