Artikkeli on toinen osa kokonaisuudesta, joka käsittelee syyskuun 10. järjestettyä Portviinipäivää. Voit lukea ensimmäisen osan täältä!
”Juna lähtee, kiivetkää kyytiin, olkaa niin hyvät.” Huomaan istuvani valkoisen pöytäliinan äärellä ikivanhassa junassa, joka henkii menneiden aikojen ylellisyyttä. Eikä suotta, vuonna 1890 rakennettu The Presidential toimi aiemmin nimensä mukaisesti presidentin junana, jossa on syötetty ja juotettu myös paaveja.
Keittiömestari Vitor Matos sen sijaan on saanut juuri Antiqvvm-ravintolalleen Michelin-tähden, ja valmistaa poikkeuksellisissa maisemissa kulkevan ajelun ruoat.
Savustettua ankeriasta ja hanhenmaksaa, hummeria, osterinlehteä ja osteria, tietenkin pääruoaksi bacalhauta ja jälkiruoaksi sitä sun tätä yhdistettynä ikivanhaan tawny portiin. Ruoka on käsittämättömän hyvää tarjoiltavaksi junassa ja palvelu pelaa juuri niin hyvin kuin toivoa saattaa. Hämmästyttävä suoritus, jonka hintakin on kohdillaan viidessäsadassa eurossa.
Portugali ei nauti maineesta gastronomisena suurvaltana, toisin kuin viereinen Espanja. Iberia tuppaa peittoamaan pienen Portugalin useimmiten kaikessa, mihin se ryhtyy, minkä myös portugalilaiset tietävät. Portugalilainen ruoka on silti mainettaan parempaa, paikoitellen suorastaan erinomaista, juurevaa ja useimmiten äärimmäisen tuoretta.
Portugalilaiset raaka-aineet saavat suomalaisen vihreäksi kateellisuudesta, etenkin merenelävät.
Gastronomian terävin huippu on kehittynyt viime vuosina nopeasti, mikä maistuu myös Vitor Matosin annoksissa. Myös portviini kehittyy, vaikka tyylin ankkuri onkin syvällä perinteissä. Tämä näkyy myös markkinoissa: arvoportien myynti on kehittynyt suotuisasti viimeisinä vuosina, eikä perusportinkaan myynti sakkaa.
Samalla portviini on ollut helisemässä tämän hetkisten terveystrendien kanssa. Portissa on paljon sekä alkoholia että sokeria, jotka rinnastuvat terveysfanaatikkojen mielissä vuonna 2017 nikotiiniin ja tervaan.
Tämä tiedostetaan myös Portossa. Tuottajat keksivät uusia tapoja käyttää portviiniä, jotta suotuisasti kehittynyt myynti ei lipsahtaisi ojasta allikkoon.
Kyse ei ole vain mielikuvista, sillä portviini on ollut kuivumaan päin viime aikoina.
Jos katsotaan samppanjan vuosisataa, kuivuminen on merkittävä osa tarinaa. Portossa maailman niukkenevaan makuun on herätty Champagnea myöhemmin, mutta suunta on selvä.
Juomiin tehtävien muutosten tulee kuitenkin olla niin hienovaraisia, etteivät tyyleihin tottuneet kuluttajat älähdä. Puhutaan parhaimmillaan vuosikymmeniä kestävästä hienosäädöstä, jonka jälkeen viinin balanssi on määritetty uudelleen. Vuosisatainen viinityyli kääntää kurssia hitaasti.
Yksi esimerkki uuden keksimisestä iski vasten kasvojani välittömästi, kun olin saapunut Portoon. Vierailuni alkoi tilaisuudella, jossa napolilaisen pizzan mestari paistoi margherita-pizzoja ja ripotteli päälle vielä syötäviä kultahippuja.
Kimalteleva pizzasirkus yhdistettiin erilaisiin portviineihin johtavan asiantuntijan valitsemilla viineillä. Rasvaista, suolaista ja makeaa.
Aavistuksen päälle liimattua, kyllä, eikä välttämättä napakympin yhdistelmä, mutta kaikki tyynni osoitus siitä, ettei portviini ole jäänyt menneisyyteen. Vanhat rajat on tehty rikottaviksi.
Yksi vastaus sokeriin ja korkeaan alkoholitilavuuteen on valkoisesta portista valmistettu port tonic -cocktail, joka on vain lievästi makea ja matala-alkoholinen.
Vuosituhannen alussa kehitelty drinkki näyttää yleistyneen myös Portossa, joskin viiveellä. Vielä muutama vuosi sitten olisi ollut yllättävää, jos Graham’sin tapainen perinteinen englantilainen port-talo olisi tarjonnut terassillaan port toniceja, mutta nyt asia tuntuu luontevalta. Hyvä niin, sillä sillekin on aikansa ja paikkansa.
Samaan kategoriaan putoaa myös vaaleanpunainen port, joka pyrkii etenkin naisten laseihin mutkattomana kesäjuomana. Onnea vaan pinkille portille, sillä kukaan paikallinen ei itse myönnä juovansa sitä, vaikka kannattaakin ajatusta port-markkinoiden laajentamisesta ainakin teorian tasolla.
”Hyppää kyytiin, kisat alkavat kohta!”, perinteisestä rabelo-veneestä huudetaan. Historiallisilla purjeveneillä kuskattiin viinitynnyreitä Douro-jokea pitkin Vila Nova de Gaiaan aikana, jona rekat eivät vielä kulkeneet.
Nykyään rabelot kaunistavat Porton ja Vila Novan kaksoiskaupungin satamaa. Tänään niillä ajetaan perinteinen purjehduskilpailu, johon Portviinipäivä huipentuu joka syyskuun 10. päivä.
Hyppään Graham’sin veneeseen, jossa saan päälleni firman paidan ja lippiksen sekä käteeni lasillisen valkoviiniä muovimukissa.
Matkalla kohti merensuuta, jossa kisan lähtöviiva sijaitsee, käy ilmi, että puolet miehistöstä ei osaa purjehtia. ”Ei huolta, hän osaa purjehtia. Samoin kipparimme. Minä vedän vain tästä köydestä, kun käsky käy”, minulle kerrotaan.
Kaksitoista venettä on lähtöviivalla, kun sireeni soi kisan käynnistymisen merkiksi. Purjeet kiskotaan ylös lihasvoimin ja sen jälkeen syöksytään kohti kymmeniä metrejä korkeaa siltaa, joka vartioi kaupunkien sisäänkäyntiä.
Alkeelliset veneet edustavat toista sataa vuotta vanhaa ajattelua, mutta kulkevat yllättävän hyvin leppoisassa myötätuulessa.
Graham’s on kilpailun neljäs suurella veneellään. Cálem vie voiton kotiinsa ketterällä suorituksellaan. Maalissa miehistö taputtelee toisiaan selkään ja juo salaa olutta.
”Portviinipäivä on portviinitapahtuma, mutta juuri nyt maistuu lasillinen Super Bockia.” Oikeassa ovat, sillä kylmä olut maistuu vähintään yhtä taivaalliselta kuin port tonic syyskuun auringon kärventäessä pohjoisiin kasvoihin punaista sävyä.
Portviinipäivä on ohi, mutta matka portviinin kanssa jatkuu. Iltojen pimentyessä ja pakkasen pian paukkuessa, kausi on vasta alkamassa.
Arto Koskelo
AEVP kutsui ja kustansi reissun
Facebook Comments