Alkoholi toimii sosiaalisena voiteluaineena juhlissa ja kokoontumisissa sekä pariutumisen rituaaleissa. Harvemmin kuitenkaan pohditaan päihtymyksen historiallista merkitystä yhteiskuntien muodostumisessa. Brittiprofessori Edward Slingerland väittää, että alkoholi auttaa meitä pääsemään totuuteen, ja hän esittää, että päihtymys pitäisi ottaa vakavasti työkaluna yhteisymmärryksen ja harmonian rakentamiseksi yhä jakautuneemmassa maailmassa.
Suomalaisessa alkoholipolitiikassa ja -keskustelussa korostuvat alkoholin haitat, mutta jotta puolueettoman analyysin edellytykset täyttyisivät, pitäisi myös huomioida alkoholin hyödyt. Onko hyötyjä? Onko tämä liian iso pointti edes käsiteltäväksi urautuneessa alkoholikeskustelussa?
Yritetään.
Edward Slingerland on arvostettu tutkija ja filosofian professori Brittiläisen Kolumbian yliopistossa. Hän on kirjoittanut kirjan Drunk: How We Sipped, Danced, and Stumbled Our Way to Civilization (Humalassa: Miten me siemailimme, tanssimme ja horjahtelimme tiellä sivilisaatioon). Teoksessa tuodaan esille näkökulmia, miten sivilisaation kehityksellä ja alkoholilla on positiivinen yhteys.
Yhteisön muodostuminen alkoholin avulla
Humalassa-kirjan keskeisimmät väitteet ovat:
- Alkoholi toimii sosiaalisena voiteluaineena ja edistää luottamusta ja yhteistyötä. Se auttaa ihmisiä toimimaan myös laajemmissa yhteisöissä.
- Alkoholi toimii totuuden seerumina, vahvistamalla lojaaliutta ja lupauksia.
- Alkoholi voi stimuloida luovuutta poistamalla aivokuoren luovuuden esteitä.
- Riittävät määrät muita päihteitä voivat myös tarjota vastaavaa hyötyä, mutta alkoholi on helpommin kontrolloitavissa.
- Historia tarjoaa esimerkkejä alkuperäisistä yhteisöjen käytännöistä, mutta nykyaikana myös riskit korostuvat.
Humala paljastaa totuuden
Edward Slingerlandin Humalassa-kirja murtaa juomakulttuuria koskevat ennakkoluulot ja esittää, että humaltuminen on ollut sivilisaation kivijalka. Brittiläisen Kolumbian yliopiston filosofian professori haastaa käsityksen alkoholista pelkkänä haittatekijänä ja esittelee kattavan tieteellisen ja historiallisen tutkimuksen siitä, miten juomakulttuuri auttoi varhaisia yhteisöjä rakentamaan luottamusta, edistämään luovuutta ja lujittamaan poliittista päätöksentekoa.
Slingerland nostaa esiin 300-luvulta ennen ajanlaskuamme kiinalaisen bambukäärötekstin, jossa todetaan: ”Valtioiden välinen harmonia syntyy viininjuonnin kautta”.
Vastaavan näkemyksen esitti roomalainen historioitsija Tacitus (noin 55–120 jk.) kuvaillessaan teoksessaan Germania germaaniheimojen juhlia, joissa rauhan- ja liittoneuvottelut käytiin juopuneina.
Jokainen poliittinen tai sotilaallinen päätös tehtiin humalaisen yhteisön mielipiteen suodattamana.
Germaaniheimojen juhlissa neuvoteltiin, miten sovitellaan vihollisten kanssa, sovittiin avioliittojen solmimisesta, päälliköiden valinnasta ja lopulta jopa rauhasta ja sodasta, sillä germaanien mielestä ei ollut muuta mahdollista menetelmää, jolloin mieli olisi avoimempi yksinkertaisille päämäärille tai lämpimämpi jaloille pyrkimyksille.
Germaanit varmistivat humalatilalla, ettei päätöksen tekoon sotkeutunut luontaista eikä hankittua oveluutta, ja he paljastivat salatut ajatuksensa juhlien vapaudessa.
He harkitsivat, kun heillä ei ollut voimaa salailla; he päättivät, kun erehtyminen oli mahdotonta.
Humala poisti strategisen harkinnan kahleet ja paljasti ihmisten aidot, tavoitteelliset tuntemukset ja ajatukset – seuraavana päivänä keskustelu jatkui kirkkaammassa tilassa.
Maailman onnellisin kansa jo kauan sitten
Meidän on syytä muistaa vuoden 90 Germania-teoksesta myös, miten Tacitus kuvaili meitä pohjoisen asukkaita, fennejä, vaikka alkoholin käytöstä ei tuolloin vielä ollut havaintoja:
”Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa varallisuus on nuolissa, joita he raudan puutteessa terästävät luilla. Metsästys elättää yhtäläisesti sekä miehiä, että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja pyytävät osan saaliista. Lapsillakaan ei ole muuta suojaa villieläimiltä ja rajuilmoilta kuin jonkinlainen oksista punottu katos (…) Rauhassa jumalilta ja rauhassa ihmisiltä he ovat saavuttaneet sen vaikeimman päämäärän, ettei heidän tarvitse edes mitään toivoa.”
(Tacitus: Germania. Suomentanut Tuomo Pekkanen.)
Viinissä on totuus
Vaikka Tacitus kuvailee tekstissään holhoavasti alkoholin totuusseerumikäyttöä primitiivisenä, barbaarisena käytäntönä, antiikin roomalaiset ja kreikkalaiset tukeutuivat itse vahvasti juuri vastaaviin toimintoihin.
Ikiaikainen ajatus siitä, että humalajuominen paljastaa ”todellisen” minän, on ehkä tunnetuimmin ilmaistu latinankielisessä sanonnassa in vino veritas, viinissä on totuus.
Rehellisyyden ja juopumuksen välinen yhteys juontaa juurensa kreikkalaisiin, joille viinin ja totuuden yhdistelmä oli itsestäänselvyys, ja perustelematonta raittiutta pidettiin hyvin epäilyttävänä.
Lisäksi joitakin taitoja, kuten puhetaitoa, saattoi harjoittaa vain päissään. Raittiit ihmiset olivat kylmäsydämisiä – he miettivät ennen kuin puhuivat ja olivat tarkkoja siitä, mitä sanoivat, eivätkä siksi juurikaan välittäneet aiheesta kuulijoiden edessä. Ehkä A-studiossa ja A-talk -illoissa päästäisiin syvemmälle asiaan, jos oppineet keskustelijat viinilasi kädessä lakkaisivat ottamasta itsensä ja asemansa vartioinnin niin tosissaan.
Koska juopuneet sanat puhutaan suoraan sydämestä, niille on annettu historiallisesti suurempi painoarvo kuin viekkaalle, kontrolloidulle ja laskelmoivalle egolle.
Antiikin Kreikassa viinin vaikutuksen alaisena lausuttuja valoja pidettiin erityisen pyhinä, luotettavina ja voimakkaina. Myös viikingit osoittivat lähes maagista kunnioitusta valoille, jotka annettiin juotaessa runsaasti pyhästä lupauksen maljasta; samoin tiedetään, että skotlantilaissyntyisen ja sittemmin Böömin kuningattaren Elisabeth Stuartin (1596-1662) ajan Englannissa julkisiin lupauksiin suhtauduttiin epäluuloisesti, ellei niihin liittynyt maljojen kohottamista.
Luovuuden cocktail
Useimmat meistä tuntevat ravintoloiden happy hour -tilaisuudet, jotka viittaavat töiden jälkeiseen vapaamuotoiseen seurusteluun, mutta professori Slingerland vie sen ihmisen evoluutioon asti: juoma hiljentää aivokuoren (prefrontal cortex), joka vastaa itsehillinnästä ja analyyttisestä ajattelusta, vapauttaen tilaa mielleyhtymille ja luovalle ajattelulle.
Kirjassa siteerataan tunnettua kirjailijoiden ja toimittajien neuvoa: Kirjoita humalassa, editoi selvänä (write drunk, edit sober). Professori Slingerland kertoo idean konkretisoituneen tequilalasillisella Google Labsissa, joka on Googlen luoma hautomo, joka testaa ja esittelee uusia projekteja.
Sekoitus rituaaleja ja totuustekniikoita
Vaikka alkoholi on maailman suosituin päihde, Slingerland huomauttaa, että muissakin kulttuureissa on kehitetty samankaltaisia ”totuustekniikoita”.
Esimerkkeinä ovat mm. kava-juomat (Tyynenmeren saarilla yhteisöt murskasivat, pureskelivat ja jauhoivat kavapensaan juuren ja kannon ja liottivat sen vedessä tuottaakseen juomaa seremonioihin ja kulttuurikäytäntöihin), peyote-seremoniat (meskaliini) Amerikan alkuperäiskansojen keskuudessa tuhansien vuosien ajan; islaminuskoisten suufilaisten dervissien hurmospyöriminen ja jopa maratoonarin juoksijan taivas, eli juoksuräjähdys (runner’s high) tekevät saman työn.
Alkoholilla on silti etulyöntiasema – sen vaikutus on ennakoitavissa ja kontrolloitavissa, annostelu on helppoa ja vaikutus alkaa nopeasti.
Maanviljelyn salainen motiivi
Yksi kirjan kiistellyimmistä väitteistä on, että ihmiset viljelivät viljaa ensisijaisesti oluen vuoksi – leipä tuli vasta toisena. Viljely mahdollisti jatkuvan hiivan ja päihdyttävän juoman saannin, ja sadon ylijäämä puolestaan johti kaupan ja poliittisen organisoitumisen nopeaan kasvuun.
Slingerland viittaa arkeologisiin todisteisiin, jotka osoittavat viljelyyn liittyvien juomanvalmistusvälineiden syntyneen jo 10 000 vuotta ennen ajanlaskuamme.
Tislaus ja ongelmallinen yksinäisyys
Humala ei ole tietenkään aina ongelmatonta – Slingerland varoittaa kahdesta modernin juomiskulttuurin ansasta. Ensinnäkin väkevien tisleiden keksiminen (distillaatio) mahdollistaa määrättömän humaltumisen.
Toiseksi:
Yksin juominen, eli sosialisoitumaton juominen – niin kutsuttu isolaatio – kääntää humalan hyödyt haitoiksi.
Tällaisissa olosuhteissa alkoholin kuluttaja altistuu riskeille, joilla on kansanterveydelliset seuraamukset. Maksavauriot, riippuvuus ja väkivalta saattavat helposti ylittää yhteisölliset hyödyt.
Geeneihin kirjoitettu humala
Alkoholi on jättänyt jälkensä myös evoluutioon. Slingerland huomauttaa, että geneettinen variantti ADH1B, joka aiheuttaa niin kutsutun ”aasialaisen punastumisen”, on ollut olemassa vähintään 7 000 vuotta ja se lisää riskiä alkoholiriippuvuuteen.
Jos juominen olisi pelkkä evolutiivinen virhe, ADH1B:n kaltaisten varianttien leviäminen olisi vielä laajempaa – ilmiö selittyy osin sillä, että oluen ja viinin tuotantoa hallitsevat yhteisölliset tavat hillitsivät liiallista kulutusta.
Kuplivan yhteisön epätasa-arvo
Mutta myös ryhmäjuominen voi olla sosiaalisesti poissulkevaa. Bisnesillalliset ja after work -tapahtumat, joissa maljat kilisevät, voivat kyllä vahvistaa keskinäistä luottamusta ja yhteisöllisyyttä, mutta varjopuolena ne samalla sulkevat ulkopuolelle usein naiset, sekä erityisesti raittiit. Ns. ”tyttöjen illat” puolestaan sulkevat miehet ja raittiit. Jne.
Kirjan lopussa alkoholin käyttötilanteet nostavat esiin ajallemme tyypillistä kriittisyyttä: onko viini yhteisöllisenä sidosaineena yhä ajankohtaista, jos se jyrää toisia ääniä alleen?
Kirjan pohdinnat osoittavat, kuinka kaukana olemme Dionysoksen ajasta, koska yliopistomaailman yli pyyhkivä intersektionaalisuus edellyttää professorit huomioimaan vähemmistöjen aseman hierarkkisessa yhteiskunnassa, jossa joillakin on aina valtaa suhteessa toisiin.
Liioitellen totean, että koska kolmiolääkkeiden syöjillä ei ole mahdollisuutta osallistua rituaalisiin ja puhdistaviin bakkanaaleihin, juhlat ovat heitä sortavia. Eriarvoisuutta korostavista VIP-tilaisuuksista puhumattakaan. Viini on siten sorron väline ja se on kiellettävä. Ja jos ei nyt sentään kiellettävä, tilaisuudet on kiellettävä, koska toisten hauska on toisten sortamista. Tämä ei ole minun logiikkaani, vaan seurausta intersektionalismin johdonmukaisesta soveltamisesta elämän kaikille osa-alueille.
Apollo kohtaa Dionysoksen
Edward Slingerlandin loppupäätelmä on kuitenkin kirkas kuin jääpala lasissa: ihmiskunta tarvitsee sekä Apollon kurinalaisuuden että Dionysoksen hurmoksen tasapainoa. Ilman hetken irtiottoa analyyttisestä ajattelusta yhteisöt kangistuvat; vastaavasti ilman kurinalaisuutta humala johtaa kaaokseen.
Humalassa-kirja kehottaa meitä arvioimaan alkoholinkäytön vaikutuksia kokonaisuutena – ei hylkäämään humalatilaa, vaan etsimään fiksuja tapoja säilyttää ihmisen sosiaalinen ydin ilman, että sivuutamme terveyden ja tasa-arvon vaateet.
Teksti Eeropekka Rislakki
AI-kuva Copilot
Lähde: Edward Slingerland: Drunk: How We Sipped, Danced, and Stumbled Our Way to Civilization (Kustantaja: Little, Brown Spark)
Facebook Comments