Helsinkiläisbaarit veivät yhtä lukuunottamatta kaikki Suomen ykkössijat Tukholmassa jaetussa Bartender’s Choice Awards -kilpailussa. Pääkaupunkilaisrintaman läpi puski ainoastaan Peoples Choice -kategorian voittanut tamperelainen Tiima.
Suomen tämän hetken paras cocktailbaari on helsinkiläisen F6-hotellin yhteydessä toimiva Runar. Ykkösbaarimikko on puolestaan Goldfishissä työskentelevä Henri Halonen. Goldfish on myös uusien cocktailbaarien ykkönen.
Paras tunnelma on Chihuahua Julepissa, jonka Noche de Rabanos valittiiin vuoden 2018 parhaaksi signatuuricocktailiksi. Paras cocktailmenu on Trillby & Chadwickissä. Paras ravintola -kategorian vei nimiinsä Baskeri & Basso. Tiskillä on maan johtava baarialaa kuvaava ilmiö.
Tiukan helsinkiläisrintaman läpi murtautui ainoastaan tamperelainen Tiima, joka valittiin yleisön suosikiksi Suomessa.
Bartenders’ Choice Awards -kilpailun palkinnot jaetaan vuosittain. Ruotsista vuonna 2010 alkunsa saaneeseen kisaan liittyivät viime vuonna mukaan Suomi, Tanska ja Norja, jolloin kisa ja palkintogaala muuttuivat pohjoismaiseksi alan kokoontumiseksi. Kilpailun tuomaristoon kuuluu 300 skandinaavista baarimestaria ja alan vaikuttajaa.
Suomen voittajat
Best Bartender – Henri Halonen, Goldfish
Best Cocktail Bar – Runar
Best New Cocktail Bar – Goldfish
Best Atmosphere – Chihuahua Julep
Best Cocktail Menu – Trillby & Chadwick
Improver Of The Bar Industry – Tiskillä
Best Restaurant – Baskeri & Basso
Best Signature cocktail – Noche de Rabanos, Chihuahua Julep
Peoples Choice – Tiima
Linkit:
Kaikki pohjoismaiden voittajat.
Suomen eri sarjojen voittajaehdokkaat.
Kuvassa Chihuahua Julepin omistajapari Jami Järvinen ja Minna Kettunen. Kuvat: Bartenders’ Choice Awards.
Facebook Comments