Sima on paljon muutakin kuin kupliva vappujuoma. Hunajasimaa on valmistettu nykyisen Suomen alueella satoja vuosia. Sima mainitaan jo kansalliseepoksemme Kalevalan tarinoissa, joissa se on pitojen arvostettu nautiskelujuoma.
Kalevalaan on kirjattu oluen valmistuksesta kertovia säkeitä kaksi kertaa enemmän kuin maailman luomista kuvaavia värssyjä. Kalevalan englanninkielisessä käännöksessä ei puhuta oluen tai kaljojen valmistamisesta, vaan simanteosta. Toisin sanoen sanojen beer ja ale sijaan käytetään sanaa mead.
Simalla on vahvat juuret muinaisskandinaavisissa viikinkitarustoissa. Viikinkiajan siman uskottiin antavan juojalleen kuolemattomuuden, runoilijan kyvyn ja viisauden. Simasta onkin lukuisia mainintoja sotaisissa ja mystisissä saagoissa.
Kalevalan 15. runossa kuvataan, miten Lemminkäisen äiti haravoi surmatun poikansa Tuonelan joesta, herättää hänet henkiin ja parantaa mehiläisen tuomalla medellä eli simalla. Toisin sanoen karjalaisessa tarustossa sima auttoi kuolevaisten paranemista ja oli kuolemattomille keino autuaaseen ja ikuiseen elämään.
Makua simaan saatiin mahlasta, hunajasta, yrteistä ja humalasta.
Hunajasimaa juotiin meillä yleisesti jo keskiajalla. Vanhassa Suomessa makeiden simajuomien raaka-aineeksi on laskettu keväisin koivun mahlaa. Alun perin siman keskeinen makeutus- ja käymisaine oli kuitenkin hunaja. Juoma kävi otollisissa olosuhteissa villihiivojen ansiosta. Mausteina oli kukkia, mausteyrttejä ja jopa humalaa.
Syksyllä kerätystä hunajasta keitettiin juomaa lähinnä juhlien tarpeisiin. Talvisin, kun lehmät olivat ummessa, monin paikoin juomiksi tehtiin erilaisia maidon korvikkeita. Näitä makeita siman sukulaisia valmistettiin nauriista tai ruisjauhoista imellyttämällä. Juomilla oli monta nimeä, kuten simo, simu ja simukka.
Ritva Kylli kirjoittaa Suomen ruokahistoria -kirjassaan, että keskiaikaisissa luostareissa hunajaa oli saatavilla simatarpeisiin. Käräjäpöytäkirjat mainitsevat siman, jolla tarkoitettiin vedestä, hiivasta ja hunajasta valmistettua hunajaviiniä.
Närpiössä mainittiin vuonna 1638 tynnyrillinen simaa, jota näsbyläinen talonpoika oli myynyt sunnuntaityönään. Kovin yleisiä simamaininnat eivät ole, sillä maaseudulla ei juuri pidetty mehiläisistä tai ostettu tuontijuomia.
Kevätjuomana nykyisen kaltaista makeaa simaa on valmistettu 1700-luvulta lähtien. Aluksi sitä maisteltiin kartanoissa, sillä simanteossa tarvittu sokeri oli kallista ostotavaraa. 1800-luvun loppupuolella sima vakiinnutti paikkansa suosittuna kesäjuomana, jonka suosio yleistyi raittiusaatteen voimistuessa.
Panimosimaa valmistettiin Suomessa jo 160 vuotta sitten.
Sinebrychoffin olutpanimolla Helsingissä tehtiin 1860-luvun alussa simaa ympäri vuoden. Sitä valmistettiin jopa enemmän kuin böömiläisolutta ja portteria. Sima varastoitiin 200 litran tynnyreihin, joita vuoden 1861 säilyneen kirjanpidon mukaan valmistettiin vuoden aikana 125.
Vanhin säilynyt Sinebrychoffin simaetiketti on 1900-luvun alkuvuosilta. Vuosikymmenten vaihtuessa myös siman tuotemerkki vaihtui moneen kertaan: Sff Mjöd, Citron Sima, Champagne-Sima, Sinebrychoff Sima ja KOFF Sima. 1980-luvulla tulivat Perhe Sima ja Juhla Sima.
”Sima on kevään kuplajuoma, leikkisä kuin kevät itse!”, hehkutti 50-luvulla Champagne-siman mainosteksti. Panimosimaa panivat meillä vielä 1950-luvulla ainakin Pyynikki ja Mallasjuoma.
Tamperelaisessa Panimoravintola Plevnassa 5,0 prosenttia alkoholia sisältävää Panimosimaa voi nauttia läpi vuoden. Sen valmistusaineina ovat hunaja, fariinisokeri, hedelmäsokeri, sitruuna ja humala, joka antaa jälkimakuun hieman kirpeän puraisun.
Plevnan panimosima on puolikuivaa eli sokeria siinä on 50 grammaa litrassa. Maultaan ja valmistustavaltaan se eroaa tutusta vappusimasta. Panimosiman kruunaa käymisen pontimena toimineen oluthiivan esiintuoma Saaz-aromihumalointi.
Kun Plevna toi juomansa takavuosina markkinoille, monet perinteiseen vappusimaan vihkiytyneet simasuut arvostelivat sitä tiukkaan sävyyn. Aidossa simassa, kun ei saisi olla alkoholia, eikä sen pidä maistua hunajalle, sitrushedelmille ja humalalle, puritaanit päättelivät.
Mead on löytänyt tiensä käsityöoluiden maailmaan.
Meadin ovat löytäneet pienpanimo-oluiden panijat ympäri maailman, myös Suomessa. Se on tällä hetkellä käsityöoluiden maailmassa nouseva juomasegmentti. Tämän takia siitä on meilläkin alettu käyttää englanninkielistä muotoa mead tai suomennosta hunajaviini (honey wine) oletettavasti siitä syystä, että se halutaan erottaa tuotteena lyhyen myyntikauden vappusimasta tai perinteisestä panimosimasta.
Hämeen ammatti-instituutin Lepaan yksikössä järjestettiin keväällä 2024 hunajaviinin (siman) valmistuskurssi, jossa tutustuttiin juoman historiaan ja valmistukseen, maisteltiin erilaisia valmiita tuotteita sekä käytiin läpi tuotekehityksen vaiheita pääkäymisen jälkeen.
Espoossa toimi vuosina 2013–2020 pienpanimo nimeltään Simapaja Oy, jonka tuotteet valmistettiin pääosin hunajasta. Yritys lopetti toimintansa kannattamattomana.
Alko on myös alkanut käyttää juomasta siman sijaan termiä mead. Alkon valikoimassa on joitakin mead-kategorian tuotteita. Yksi niistä on Salossa toimivan Lepola Drinksin Lepola Mead Apple & Honey Cyser, joka on oluiden sijaan luokiteltu jälkiruoka- ja muihin viineihin ehkä omenapohjaisuutensa vuoksi.
Toinen kotimainen on lohjalaisen United Gypsies Breweryn valmistama United Gypsies Mead & Greet Braggot 9 %, joka on listattu olutkategoriaan kuuluvaksi.
Virossa simaperinne elää vahvana.
FM Kaarlo Huotari kirjoittaa, että germaanien mytologiassa sima (met) oli jumalien ja sankarien juoma Walhallassa. Beowulf-runoelmassa skandinaavisten esi-isienkin juhlissa simalla oli keskeinen asema, minkä se säilytti pitkälle 16. vuosisadalle saakka myös Kustaa Vaasan Ruotsissa.
Virossa sima tunnetaan nimellä mõdu, joka muistuttaa englannin kielen sanaa mead. Siman eri versioista käytetään nimiä meejook (suom. hunajajuoma) tai jopa kali (suom. kalja). Virolaiset ovat perinteisesti tehneet simaa keväisin koivun- ja vaahteranmahlasta.
Toimittaja Mikko Savikko esittelee kirjassaan Porsaanpaistia ja perunasalaattia – kurkistus virolaiseen keittiöön (Baltic Guide, 2011) yli 100 vuotta vanhan virolaisen maustetun siman reseptin. Siinä pohjana käytetään vettä, hunajaa ja hiivaa. Kiehuvaan hunajaveteen lisätään myös humalaa. Ennen käymistä juomaa maustetaan sitruunalla, kardemummalla, kanelilla ja hyppysellisellä mausteneilikoita.
Eesti rahvatoite -oppaasta (1970) löytyy koivunmahlasiman eli kasemahlakalin ohje. Siinä 10 litraa mahlaa keitetään hieman kasaan, jäähdytetään ja laitetaan hiivaa perään. Parin päivän käymisen jälkeen juoma pullotetaan ja pistetään viileään paikkaan kypsymään.
Sitruunaisessa mahlasimassa (kasemahlalkali sidruniga) 10 litraan koivunmahlaa lisätään 3–4 sitruunaa sekä hunajaa tai sokeria. Lisäksi pulloihin laitetaan vielä 2–3 rusinaa. Muutaman päivän käymisen jälkeen sima on valmista.
Sakun panimo on valmistanut aivan viime vuosiin saakka Mõdu-nimistä panimosimaa, jossa on alkoholia 4,0 %. Siinä sokeri saadaan maltaista ja hunajasta. Mausteena käytetään humalaa. Sitä on ollut virolaisissa kaupoissa saatavana myös jouluversiona
Puolassa sima on suojattu perinnejuoma.
Puolalaisille vedestä ja hunajasta käytetty alkoholijuoma on kansallisaarre, jota on valmistettu luonnon raaka-aineista jo vuosituhansia. Puolan kansanperinteessä miód pitny eli juotava hunaja, on tarjonnut yliluonnollisia voimia taruston sankarihahmoille, sielunruokaa munkeille sekä juhlahetkiä jalolle ylimystölle.
Tänä päivänä vedestä ja hunajasta käyttämällä valmistettu puolalainen sima on yksi Euroopan perinteikkäimmistä alkoholijuomista, jota maustetaan usein yrtein, maustein tai marjoin. Puolalaisille miód pitny on samaa kuin sahti suomalaisille. Kansallisaarretta on valmistettu perinteisin menetelmin luonnon omista raaka-aineista jo vuosituhansia.
Eri simatyyppien keskeisinä eroina ovat valmistuksessa käytetyn hunajan määrä sekä alkoholipitoisuus. Euroopan komissio antoi heinäkuussa 2008 nimisuojan eri simatyypeille. Alko on listannut Puolasta viisi erilaista vahvaa simaa.
Piastowski, 13 %, on Trójniak-tyypin sima. Maultaan se on täyteläisen makea ja aavistuksen viinimäinen. Juoma on maustettu vuoristoniittyjen yrteillä ja sitä on kypsytetty kaksi vuotta. Litraan simaa on käytetty 420 g hunajaa.
Korzenny, 11 %, on vuoden kypsytetty Czwórniak-tyypin kuivahko, voimakasarominen ja tammisen mausteinen sima. Hunajapitoisuus on 320 g / litra.
Jadwiga, 16 %, on hienostuneimman simatyypin eli Póltorakin kuninkaallinen edustaja. Maailman palkituimman siman resepti on tiettävästi yli 900 vuotta vanha. Juoma on maultaan ja aromiltaan äärimmäisen monimuotoinen, täyteläinen ja silkkisen pehmeä. Se on maustettu vadelmalla ja villiruusulla. Tuotetta on kypsytetty kymmenen vuotta. Litra simaa sisältää 720 grammaa hienointa luonnonhunajaa.
Kurpiowski, 16 %, on Dwójniak-tyypin tasapainoinen, minttumaisen mausteinen ja mustaherukkamainen sima. Maultaan se on hedelmäinen ja lämpimän alkoholimainen. Juomaa on kypsytetty viisi vuotta. Hunajapitoisuus on 610 g per litra.
Staropolski, 16 %, on hunajaisen makea, hennon kirsikkainen ja erittäin pehmeä Dwójniak-sima. Kurpiowskin tavoin Staropolskissa on hunajaa 610 g.
Sima on tuttu juoma myös Tšekissä ja Slovakiassa. Tšekin tasavallassa ja Slovakiassa ovat pitkät hunajasta valmistettujen käymistuotteiden valmistuksen perinteet, jotka ulottuvat jopa 500-luvulle asti. 1000-luvulla Tšekin kuningaskunta oli yksi suurimmista siman viejistä Euroopassa.
Vientiä kesti 1300-luvulle asti, jolloin Kaarle IV ja hänen poikansa Venceslaus IV toivat sen rinnalle rypäleistä valmistetun viinin, joka syrjäytti pikkuhiljaa siman. Siman historiaan ja hunajaviinien makuun voi tutustua Prahan simamuseossa, jossa on myytävinä ja maisteltavina 250 erilaista simamuunnosta.
Venäjällä simaa juotiin jo keskiajalla.
Kaarlo Huotarin mukaan keskiajalla venäläisten kotitaloudessa käyttämiä juomia olivat marja- ja hedelmämehujen lisäksi kalja, sima ja olut. Varakas ja hyvin hoidettu talo ei voinut tulla toimeen ilman näitä juomia. Sima oli juomista kaikkein arvokkain.
Venäjällä vanhaa simaperinnettä tutkinut Huotari mainitsee, että tekniset varusteet siman ja muiden juomien valmistamiseen olivat perin yksinkertaiset. Koillis-Venäjällä oli käytössä puusta valmistettu tynnyri ja Ukrainassa suuri, jopa kaksi metriäkin korkea saviruukku, joka tunnettiin nimellä kortsaga.
Kullakin alueella seudun materiaali määräsi astian valinnan. Keittämistä varten oli välttämätön metallinen, vaskinen tai rauta-astia.
Siman keiton valmistelu alkoi hunajaliuoksen eli vierteen teosta. Laadukasta simaa varten käytettiin ensisijaisesti lehmushunajaa. Simankeittäjän oli tiedettävä, minkä vahvuista juomaa haluttiin. Väkevän siman vierre valmistettiin suhteessa 1:1 eli vettä ja hunajaa mitattiin yhtä paljon. Miedompaa simaa saatiin vähentämällä hunajan määrää.
”Simaa maustettiin lisäämällä pieni pussi tuoretta sitruunan kuorta, kanelia tai muita mausteita, ei kuitenkaan liian paljon, koska sima otti maun hyvin herkästi. Jos sima oli jonkin sivumaun rasittama, voitiin sitä parantaa laittamalla siihen pussissa kypsiä, kuivuneita, murskattuja marjoja. Erityisesti mansikat, vadelmat ja kirsikat antoivat miellyttävän maun simaan”, Huotari kirjoittaa.
Meadia juodaan Brittein saarilla, Australiassa ja Amerikassa.
Sima kuuluu yhä nykyiseen brittiläiseen juomaperinteeseen. Mead tunnetaan niin Isossa-Britanniassa, Irlannissa kuin Yhdysvalloissakin. Alkon valikoimassa Australiasta ja Isosta-Britanniasta on kummastakin yksi mead. Ne kaikki löytyvät olutkategoriasta.
Tapasin kymmenisen vuotta sitten Bostonin lähellä järjestetyillä olutfestareilla jenkkiläisen Michael R. Kikerin, joka valmisti meadia Alaskassa tuotemerkillä Celestial Mead. Kiker käytti juomiensa valmistuksessa kypsiä hedelmiä ja hunajaa. Hän laittoi ne käymään viinihiivalla ja antoi kypsyä tammitynnyreissä. Juoman salaisuus oli aidossa pohjoisen hunajassa, jossa oli monia eri maku- ja aromisävyjä.
Tuloksena oli maukas hunaja-hedelmäviini, jonka makumaailma vaihteli yrttimäisistä ja mausteisista sävyistä hedelmäiseen ja kukkamaiseen pyöreyteen. Juoman eri versioissa oli alkoholia toistakymmentä prosenttia. Juhlajuoma kantoi nimeä Odin ja pullojen etiketeissä oli merenneitojen kuvia. Nykyisin Mike Kiker on eläkkeellä ja Celestial Artesin Meadery jatkaa toimintaansa Arizonassa.
Lähteitä:
Kaarlo Huotari: Mehiläismetsät keskiajan Venäjällä hunajaa ja simaa
Ritva Kylli: Suomen ruokahistoria – Suolalihasta sushiin (Gaudeamus, 2021)
Teksti: Heikki Kähkönen
Kuvat: Heikki Kähkönen, Andres Teiss
Facebook Comments