Suomessa on tuskin toista nakkikioskia, jolla olisi sama ansioluettelo kuin helsinkiläisellä Ykkös-Jaskan grillillä: oopperaesityksiä, juttu New York Timesissa, aina nakkikioskien äänestysten kärkeä ja asiakkaita kulttuurin, viihteen ja politiikan huipulta.
Helsinkiläisen Jaskan Grillin Aliisa Karhumäki täyttää 80 vuotta ja jatkaa edelleen töissä. Saara Kekäläinen teki rouva Karhumäen haastattelun tasan 10 vuotta sitten, ja se on julkaistu Viidessä Tähdessä 29.9.2009. Se on yhä ajankohtainen, niin kuin Aliisa Karhumäki ja Jaskan Grillikin.
Nakkikioski on suomalaisuutta aidoimmillaan. Sen jonoon asettuvat riidat ja rakkaudet, vitsit ja tarinat. Se sopii mainoksen näyttämöksi kuvaamaan niin työuupumusta kuin lottovoittoakin.
Snagari kansanluonteemme kuvastimena valkeni myös New York Timesin toimittajalle, joka aloitti kolumnisarjansa maailman kohtaamispaikoista Ykkös-Jaskan grilliltä.
Jaskan Grilli on snagari, johon liitetään keskusteluissa sana legendaarinen. Maineen takana on ainakin kioskin sijainti eduskunnan liepeillä, päätöksenteon porstuassa. Siellä jonottaa myös kulttuurieliitti valtakunnan valtaapitävien ja salarakkaiden kanssa, kaikki pian paikan kuululle valkosipulille tuoksuen.
Omilla nimikkoannoksilla on muistettu monia kävijöitä Tarja Halosesta Toimi Kankaanniemeen. Jaska-nimen takana on entinen omistaja Jaakko Pellikka. Jaskan grillin todellinen henki on Aliisa Karhumäki, joka on ollut grillillä töissä lähes 30 vuotta.
Miten päädyit grillille?
Olen oikeasti puhelinkeskusasentaja. Meillä oli oma firma 10 vuotta, jolta laman myötä isot vetäisivät alihankintatyönsä pois. Viisikymmentä täyttäneenä funtsasin hartaasti, mihin työhön ei kukaan muu lähtisi. Sepä onkin yötyö.
Tänne haettiin lehti-ilmoituksessa työntekijöitä vuonna 1990, ja niin minä siten tulin. Ensimmäiset vuodet menivät harjoitellessa. En ollut ikinä edes syönyt tällaisessa paikassa. Hyvinhän se meni. Jo samana vuonna kassa kasvoi puolella, ja ihmisetkin rupesivat tykkäämään. Tein näitä kaksitoistatuntisia työvuoroja lähes kolmen vuoden ajan ilman vapaapäiviä tai lomia.
Olet viihtynyt pitkään. Miten et ole eläkkeelle malttanut jäädä?
Se on sillä viisiin, että olen laiska ja sen verran vanha jo, ettei ole mihinkään tarve lähteä. Olen saanut päättää, mitä tehdään ja miten. Kaikki omistajat ovat antaneet minun mesota ihan omiani.
Harkitsin, että jään eläkkeelle tänä vuonna, mutta päällikkö pyysi jonkun yön tekemään. Se on meidän valtionjohdolle vähän kiusantekoa, että seitsemänkymppinen palvelee heitä täällä (nyt jo 80-vuotias!, toim. huom.).
Ihminen joko tekee työtä ja viihtyy työssään tai sitten ei. Minulla ei ole suurempia haaveita, että pitäisi olla joku hieno työ. Mielestäni tämäkin on aika hieno työ, koska saan palvella asiakkaita ja tehdä heidät tyytyväisiksi.
On mukava katsoa yöllä, kun asiakkaat tulevat aivan nälissään ja hätää kärsivien joukossa kaivavat rahojaan. Kun he ovat saaneet syötyä, he ovat hirveän tyytyväisiä.
Oletko koskaan haaveillut omasta kioskista?
Olen haaveillut ihan siitä, että nautin tästä elämästäni. Toiset eivät tiedä, että minä saatan nauttiakin työnteosta.
En osaa olla kuin likkakaverit, joilla ei ole mihinkään kiire. He eivät lähde mihinkään eivätkä tee mitään. Koska olen tehnyt koko ikäni työtä ja koheltanut joka puolella, minun on vaan mentävä.
Mitkä ovat tärkeitä ominaisuuksia työssäsi?
Ainakin täytyy oppia ymmärtämään ihmisiä, varsinkin toisella kymmenellä olevia. Ihmiset, jotka itse ryyppäävät ja sattuvat olemaan selvinpäin, eivät kestä yhtään, jos toinen on humalassa. Jos ei kestä humalaista ihmistä, tänne ei ole mitään asiaa.
Mistä tulevat ideat ja nimet annoksiin?
Ensimmäinen tuli (eduskunnan pääsihteeri Seppo) Tiitisestä, joka osti aina lihapiirakan kahdella nakilla. Ajattelin, että eikö tuotteelle ole kauniimpaa ja mukavampaa nimeä.
Juttelin myös kaikenlaista kivaa (keskustapoliitikko Mikko) Pesälän kanssa, ja ehdotin hänelle omaa annosta, jolle annoin nimen Pesälä.
Sitten piti kysyä Tiitiseltä, saisiko lihapiirakan kahdella nakilla ristiä Tiitiseksi. Hän kysyi, kannattaako se. Eihän se kannata, mutta on hirveän kiva, että jokaisella tuotteella on oma nimi.
Pesälä oli eduskunnassa puhunut, että hänellä on oma tuote ja Tiitiselläkin on. Sitten tuli (Riitta) Uosukainen ja sanoi, että hänelläkin on oltava oma tuote. Tein Parlamentaarikon ja sanoin, että nyt sinulla on tässä oma tuote. Ei se käy, sanoi Uosukainen, hän haluaa, että se on Puhemies.
Eihän semmoinen käy, puhemiehen vaihtuessa uusi puhemies ei saata ollenkaan tykätä siitä. Kyllä se oli omalla nimellä laitettava. Sitten ollaan asiakkaiden kanssa naurettu, että kun Topi ja Riitta ovat sellaisia mukavia ihmisiä, että jos joku ottaa Uosukaiseen vielä nakin, silloin se on Topi.
Käytkö vapaalla tutustumassa kilpailijoihin?
En ole maistanut grilliruokaa koskaan. Minulla on vapaa-aikaa ollut niin vähän, että minähän en lähde öisin nakkikioskille.
Mistä Jaskan Grillin legendaarinen maine johtuu?
Jotkut sanovat, että Jaska on tehnyt tästä sellaisen, mutta olen ollut täällä 20 vuotta. Jos olisi Jaskan ansiota, että tämä on näin kova legenda, tarvittaisiin muutakin kuin nimi Jaskalta.
Epäilen, että se tullut siitä, kun olen tällainen karjalaistyttö ja todella juttelen kaikkien kanssa, enkä ihan tuppisuuna ole. Jos huomaan, että jollain on iso murhe, kysyn että voisinko auttaa.
Mistä tulee se kuulu valkosipuli?
Jaska oli aikoinaan ruvennut sitä viljelemään annoksiin. Se on jäänyt siltä ajalta. Valkosipulia saa niin paljon tai vähän kuin haluaa. Yksi asiakas haluaa kolme isoa lusikallista joukkoon. Itse en tuossa muodossa sitä syö.
Paineet ovat varmaan kovat, kun humalaisten jono kasvaa pakkasyössä.
Ei oikeastaan enää, nyt kun tietää ihan tarkkaan, ettei sen nopeammin saa kuin saa. Ihminen on niin mukautuvainen. Meidän äiti sanoi aina, että ihminen tottuu kaikkeen, paitsi ei siihen, että laittaa jääpuikon takapuoleen. Arvaas mitä varten? Koska se jääpuikko sulaa.
Täällä näkee ja kuulee varmaan kaikenlaista. Onko vitsikkyyttä, munalla tai rahalla?
Tänne tullaan hakemaan muutakin kuin ruokaa, kun tullaan tuolta ravintolasta. Jos on mennyt hyvin, tullaan kertomaan, että meni hirveän kivasti ja olen niin onnellinen. Jos menee huonosti, kiroillaan.
Kun jutellaan vähän aikaa, kyllä se siitä helpottaa. Tappeluita on hyvin harvoin, minun aikanani oikeastaan vain kerran. Vitsejä kuulee paljonkin, mutta en ole kuulevinaankaan, jos ei parempia tule.
Työsi taitaa olla ihmisläheistä?
Minusta se on kivaa. Tässä näen kaikki ihmiset. Puliukot ja huumehörhöt, isot tapit eduskunnasta, hallituksesta ja Suomen pankista ja sitten tavallisen kansan. Vieläkö paremmin voisi olla? Jokainen tuo jotain aina tullessaan.
Ennen vanhaan tuli vielä enemmän kansanedustajien kanssa seurusteltua. He tulivat kertomaan, mitä yöistunnoissa päätettiin ennen kuin kukaan muu oli siitä kuullut. Vieläkin jotkut käyvät aina vähän kysymässä mielipidettä. Tässä saattaa jopa vaikuttaa joihinkin päätöksiin.
Saavatko julkkikset etuilla?
Eivät ne etuile. Uosukaiset jonottivat kerran tuossa kiltisti ja nätisti. Ennen heitä oli kaksi poikaa, jotka kikattivat ja heittivät vitsiä ja sanoivat ottavansa Uosukaiset.
Kun annoin rahat takaisin, toinen huomasi, että Uosukainen on itse siinä. Poika juoksi lujaa tuonne kioskin taakse. Uosukainen sanoi, että herranen aika, ostiko pojat Uosukaiset.
Täällähän ne käyvät kaikki. Ei sillä ole mitään väliä, kuka tulee. Ei pidä heittää huulta, kun ei koskaan tiedä, kuka selän takana on.
Asiakkaamme saavat tehdä ihan mitä vaan. Siitä ei rahasteta myymällä lehdille juttuja. Ruuasta rahastetaan. Olen nähnyt kaikenlaisia asioita, tehkööt mitä tykkäävät. Kun maksavat eväänsä, se riittää minulle.
Onko ihmistä, jolle tahtoisit tehdä oman annoksen?
Ei oikeastaan, kun presidentilläkin on jo oma annos. Usein kysytään, että eikö Vanhaselle voisi tehdä annoksen. Mutta hän kun ei ryyppää, niin ei hän täällä öisin kuikuile. Eikä meillä ole uuniperunoita.
Miten käy grillikioskeille tulevaisuudessa?
Jos on ahkeria ja mukavia tekijöitä, ei näille mitenkään käy, vaan pärjäävät ihan kivasti. Suomalaiset eivät ehkä halua tulla tänne töihin Ulkomaalaisten on ehkä pakko tulla, kun eivät muuallekaan pääse, vaikkeivät tästä tykkääkään. Minä tykkään.
Teksti: Saara Kekäläinen
Aliisa Karhumäen kuva: Tuukka Koski 2009.
Grillikuvat: Heikki Kähkönen, 2019.
Facebook Comments