Savonlinnan Matkailijayhdistys vaati lähes päivälleen 100 vuotta sitten, että Punkaharjun Valtionhotelli oli ränsistyneenä purettava ja tilalle rakennettava uusi hotelli. Kyseessä ei ollut ensimmäinen – eikä viimeinen – kerta, kun Punkaharjun matkailijahotelli oli valtakunnan lehtien otsikoissa. Keskustelu hotellin huonosta kunnosta jatkui pari kolme vuotta. Kiinteistö tunnetaan nykyisin Hotelli Punkaharjuna.
Savonlinnan Matkailijayhdistys ilmoitti marraskuun alussa 1924 kääntyneensä valtion Yleisten rakennusten ylihallituksen puoleen, jotta viranomaiset ryhtyisivät toimenpiteisiin uuden ja ajanmukaisen hotellin rakentamiseksi Punkaharjun Valtionhotellin paikalle.
Matkailijayhdistyksen mielestä Valtionhotelli oli niin lahossa kunnossa, ettei sitä sellaisenaan kannattanut korjata. Rakennus oli purettava ja kelpaavat osat siitä käytettävä uudessa rakennuksessa.
”Matkailijayhdistys, tuntien matkailijaliikenteen vaatimukset paikkakunnalla, pitää ränsistyneen hotellihuoneuston korjaamista tarkoituksettomana varojen haaskauksena”, uutisoi yhdistyksen päätöksestä Savonlinnassa ilmestynyt Savonmaa-lehti (4.11.1924).
Punkaharjun Valtionhotelli rakennettiin 1845 metsänvartijan asumukseksi. Metsänvartijan silloisiin tehtäviin kuului myös matkailijoista huolehtiminen. Rakennukseen tehtiin kyökki, kolme huonetta matkailijoille sekä näkötorni maiseman ihailua varten. Sveitsiläistyylisen majatalon suunnitteli arkkitehti E.B. Lohrmann.
Vuonna 1879 taloa laajennettiin 10 huoneella. Rakennus otettiin samalla kokonaan matkailukäyttöön ja siitä tuli ns. valtionhotelli. Uusi ruokasali, 10 lisähuonetta ja ulkohuone valmistuivat 1893 ja keittiösiipi 1899. Ruokasalin yhteydessä oleva, 1950-luvulla lasi-ikkunoin varustettu, veranta rakennettiin 1907.
Hotellin lähelle rakennettiin 1898 erillinen huvila, johon tuli 17 majoitushuonetta. Rakennukselle annettiin myöhemmin nimeksi Keisarinnan huvila.
Savonlinnan Matkailijayhdistyksen mukaan Valtionhotelli, jota oli jo jatkettu ja parsittu, oli sokkeloinen, epämukava ja arkkitehtuuriltaan niin ruma, ettei se vastannut valtakunnan arvoa.
”Matkustajahuoneita on niin vähän, että usein täytyy matkailijoita sijoittaa käytäviin, vanhaan keittiöön y.m. Huoneiden sisustus ei ole ajanmukainen. Keittiö on mahdoton, sähkövalo ja vesijohto puuttuvat, katot vuotavat ja vesi valuu huoneisiin j.n.e.”, yhdistys valitti.
Matkailijayhdistys esitti, että uusi hotelli rakennettaisiin puusta, jotta se soveltuisi metsäiseen ympäristöön.
Hotelli oli vuosi vuodelta vilkastuvan matkailijaliikenteen vuoksi välttämätön, sillä kymmenen vuotta aikaisemmin valmistunut Hotelli Finlandia ei yksin pystynyt tyydyttämään matkailijoiden tarpeita Punkaharjulla. Savonlinnan Matkailijayhdistyksen mielestä Valtionhotellin ruma kiinteistö harjulla oli ainoa sopiva paikka uuden hotellin rakentamiselle.
Yhdistys päätyi ehdottamaan, että hotellirakennus tehtäisiin puusta. Siitä tulisi yksinkertainen, metsäiseen ympäristöönsä sopivaan tyyliin. Huoneiden lukumääräksi ehdotettiin 80. Niistä puolet olisi lämpöisiä, uunilla varustettuja talvihuoneita, ja loput uunittomia kesähuoneita.
”Huoneet voisivat olla pienenpuoleisia, yksinkertaisia, mutta aistikkaita. Sisustus niin ikään yksinkertainen, sänky ja pesulaite moitteettomat. Vesijohto ja sähkö olisivat hotellissa välttämättömät”, yhdistys linjasi.
Ruokasalin ohella olisi tehtävä isonpuoleinen seurusteluhuone, jota ulkomaalaiset ehdottomasti vaativat. Keittiö olisi oltava suuri ja sen sisustus tarkoitustaan vastaava. Palvelusväelle pitäisi rakentaa omat tarpeelliset huoneet.
Valtionhotellista puuttuivat sata vuotta sitten sekä sähköt että vesijohdot.
Viranomaiset ja matkailualan asiantuntijat olivat jo aiemmin kiinnittäneet huomiota majoituskapasiteetin vajeeseen Punkaharjulla. Varsinkin talvikaudella pulaa oli lämmitettävistä ja riittävän tasokkaista huoneista.
Yleisten rakennusten ylihallituksen ylitirehtööri, arkkitehti Yrjö Sadeniemi kävi loppukesästä 1924 kiertomatkallaan Itä-Suomessa tarkastamassa valtion omistamia rakennuksia. Erityisesti hänen huomionsa kiinnittyi Imatran ja Punkaharjun Valtionhotellien huonoon kuntoon.
Valtiontarkastaja kertoi, että Imatran hotelli rappeutuneenakin on ruhtinasten asunto verrattuna Valtionhotelliin Punkaharjulla, joka hotellina edusti sitä kehitysaikaa, jolloin ”isä lampun osti”. Sieltä puuttuivat sekä vesijohdot että sähkövalo.
”Viisikymmentä tynnyrillistä vettä kuuluu päivittäin vedettävän jyrkkää mäkeä ylös järvestä”, Sadeniemi hämmästeli. (Iltalehti 18.8.1924)
Hotellin keittiö oli surkeassa kunnossa.
Noin kilometrin päähän 1914 valmistunut Hotelli Finlandia vastasi tuolloin Valtionhotellin pyörittämisestä. Finlandia maksoi 500 markkaa kuukaudessa vuokraa rakennusryhmästä, johon sisältyivät osin kaksikerroksinen hotellirakennus sekä kaksi huvilaa, joista toinen luokiteltiin vähäpätöiseksi.
Valtionhotellin isännöitsijän mukaan hotelleihin olisi ollut tulossa päivittäin 40 matkustajaa enemmän kuin niihin voitiin yhteensä majoittaa. Turhautunut isännöitsijä esitteli ylitirehtööri Sadeniemelle myös hotellin riittämätöntä keittiötä.
”Isännöitsijä näytteli tuskissaan keittiöpuolen vaatimattomia apuneuvoja, jotka saattoivat henkilökunnan epätoivoon, kun milloin sadalle, milloin puolelletoista sadalle kongressin osanottajalle oli tarjottava juhlapäivälliset. Minun oli tunnustettava hänen valituksensa oikeutetuiksi”, ylitirehtööri raportoi.
Siitä huolimatta Sadeniemi vaikuttui Punkaharjun luonnonmaiseman kauneudesta. Talon kunnostamiseen oli uhrattava ainakin 200 000 markkaa. Sitä vaati hänen mukaansa kiinteistön omistajan eli valtion arvostus ja se ihasteleva kunnioitus, jota kaikki suomalaiset jo lapsuudesta asti verissään tunsivat satumaisen kaunista harjua kohtaan.
”Lumoava oli sekin iltapäivä, jonka minä siellä vietin. Ja ellen itse olisi kaikkia sen hienouksia huomannut, oli minulla onni kohdata erään harjanteen laella professori Ernst Nevanlinna, vannoutunut Punkaharjun ihailija ja jokavuotinen ’ison huvilan’ asukas, joka ei suinkaan jättänyt minua tietämättömäksi näiden lempimaisemainsa verrattomasta ihanuudesta”, valtiontarkastaja Sadeniemi päätti raporttinsa.
Hotelli jäi purkamatta. Valtio teetti yli 250 000 markan remontin.
Ristiriita uuden ja upean Finlandia-hotellin sekä ränsistymään päässeen Valtionhotellin välillä oli silmiinpistävä. Valmistuessaan Finlandiaa mainostettiin Suomen ajanmukaisimmaksi hotelliksi. Sillä oli oma sähkölaitoksensa. Ilmastointikin hoitui sähköistettyjen laitteiden avulla.
Lehtitetojen mukaan kaikki huoneet oli sisustettu eri tavoin. Ruokasaliin sopi 200 henkeä. Hotellin toiminta oli suunniteltu jo alun perin ympärivuotiseksi, kun Valtionhotelli oli lähinnä auki kesäisin. (Jyrki Paaskoski ym.: Luonnon vihreä ajatusviiva – Punkaharjun kansallismaisema)
Keväällä 1925 Valtionhotellia kuitenkin remontoitiin, eikä rakennusta jyrätty maan tasalle. Päärakennukseen laitettiin uusi peltikatto ja talo maalattiin. Keittiö sai kaksinkertaisen Högfors-ravintolahellan, vanha leivinuuni revittiin ja uusi rakennettiin tilalle. (Uusi Suomi 30.5.1925)
Remontti ei sujunut kaikkien sääntöjen mukaan. Helluntain vastaisena yönä hotellia remontoineet maalarit intoutuivat käyttämään väkijuomia. Nuori maalari sai humalassa päähänpiston näyttää tovereilleen, miten hän uskalsi kiivetä hotellin lipputankoon.
Jonkun matkaa lipputankoa ylös päästyään maalari putosi ensiksi kaidepuulle ja siitä peltikatolle. Hän menetti heti tajuntansa. Loukkaantunut toimitettiin Savonlinnan yleiseen sairaalaan. Mitään huomattavia ulkonaisia vammoja ei hänessä näkynyt. Hän sai kuitenkin niin vaikean päävamman, että kuoli sairaalassa tajuihinsa tulematta. Menehtynyt oli vasta 20-vuotias.
Kauppalehden toimittajan mielestä Valtionhotellin ympäristö oli päästetty rappiotilaan.
Hotelli kiinnosti toimittajia. Kauppalehti kiitti ministeri Yrjö Pulkkista (kok.), joka oli saanut nipistettyä valtion budjetista remonttirahaa. Sillä saatiin välttämättömimmät korjaukset tehtyä.
”Rakennus korjattiin, pantiin uusi galvanoitu peltikatto ja maalattiin. Nyt se on vallan siedettävän näköinen. Eikä tarvitse enää pelätä, että rankkasateet tipahduttavat katon läpi vesiä nukkuvien silmille”, lehti kertoi.
Punkaharjun matkailijahotellin loistoajat näyttivät silti menneen ohi. Hoitavan käden puute tuntui ja näkyi pikkuasioissa.
”Komeat villiviinin köynnökset Valtionhotellin seinämiltä ja sen päätyverannan ympäriltä on annettu kuolla sukupuuttoon. Vielä muutama vuosi sitten muodosti rehevä orapihlaja-aitaus verannan edustalle soman ja mieluisan, soikean puoliympyrän muotoisen, oleskelupaikan puutarhasohvineen, tuoleineen ja pöytineen”, Kauppalehden toimittaja muisteli.
Orapihlajista oli jäljellä vain muutama vaivainen tynkä. Pikkukenttä niiden edustalla oli hoitamaton ja säälittävässä kunnossa. Kaiken lisäksi hotellin lähimmän ympäristön kiviaidan turve oli monin paikoin karissut tai karistettu pois.
”Miten tuo aidan päällysturve olikaan vihanta ennen, kun sitä ainakin hotellin lähimmässä ympäristössä kasteltiin”, toimittaja V-ni haikaili. (23.7.1925)
Helsingin Sanomat käytti puolitoista sivua Punkaharjun esittelyyn ja luonnonkauneuden ylistämiseen.
Punkaharju valmistautui elokuun alussa 1925 Ruotsin kuningasparin vierailuun. Kuningas Kustaa V ja kuningatar Victoria sekä prinssi Wilhelm matkustivat yhdessä presidentti L. K. Relanderin kanssa höyrylaiva Saimaalla Savonlinnasta Punkaharjulle 23. elokuuta 1925. Lehtitietojen mukaan käynti Punkaharjulla järjestettiin kuninkaan omasta pyynnöstä.
Kuningasvierailuun liittyen Helsingin Sanomat käytti puolitoista sivua Punkaharjun esittelyyn. Artikkelissaan toimittajanimimerkki J Zck ihasteli luonnonkaunista maisemaa Valtionhotellin terassilta. Jyrkän rinteen alapuolella karehti Pikku-Puruvesi sinisenä vilppaassa iltatuulessa.
”Milloin Punkaharju on kauneimmillaan”, toimittaja kysyi seurueensa jäseneltä.
”Punkaharju on aina kauneimmillaan, olkoon sitten siunatun kesän kaunein päivä, ärjyvä syysmyrsky tahi talvi kinoksineen ja jäineen”, hän vastasi itse kysymykseensä.
Mitalilla oli myös J. Zck:n mukaan nurja puolensa. Matkailijaa Punkaharjulla ei veloiteta für extra schönen Sonnenuntergang zehn mark (suom. kymmentä markkaa erityisen kauniista auringonlaskusta), sillä hän voi joutua asumaan ns. valtionhotelliin.
”Nimitys edellyttäisi jonkunlaista solidia mukavuutta, mutta sitä ei ole siellä – mirabile dictu – edes sähkövalon ja vesijohdon muodossa vielä armon vuonna 1925! Hotellin paikka on kaunein ja paras mitä Punkaharjulla on tarjottavana, mutta, mutta…”
Hesarin mukaan niin monet olivat vuosien mittaan ummistaneet silmänsä kaikille Valtionhotellin puutteellisuuksille ja rappeutumiselle, jotka olivat kovin räikeässä ristiriidassa kaiken sen voimakkaasti edistyvän, vastustamatonta elinkelpoisuutta ja voimaa osoittavan kanssa, mikä kuului käsitteeseen Suomen valtio.
”Tehkäämme mekin samoin, ummistakaamme silmämme tuolta hotellikulttuurin, ei dekadenssilta, vaan antediluvianisuudelta! Antakaamme, sanalla sanoen, Punkaharjun meissäkin päästää valloilleen tuo n.s. hyvä tahtomme.”
Ylitirehtööri Sadeniemi suivaantui Helsingin Sanomien arvostelusta ja syytti vuokralaista Valtionhotellin pihan hoidon laiminlyömisestä.
Toimittaja J Zck:n mustamaalaus sai ylitirehtööri Yrjö Sadeniemen vastamaan arvosteluun Helsingin Sanomien yleisönosastolla:
”Kirjoittaja, J. Zck, puhuu hyvästä tahdosta, jolla tähän asti on suhtauduttu hotellin puutteellisuuksiin. Olisin suonut hänen osoittaneen hyvää tahtoa siinä suhteessa, että hän olisi lopettanut moitteensa mainitsemalla sen, mitä pintapuolisinkin tarkastaja heti huomaa hotellia lähestyessään, nim. että suuri päärakennus tänä keväänä on saanut uuden peltikaton ja että se on kauttaaltaan uudestaan öljyvärillä maalattu.
Hän valittaa, että talossa ei ole sähkövaloa eikä vesijohtoa. Edellistä kyllä ei ole, mutta vesijohto on tänä keväänä hankittu ja ensi keväänä toivottavasti saadaan sellaiset ’nykyaikaiset mukavuudetkin’, jotka edellyttävät vesijohtoa ja joiden puute kirjoittajan kaiketi onkin saattanut luulemaan vedenkin puuttuvan.
Lisäksi on rakennuksen päädyssä oleva kaksikerroksinen veranta lahona purettu ja uusi tilalle rakennettu. Keittiöön on hankittu suuri kaksoishotellihella – ostohinta noin 15 000 mk – ja rakennettu uudenaikainen takaa lämmitettävä leivinuuni noin 10 000 mk:n kustannuksella.
Kaakeliuuneista on seitsemän purettu ja uudestaan muurattu. Suureen ruokasaliin on pantu uusi korkkimatto. Muissa rakennuksissa on niissäkin tehty mitä missäkin.
Yhteensä on valtio näihin korjaus- ja täydennystöihin uhrannut tänä vuonna noin 240 000 mk ja vuokraaja, Oy Finlandia Punkaharju Ab, lisäksi lähes parikymmentä tuhatta sisäpuolisiin korjauksiin.
Hotellin rakennusten arvo on noin 1,5 miljoonaa mk. Vuokrana saa valtio niistä 5500 mk vuodessa, ja vuokraaja pitää sen lisäksi huolen sisäp. maalaamisesta ja seinäin paperoimisesta. Valtion kannalta se siis on heikonpuolinen liikeyritys.
Kesällä käydessäni paikalla oli minulla syytä muistuttaa vuokraajaa moniaista laiminlyönneistä pihamaan ja lähimmän ympäristön hoidossa. Myöhemmin siellä käyneet tuttavani kertoivat laiminlyöntien jatkuneen.”
Helsingissä, 26 p:nä elok. 1925.
Y. Sadeniemi
Valtionhotellin johtaja valitti, että kallis remontti epäonnistui. Rakennuksesta ei Up to date -hotellia saisi korjaamallakaan.
Hotelli Finlandian ja Valtionhotellin johtaja F. H. Sylvan vastasi sekä Helsingin Sanomille että ylitirehtööri Sadeniemelle kirjoituksellaan ”Vieläkin Punkaharjusta”:
Puheen ollen Punkaharjun Valtionhotellista lienee kuitenkin turha koettaa panna sen puutteellisuudet muiden kuin sen oman kunnioitettavan iän syyksi. Eikä siitä Up to date -hotellia enää korjaamalla saada.
Korjauksilla saadaan kylläkin parannuksia, jos luoja niin tahtoo, sillä luojan syyksi on sitäkin väitetty, että se uusi hella niin kovin huonosti toimii, puhumattakaan siitä takaa lämmitettävästä uudesta leivinuunista, joka tähän saakka on ollut kaikeksi muuksi, mutta ei hyödyksi.
Vesijohdoksi ei kai voida kutsua sitä pumppulaitetta, joka sinne tänä kesänä rakennettiin, sillä se ainoastaan painaa veden keittiöön, sen sijaan että se ennen ajettiin hevosella. Ja niihin ensi kesäksi toivottuihin nykyaikaisiin mukavuuksiin ei siitä vettä saada, ei ainakaan toiseen kerrokseen.
Ja jos hotellin tulisi vielä olla auki talvellakin, joka todennäköisesti on alkujaan ollut tarkoitus, olisi kuitenkin vesi ajettava hevosella ja olisi silloin otettava taas käytäntöön ne entiset eli 1925 mukavuudet.
Punkaharjun Valtionhotelliin nähden itse rakennuksesta puhuttaessa ei voida muusta puhua kuin puutteellisuuksista, koska sillä muuta ei ole.”
Punkaharjulla elokuussa 1925
F. H. Sylvan
Amerikkalainen toimittaja jätti Punkaharjun väliin, koska olisi joutunut käymään Valtionhotellissa ulkohuusissa.
Lisää parannuksia ei heti Valtionhotelliin tullut, mikä säikäytti Suomessa vierailleen yhdysvaltalaisen sanomalehtimiehen William Thompsonin niin pahasti, että hän jätti Suomen-reissullaan kesällä 1926 Punkaharjun kokonaan väliin.
Thompson matkusteli amerikkalaisten lehtien kirjeenvaihtajana eri puolilla Eurooppaa. Suomalaisen matkailuväen – todennäköisesti Suomen Matkailijayhdistyksen – hyvin informoima ja pelottelema lehtimies raportoi havainnoistaan Helsingin Sanomissa (7.11.1926).
””Matkani varrella eräs täkäläisiä oloja tunteva henkilö ilmoitti minulle, kuinka kurjassa kunnossa Punkaharjun Valtionhotelli oli, ja tämän johdosta peruutin aikomani matkan Punkaharjulle. Tuntuu mielestäni merkilliseltä kutsua hotellia, joka ei edusta maatanne kunnolla ja joka vuokrataan yksityishenkilöille, ’Valtionhotelliksi’. Sillä sellaisesta jos mistään odottaa jokainen korkeaa hotellikulttuuria ja ankaraa tarkastusta. Tämä koskee sekä Punkaharjua että Imatraa.
Mistään matkailijahotellista ei saisi puuttua ajanmukaisia mukavuuslaitoksia. Kukaan sivistynyt ihminen ei voi hyväksyä maassanne käytettäviä ulkohuoneita.
Tajuan täydellisesti vaikeutenne koettaessanne kehittää matkailuoloja maassanne, koska Teillä ei ole tukea ja ymmärtämystä niissä piireissä, joiden tulisi tyydyttävällä tavalla palvella ulkomaalaisia matkailijoita. Sääli, että Suomen valtio ja laitokset, jotka etupäässä hyötyisivät matkailijaliikenteestä, eivät paremmin ymmärrä käyttää hyväkseen maan tarjoamia mahdollisuuksia.
Olojen ollessa nykyisellään minä en pidä suotavana, että ulkomaalaisia turisteja kehotetaan saapumaan Suomeen.”
Niinpä. Aina voimme kysyä, mikä on muuttunut vuosisadassa. Yhteenvetona voin kuitenkin todeta, että Hotelli Punkaharjusta, Valtionhotellista eli Punkaharjun matkailijahotellista – millä nimellä sitä vuosien varrella onkaan kutsuttu – on riittänyt puhetta ja pulinaa yli 150 vuotta.
Hotellia ehdotettiin purettavaksi myös 1970-luvulla, mutta rakennukseen tehtiinkin saman vuosikymmenen lopussa mittava peruskorjaus.
Suomen vanhin matkailijahotelli huilaa nyt talvikauden ja etsii uutta omistajaa. Mitä hotellin venäläiseen omistukseen tulee, kiinteistö oli Venäjän keisarikunnan omistuksessa ensimmäiset reilut 70 vuotta.
Heikki Kähkönen
Kirjoittaja on Viisi Tähteä Median toimituspäällikkö, joka viettää ison osan vuodesta Punkaharjulla kirjoittaen mm. paikkakunnan historiasta.
Pääkuva: Heikki Kähkönen.
Facebook Comments