Viiden Tähden Ruokatiedettä-palstalla tutkija Pekka Mustonen pohdiskelee suomalaista ruokakulttuuria syvällisen kepeästi umpisosiologisesta näkökulmasta.

Toukokuun toisena sunnuntaina vietetään äitienpäivää, joka on se yksi päivä vuodesta, kun äidit huomioidaan myös niissä kotitalouksissa, joissa näin ei yleensä tehdä.

Useissa tapauksissa tämä tarkoittaa visiittiä ravintolaan. Yhdysvalloissa tehtiin kysely äitienpäivään liittyen:

Lahjatoiveita kysyttäessä noin puolet vastaajien joukossa olleista äideistä halusi ulos syömään.

Järjestön teettämän kyselyn mukaan yli 90 miljoonaa yhdysvaltalaista syö ulkona äitienpäivänä. Kyselyn metodista johtuen luvussa on varmasti paljon ilmaa, mutta ravintoloissa ja ruokaloissa lienee silti kiireistä.

Ilmiö näkyy myös Suomessa, eikä vain tasokkaissa ravintoloissa. MTV:n Makuja-sivustolla julkaistun jutun mukaan esimerkiksi huoltoasemien ravintoloissa äitienpäivä on yksi vuoden kiireisimmistä.

Monet menevät samaan paikkaan vuosi toisensa jälkeen. Pöydät varataan – jos mahdollista – seuraavaksikin vuodeksi valmiiksi.

Vilkaisin pikaisesti Helsingin ravintoloiden äitienpäivälistoja, oma lehmä ojassa.

Näytti siltä, että äitienpäivätarjonta oli melko riskitöntä. Hinnat olivat vastaavasti hieman yläkanttiin.

Monissa avoinna olevissa paikoissa tarjolla oli perinteisen listan sijaan lyhyempi äitienpäivämenu. Kolme ruokalajia ja hinta suurin piirtein sama kuin Chef & Sommelierin viiden ruokalajin menussa.

Hinta ehkä näkyy sunnuntaityön kalleudessa, mutta ei välttämättä lautasella, kuten oma äitienpäiväkokemukseni kertoo.

Omassa kotitaloudessani on asunut äiti yli kahdeksan vuotta. Siis vaimoni. Oli jo aikakin suorittaa tuo porvarillinen rituaali ja varata pöytä äitienpäivälounaalle.

Lähiravintolamme Elite lienee juuri sellainen paikka, mihin mennään, koska tapana on. Laitetaan parempaa päälle ja syödään hartaasti.

Olen ollut huono Eliten kävijä, tunnustan. Viimeksi kävin Elitessä useampi vuosi sitten. Silloinkin baarin puolella.

Kohta 12 vuotta kestäneestä avioliitostani huolimatta en ole vielä täysin omaksunut turkulaisen tapakulttuurin vivahteita, minkä vuoksi olin armottoman myöhässä pöytävaraukseni kanssa.

Onneksi joku perui varauksensa, minkä ansiosta aviomiespisteeni nousivat.

Pääsimme istumaan Eliten baarin vierustalle. Klassisen baarin vierellä minuun iski vastustamaton tarve tilata lasillinen Dubonnetia jäillä, mutta maltoin mieleni. Päädyin sen sijaan olueen.

Elitestä on kuulunut viime aikoina hyvää. Kävelen usein ohi ja paikkahan on tunnelmallinen kuin mikä.

Eliten kesäinen terassi on kuin toisesta maasta, missä illat ovat lämpimiä ja kaupunkikulttuuri vanhaa.

Tilasin alkuun valkeaa parsaa ja hollandaisea. Parsat oli kelvollisesti kypsennetty, mutta hollandaise oli mautonta ja löysää.

Aivan kuin kastikkeen tekeminen olisi keskeytetty liian aikaisin. Aika pitkälti valmiskastiketasoinen esitys, jos totta puhutaan.

Pääruoaksi oli vuohenjuustoa. Olen syönyt tämän annoksen eri muodoissa monta kertaa. Liian monta.

Glaseerattu tai grillattu, yhdentekevää minulle tässä vaiheessa kasvissyöjän uraani.

Vuohenjuuston ympärille rakennettu vegeannos lähentelee mielikuvituksen puutteen saralla parsarisoton mittakaavaa, oli se sesongissa tai ei.

Suhteeni glaseerattuun vuohenjuustokiekkoon on lähes yhtä vaikea kuin ympärivuotiseen parsaan, jota olen kerran syönyt sekä alkuruoaksi että pääruoaksi.

Kahta ensimmäistä annostani määritteli tylsyys.

Vaimon nieriä oli kuulemma hyvää. Lapsilla oli sama annos puolikkaana. Kala tuntui maistuvan, mikä ottaen huomioon tilaisuuden luonteen, oli melkoinen voitto.

Jälkiruoaksi oli tarjolla kakkuja noutopöydästä ja kahvia, jota kahvisieppo vaimonikaan ei halunnut toista kupillista.

Kokeilin kahvia ilman maitoa, mutta tartuin pian kannuun.

Kylmä maito jäähdytti kahvin viileäksi, mutta toisaalta ihan sama, koska lasten jäätelöpallot oli jo syöty.

Kaksi äitienpäivämenua ja lapsille omat. Lasi samppanjaa, olut, kaksi limua ja eteispalvelumaksut. Koko lasku jäi sentään alle 200 euron. Eihän näitä rahalla mitata, mutta hieman jäi nihkeä maku.

Elite lienee vahvimmillaan perinteikkäissä liha-annoksissa. Vaikutelmani kuitenkin on, että klassikkoravintolat alisuoriutuvat harmittavan usein vegeannoksissa.

Kertooko se sitten kokeista vai siitä porukasta, jotka paikkoja pitävät pystyssä, vai omasta rimasta? Varmaan näistä kaikista.

Oli miten oli, päivystävä vegetaristi ei kokenut tällä kertaa saavansa vastinetta rahalle.

Ensi kerralla tyydyn Eliten baariin ja tilaan sen Dubonnetin, oli äitienpäivä tai ei.

Pekka Mustonen

screen-shot-2016-09-14-at-11-23-20Kirjoittaja on kaupunkilaisiin elämäntapoihin keskittynyt taloussosiologi, joka työskentelee Helsingin kaupungilla erikoistutkijana. Mustosen rakkaimpia harrastuksia ovat päämäärätön haahuilu karuissa kaupunkimaisemissa, viinipullojen valitseminen etiketin perusteella sekä analyyttisten havaintojen tekeminen ympäröivästä kulttuurista.

Facebook kommentit