K

Keskustan ministeripeli voi sekoittaa alkoholilain valmistelua entisestään

Alkoholilain kokonaisuudistus saattaa saada kokonaan uuden sävellajin Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän järjestellessä ministeririvistöään. Joka tapauksessa jo nyt on selvää, että elinkeinoministeri Olli Rehnin valinta Suomen Pankkiin vie hallituksesta yhden harvoista keskustalaisista modernin alkoholipolitiikan kannattajista.
Rehn oli jo kauan varma valinta Suomen Pankkiiin. Niinpä oletettavaa on, että monet Keskustan askelmerkeistä ovat olleet jo pitkään selvillä – kenties jopa puolitoista vuotta sitten, kun nykyisten ministereiden pestejä sorvattiin.
Jos Sipilä ajaa Rehnin paikalle kansanedustaja Mika Lintilän, voidaan sitä pitää puolittaisena torjuntavoittona vapaammalle alkoholipolitiikalle. Muut mahdolliset valinnat tekevät alkoholilain toteuttamisen hallituksessa sovitun linjan mukaisesti melko haastavaksi.

Pekka Puska. Kuva: Suomen Keskusta.
Pekka Puska. Kuva: Suomen Keskusta.

Väännön musta hevonen on alkoholiasioista vastaava ministeri Juha Rehula, joka voi saada kierrätyksessä elinkeinoministerin salkun. Rehnin pankkiviran alkamispäivä 1.2.2017 sopii Rehulan ja Annika ”keskiolut Alkoon” Saarikon jo aiemmin sovittuun perhe- ja peruspalveluministerin vaihdokseen.
Rehula TEM:ssä ja Saarikko STM:ssä, siinäpä sitä olisikin melkoinen telaketjuosasto pureskeltavana koko juomatoimialalle.
Olli Rehnin tilalle eduskuntaan nousee Paula Lehtomäki, joka toimii tällä hetkellä pääministerin valtiosihteerinä eli käytännössä Sipilän oikeana kätenä. Jos Lehtomäkeä kuitenkin kiinnostaa enemmän hyväpalkkaiset valtiosihteerin hommat kuin rivikansanedustajan tai jopa ministerin pesti, hän on saamassa kansanedustajan hommista vapautuksen.
Silloin eduskuntaan nousee eläkeläinen Pekka Puska, joka varmasti osaa pitää huolen, että alkoholilain valmistelussa kyyti on kylmää.
Keskusta päättää ministeripaikkojen jaosta eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen yhteiskokouksessa 27. lokakuuta.

Facebook Comments