Keittiömestari Tuomas Vierelä ottaa vastuun Hämeenlinnassa sijaitsevan hotelli Vanajanlinnan ravintola Carl Wilhelmin kehittämisestä. Vierelä siirtyy Vanajanlinnaan helsinkiläisestä Olo-ravintolasta elokuun alusta lukien. Vanajanlinna tähtää Suomen 50 Parhaan Ravintolan listalle sekä maan parhaaksi hotelliravintolaksi.
Lähinnä Pohjois-Savossa operoinut Bon Group ja Vanajanlinna yhdistyivät maaliskuussa. Osana yhtiön kasvutarinaa on ollut uuden keittiöpäällikön palkkaaminen Vanajanlinnassa toimivan ravintola Carl Wilhelmin peräsimeen. Ravintolan vetäjänä elokuussa aloittaa Tuomas Vierelä helsinkiläisestä Olo-Groupista, jossa hänen vastuullaan ovat olleet Michelin-tähdellä varustetun ravintola Olon ja Olo Gardenin sekä tamperelaisen Särkänlinnan keittiöiden johtaminen.
Vierelä kertoo Bon Groupin tiedotteessa, että Vanajanlinna tarjoaa ainutlaatuiset puitteet gastronomialle. Hän haluaa keskittyä vahvasti modernisoituihin klassikoihin, joissa korostuvat sesongit ja sesonkiajattelu.
”Lisäksi tavoitteenani on lisätä laadukkaiden suomalaisten raaka-aineiden käyttöä, Näin voimme tarjota asiakkaille elämyksiä, jotka juhlistavat luontomme antimia parhaimmillaan. Vanajanlinnan vieraat voivat odottaa innovatiivisia makuelämyksiä, joissa perinteet yhdistyvät modernin keittiötaiteen huippuosaamiseen”, Vierelä sanoo.
Ensimmäiseksi tavoitteekseen Vanajanlinnan ravintola Carl Wilhelm tavoittelee Suomen parhaan hotelliravintolan statusta sekä nousua Suomen 50 Parasta Ravintolaa – listalle. Pidemmällä aikavälillä ravintolan tason nostolla Vanjanlinna pyrkii viemään Hämeen maakuntaa ja Hämeenlinnassa sijaitsevaa hotelli-ravintolaa maailmankartalle ruokamatkailukohteena.
”Olemme iloisia, että Tuomas Vierelän avulla pääsemme tuomaan uusia ulottuvuuksia Vanajanlinnan kohteiden ainutlaatuiseen ruokatarjontaan. Vierelän ammattitaito ja kyky yhdistää perinteet innovatiivisiin lähestymistapoihin tekevät hänestä historian merkittävimmän vetäjän Vanajanlinnan keittiöön”, perustelee Bon Group Oy:n toimitusjohtaja Ville Puustinen.
Kuvat_: Vanjanlinna Group.
Facebook Comments