Kyllä! Meksikon uudet ruokasuositusohjeet ovat upeita

Yhä useampi valtio luopuu Suomen kaltaisesta ruokasuosituksesta, joka painottaa yksittäisiä, hyödyllisiä tai haitallisia ainesosia. Sen sijaan monet maat siirtyvät ruoan ja ruokailun kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen, jossa painotetaan tuoreutta ja yhdessä syömistä. Näin siirrytään teollisesti vinksahtaneesta ruokakulttuurista ruokailun kulttuuriin.

Meksikon toukokuun lopussa voimaan astuneet suositukset ovat selkeitä:

Imetä vauvaa ensimmäiset 6 kuukautta.
Syö enemmän vihanneksia ja hedelmiä.
Syö papuja.
Valitse täysjyväviljaa.
Syö vähemmän naudanlihaa ja lihajalosteita.
Vältä erittäin prosessoituja elintarvikkeita.
Juo vettä.
Vältä alkoholia.
Ole fyysisesti aktiivinen.
Nauti aterioista perheen ja ystävien kanssa.

Huomioitavaa on myös se, että suositus pitää sisällään myös kasvisten ja hedelmien satokausikalenterin, jotta kaikkina vuoden aikoina ruoanlaittoon päätyisivät sesongin parhaat raaka-aineet.

Professori ennustaa elintarviketeollisuudelle vaikeuksia

Amerikkalainen emeritaprofessori ja ruokapolitiikan kirjailija Marion Nestle on jo kommentoinut Meksikon uusia suosituksia. Nestle on toiminut New Yorkin yliopiston Paulette Goddard -osaston ravitsemustieteen, elintarviketutkimuksen ja kansanterveyden professorina vuosina 1988-2003, ja josta hän jäi eläkkeelle syyskuussa 2017.  Hän on myös ravitsemustieteen vieraileva professori Cornellin yliopistossa.

”Odotan innolla selvitystä siitä, miten Meksikon kansanterveyslaitos sai kaikki kohdat poliittisen prosessin läpi.” – Marion Nestle

”Jos ihmiset noudattavat näitä ohjeita, ainakin nämä teollisuudenalat joutuvat vaikeuksiin”:

Ӏidinmaidonkorvike
Naudanliha
Lihajalosteet
Pitkälle jalostetut elintarvikkeet
Sokerilla makeutetut juomat
Alkoholiyhtiöt”

”Uusia ohjeita noudattamalla ihmiset ovat terveempiä, joten myös lääketeollisuus joutuu vaikeuksiin”, Marion Nestle muistuttaa.

Myös Brasilia muutti suuntaa

Brasilia raivasi uuden aallon ajattelun suositukset jo vuonna 2014. Brasilian ravitsemussuositukset perustuvat tuoreeseen ruokaan. Tarkemmin määriteltynä Brasilian ruokavalio-ohjeet perustuvat tuoreisiin raaka-aineisiin, ruokatottumuksiin ja aterioihin, eivät ravintoaineisiin.

Suuntaviivojen tarkoituksena on suojata aliravitsemukselta, joka on Brasiliassa jo jyrkästi vähenemässä, mutta myös ehkäisemään ylipainon ja lihavuuden terveyshaittoja, jotka ovat jyrkässä kasvussa kuten kaikkialla maailmassa, jossa elintaso nousee.

Suuntaviivat ovat sikäli merkittävät, että ne perustuvat elintarvikkeisiin, joita brasilialaiset syövät kaikissa yhteiskuntaluokissa päivittäin.

Brasilian ruokasuosituksissa otetaan huomioon ruokavalintojen sosiaaliset, kulttuuriset, taloudelliset ja ympäristöön liittyvät vaikutukset.

Kolme kultaista sääntöä ovat:

– Valitse ruokavaliosi perustaksi tuoreita elintarvikkeita, joista saat aikaiseksi tuoretta ruokaa ja aterioita.
– Varmista, että öljyjä, rasvoja, sokeria ja suolaa käytetään ruoassa kohtuudella.
– Rajoita valmisruokatuotteiden käyttöä ja vältä pitkälle jalostettuja tuotteita.

Kymmenen brasilialaista lisäohjetta:

-Valmista ateriat peruselintarvikkeista ja tuoreista elintarvikkeista.
– Käytä öljyjä, rasvoja, sokeria ja suolaa maltillisesti.
– Rajoita käyttövalmiiden elintarvikkeiden ja juomien kulutusta.
– Syö säännöllisesti, tarkkaavaisesti ja sopivissa ympäristöissä.
– Syö seurassa aina kun mahdollista.
– Osta ruokaa paikoista, jotka tarjoavat tuoreita elintarvikkeita. Vältä paikkoja, joissa myydään pääasiassa käyttövalmiita tuotteita.
– Kehitä, harjoittele, jaa ja nauti ruoanvalmistus- ja ruoanlaittotaidoistasi.
– Suunnittele aikasi niin, että aterioinnille ja syömiselle annetaan riittävästi aikaa ja tilaa.
– Kun syöt ulkona, valitse ravintoloita, joissa tarjoillaan tuoreita ruokia ja aterioita. Vältä pikaruokaketjuja.
– Suhtaudu kriittisesti elintarvikkeiden kaupalliseen mainontaan.

Kanada lisäsi uudet ajatukset suosituksiinsa

Myös Kanada päivitti vuoden 2019 suosituksensa toukokuussa 2023 uuden suuntauksen mukaisesti.

Suomi pitäytyy ravintoainetason suositusjärjestelmässä, jossa eri ikä- ja kohderyhmille määritellään ravitsemukselliset viitearvot: pienin ja keskimääräinen tarve sekä suositeltava ravintoaineen saanti.

Suomi vetäytyy linjassaan Pohjoismaiden taakse, jotka taas vetäytyvät USA:n ohjeistusten takana oleviin tutkimuksiin. Ihmiskäsitys on mekanistinen ja linja tasapainoilee elintarviketeollisuuden, kaupan ja suurten maataloustuottajien etujen kanssa.

Teksti Eeropekka Rislakki
Kuva Meksikon ruokasuositusopas