S

Simo Harrivaara on Vuoden Kokki ja Janika Tiensuu Vuoden Tarjoilija 2024

Vuoden Kokki 2024 -finaali oli korkeatasoinen ja erittäin tasainen. Kisan paras oli Simo Harrivaara, jonka työpaikka on Hiiohoi Oy / Harrydanger. Vuoden Tarjoilija on Ravintola Fiasco?:ssa työskentelevä Janika Tiensuu. Molemmat tulevat Helsingistä. Ravintoloiden sali- ja keittiöammattilaisten SM-kilpailut käytiin Viini & Ruoka -messuilla Helsingin Messukeskuksessa.

Vuoden Kokki -kisassa hopealle sijoittui Kim Mustonen ja kolmanneksi tuli Simon Selin. Vuoden Tarjoilija -kilpailun toinen oli Leeni Hyvärinen ja kolmas Katriina Suominen.

Vuoden Kokki saa Suomen Messusäätiön lahjoittaman 10 000 euron ja Vuoden Tarjoilija MaRa ry:n 10 000 euron stipendin.

”Vuoden Kokki -voitto on ollut unelmani jo pitkään. Tämä merkitsee valtavasti ammattitaidon kannalta ja vahvistaa uskoa persoonalliseen tekemiseen sekä kirkastaa omaa ruokafilosofiaa. Voiton myötä tahdon valaa uskoa nuorempiin ja alalle suuntaaviin kokkeihin, jotta he tavoittelisivat unelmiaan, olivatpa omat lähtökohdat mitkä tahansa”, Simo Harrivaara kertoo.

Pääpalkinnosta kilpailivat Kim Mustonen (Havu Kitchen & Bar), Simo Harrivaara (Hiiohoi Oy/Harrydanger), Sami Hakamäki (Tmi Sami Hakamäki), Alfred Tallberg (Lapland Hotels Kultá Kitchen), Petri Koski (Finnjävel Salonki) ja Simon Selin (Restarant HEJM & Restaurant FRÖJ).

Vuoden Kokki -kisan voittajakolmikko Kim Mustonen (vas.) Simo Harrivaara ja Simon Selin tuuletti riehakkaasti kisan jälkeen.

 

”Voitto tuntuu epätodelliselta. Nyt voin todeta, että olen kehittynyt uralla tavoitteeseeni. Uskon, että voittoa arvostetaan alalla ja mahdollisissa tulevaisuuden työpaikoissa. Odotan edustusvuodelta, että pääsisin tutustumaan erilaisiin alan toimijoihin ja näkemään alaa hieman eri näkökulmista”, Janika Tiensuu tyytväinen Janika Tiensuu sanoo.

Vuoden Tarjoilija 2024 -finalistit olivat Jeremias Salonen (Viinihuone Vinossa), Leeni Hyvärinen (Freelancer), Alma Syrjänen (Panza), Janika Tiensuu (Ravintola Fiasco?), Katriina Suominen (Ravintola 305) ja Tiia Hänninen (King Crab House).

Kilpailut toteuttivat pääjärjestäjänä Wihuri Metro-tukku ja muut pääyhteistyökumppanit Viking Line, Metos, Messukeskus ja Arla Pro sekä yhteistyökumppanit E.Ahlström, HKScan, Puljonki, MTK, SLC, Pajunen, Kyrö Distillery Company, Perho ja Jubilee. Kilpailujen sponsoreina toimivat Meira, MaRa, Oksasen puutarha, Ainoa Winery, Diversey ja Polar.

Vuoden Tarjoilijalle, Janika Tiensuulle, 10 000 euron palkinnon jakoi MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.

 

Kuvat: Eeropekka Rislakki

CategoriesKansi Kilpailut

Facebook Comments