Pariisin SIAL on maailman suurin ruokamessu. Se kokoaa yhteen kaikki tärkeimmät ruokaviejät ja -ostajat joka toinen vuosi. Messut ovat kaupankäynnin, edustamisen ja ruokatrendien globaali kohtaamispaikka. Haaga-Helian palveluinnovaatioiden yliopettaja Vesa A. Heikkinen kävi messuilla ja keräsi huomiot niin kuluttaja- kuin ammattikeittiötrendeistä sekä katsasti, mitkä suomalaistuotteet pyrkivät maailmalle.
SIAL tarjoaa osin hämärän näyteikkunan globaaliin vientikilpailuun, ruoka(tuki)politiikkaan ja -vaikuttamiseen. Monien missiona on saada suurostajat, etenkin kiinaiset BtoB– ja BtoC -kaupat kiinnostumaan.
Messujen uutuusarvo on siinä, miten sekä ruokakonservatiivit että elintarvikebrändilähettiläät toimivat meganäyttämöllä. SIAL ei ilmennä ruokaviihdettä (foodtainment tai cheftainment) vaan messuperinnettä: neuvottelevaa ja informoivaa ruokakauppaa.
Kopioitsijat eli ns. benchmarkkaajat ovat taivaassa, kun brändit, logot ja pakkaukset ovat esillä ja trimmattu kansainvälistymiskuntoon. Udeltavaa, maisteltavaa ja valokuvattavaa on paljon.
Liha, viini, valmisruoka ja pakasteet yhdistävät pallon
Tänä vuonna Pariisissa paikalla olivat kuten ennenkin keskeiset lihan-, viljan- ja maidontuottajamaat sekä hallitsevat ruokatalot brändiportfolioineen.
Ruokajätit piiloutuvat luonnollisesti alabrändiensä alle. Kansallisille ja etenkin keskisuurille ruoka- tai pikemminkin jalostetaloille SIAL taas on oiva, mutta kallis testilaboratorio edes pienenkin markkina-avauksen saatikka kasvun hakemiselle ulkomailta.
Pienviejät puhkuvat innokkuutta messuhumussa ja ”innovatiivisuutta” nicheillään suurtoimijoiden rinnalla. Ne odottavat, että jokin vähittäis- tai tukkukaupan sisäänostaja huomaisi heidät ja päätyisi jopa neuvottelupöytään.
Maailma elää edelleen punaisesta ja vaaleasta lihasta sekä sonnikauppojen tekemisestä.
Tuntuu kuin kansat (=keskiluokka) eläisivät possusta, kana- ja kalkkunapakasteista. Nälkää tai kasviproteiinia ei nähdä.
Lihahalli osoitti, miten Aasian, Etelä- ja Pohjois-Amerikan sekä EU:n lihantuottajavaltioiden mureat fileet ja muut ”köntsänosat” liikkuvat konteissa ja rekoissa sinne tänne. Mainoskuvissa rotukarja kirmaa vihreillä nurmilla, ja pihviveitsi viiltää punaista sisusta kermaisen pippurikastikkeen kiillellessä pihvin kyljessä. Vain muutamia päästölaskelmia ja kompensaatiotekoja näkyi.
Meijeri-, vilja-, kala-, juusto-, pakaste- ja valmisruokateollisuudella olivat omat messuhallinsa. Eurooppa osoitti olevansa yhtenäinen juusto-, oliiviöljy- ja leipämaanosa, kun taas Aasia näytti voimansa valmisruoissa ja yksittäispakkauksissa.
Mehut, alkoholi ja olut ovat myös kaikkien mieleen. Juoma- ja vesiteollisuus tuntuu suorastaan kiitävän helteiden, kuivuuden ja vedenpaisumusten keskellä.
Messutrendit eivät yllätä, mutta…
Ruokatrendit ovat pysyneet vakiona jo 30 vuotta. Bulkkituotteet pyritään edelleen naamioimaan premiumin, aitouden, luonnollisuuden ja terveellisyyden ympärille. Vastuullisuus ja kestävyys näkyvät vain pienellä präntillä.
Elintarvike- ja ruokakorkeakoulutus-, -rekryt, -taide ja -puheet otetaan vakavasti. Nuoriin panostetaan ja monitieteisiä kykyjä etsitään. Ruokakauppa on juridiikkaa, hankintoja, ekologiaa, ekonomiaa, teknologiaa, biokemiaa… Se on ennen kaikkia muutakin kuin ravitsemussuosituksia ja ”kieltolakeja”.
Signaaleja ovat Afrikan raaka-aineet ja valmisteet, gluteiinittomuus, lasten ruoat ja leikkisät eteläkorealaiset piirros- ja erikoispakkaukset.
Kaikkinensa ruokamessuaminen on Pariisissa vakava taitavien neuvottelijoiden laji, jossa ensikontakteihin panostetaan ja valuuttoja sekä logistiikkakuluja lasketaan. Jokainen osastolle pysähtyjä on edelleen käyntikortin arvoinen.
Ammattikeittiöiden kannattaa seurata pakasteiden kehitystä
Stadion-, festivaali-, pika- ja katuruokabisnekselle messut ovat tuoteviidakko ja makuaitta, sillä ennen kaikkea valmisruokateollisuuden tuotekehitys on vahvaa. Kokous- ja tapahtumaravintoloiden kannattaa vastaavasti seurata erityisesti messujen pakaste- ja välipalaruokien tuotekehitystä ja -innovaatioita.
Pakasteet edustavat klassista, urbaanin ja ruraalin välitilassa elävien rurbaanien, supermodernien kuluttajien pelastusruokaa.
Ties milloin ja missä valmistetut soppa-, pata-, mureke- ja kasvistuotteet sulavat ja kuumenevat jokaliedellä – niin tulilla kuin sähköllä. Jääkimpaleen sisälle voi kätkeä mitä tahansa ja kömpelöinkin koti- ja suurkokki sekä buffaileva kameleonttikuluttaja kiittää.
Maistelu-, deli-, kasvis- ja protepatukoiden aika ei ole myöskään ohi, vaan mukaan otettavuus ja naposteluaterioinnin helppous korostuvat. Helposti suuhun liukenevat, hieman rapeiset snackit kelpaavat kaikille ikäryhmille. Heikotkin hampaat saavat töitä ja kuluttaja voi haluta avata jopa toisen heti perään.
Ruokavientimme kiteytyy Kaura-Suomeen
Suomen entistä vaatimattomampaa lippua piti pystyssä urhea kauravalmisteporukka: Raisio Food Solutions (Beanit-tuoteryhmä), Moilas (gluteiinittomat tuotteet), 65 Oats (Kinnusen myllyn kauravalmisteet) ja Maustaja.
Messujen pikahaastattelut osoittivatkin markkinoiden kasvavan edelleen, etenkin Aasiassa.
Kannaltamme suurin messu-uutinen oli kotimaisen KING Konjac -sushin voitto – innovaatiokilpailussa. Tuote voitti Vaihtoehtoiset raaka-aineet -kategorian.
KING Konjac -tuoteinnovaatio yhdistää japanilaiskeittiön kaksi helmeä: sushin ja Amorphophallus konjac -kasvin (kirjoitetaan myös konjak tai konnyaku). Konjac on suomalaisissa keittiöissä vielä tuntematon raaka-aine, mutta jota Japanissa on käytetty jo pitkään. Ruokauutuudessa riisi korvataan riisin rakennetta mukailevalla, perinteisillä mausteilla valmistetulla konjak-pohjalla.
KING Konjac -sushipala on lähes kaloriton (9 Kcal/100 g) vaihtoehto valkoiselle sushi-riisille. Se sisältää vain kymmenesosan kaloreita ja 10 kertaa enemmän kuitua kuin tavallinen sushi-pohja.
Kaiken lisäksi konjak-pohja on ekologisesti kestävämpi vaihtoehto myös ympäristölle, sillä kasvin kasvattamiseen ja kastelemiseen kuluu kymmenesosa vettä verrattuna riisiin.
Mihin menet ruokavientimme?
Ruokavienti-Suomi ja siinä kuin Ruokamatkailu -Suomi näyttävät kuitenkin kärsivän henkisestä lamasta, joka on tylsyttänyt ja piilottanut innovaattorit. Minäkin sijoitin King Konjakin upean voiton taantumapäissäni alaotsikoksi.
Siinä missä EU-Ranska ja -Italia naamioivat bulkkituotteensa kauniiseen (hypertuettuun) Export-pakettiin, Suomi yrittää myydä arktisuutta gluteiinittomuudella.
Hyvä! Pannaan Etelä-Suomi kauralle ja tattarille, mutta se ei vielä aika lailla maskuliinista ja ”tenuttavaa” ostaja- ja vähittäiskauppamaailmaa avaa.
Sen sijaan pikku pikku markkinalovi voisi löytyä vatsakivuista kärsivistä ikäihmisistä, aasialaisista ja huippu-urheilijoista. Gluteiinittomat erikoistuotteet ja siinä sivussa kauramaidot ja vanha kunnon Benecolkin voisivat päästä uusien sukupolvien, harrastelija-biohakkerien aamiaispöytiin sekä tasokkaiden hotelli- ja ravintolaketjujen dieettiannoksiin.
On selviö, että Maa- ja metsätalousministeriön sekä nyt yhdessä Ulkoministeriön vientiasiantuntijoiden on strategioitava, miten ruoka- ja maatalouspolitiikka maailmankaupan ”sodassa” ja huoltovarmuusketjussa muotoutuu.
Suuret elintarvikemaat jyräävät edelleen massatuotteillaan ja valtiontuillaan. Tosiasia on se, että jonkin Arabivaltion mantelifirman ständiin on investoitu enemmän kuin kaikkien Pohjoismaiden osastoihin yhteensä.
Nykyiset Suomen toimialan ja yritysten vientiresurssit voidaan laskea nopeasti, siksi heikot ne ovat.
Vai onko edessämme Ruotsin tie: se markkinoi messuilla trendikkäästi afrikkalaisia tuotteita eikä juurikaan omia?
Teksti ja kuvat
V.A. Heikkinen, palveluinnovaatioiden yliopettaja, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Facebook Comments