Lukuisat ravintola-alan vaikuttajat käynnistivät maanantaina #Luottamus23-kampanjan, jolla vastustetaan ravintoloihin sekä niiden asiakkaisiin kohdistuvaa holhousta. Kampanjan mottona on ”Olemme luottamuksen arvoisia.”
Ravintolat voivat avata ovensa 1. kesäkuuta, mutta rajoituksin. Etukäteen on tihkunut tietoa, että anniskelu on lopetettava kello 21, mikä veisi suuren osan elintärkeästä iltamyynnistä ja tekisi toiminnasta kannattamatonta. Myös asiakaspaikkoja rajataan.
#Luottamus23-kampanja kiinnittää huomiota ravintola-alaan kohdistuvaan vuosikymmeniä kestäneeseen holhouksen Alkoholinäkökulman sijaan toivotaan, että päättäjät luottaisivat sekä asiakkaisiin, henkilökuntaan että ravintoloitsijoihin.
Maan hallitus ei ole vielä julkistanut esitystään ravintoloiden osittaisesta avaamisesta. Seuraavan kerran tietoa rajoituksista on luvassa tiistaina 19. toukokuuta.
Hallitus linjasi kaksi viikkoa sitten, että ravintolat ja kahvilat voivat avata ovensa asteittain maanantaina 1. kesäkuuta. Edellytyksenä on, että koronaviruksen epidemiologinen tilanne mahdollistaa toukokuun loppuun saakka voimassa olevan ravintoloiden kiinnipidon purkamisen.
Osittainen avaaminen tarkoittaa käytännössä uusien ravintoloiden aukioloa ja anniskelua koskevien väliaikaisten lakien säätämisen. Hallituksen piti antaa lakiesitys ravintoloista jo viime keskiviikkona, mutta työ- ja elinkeinoministeriö siirsi lain valmistelun sosiaali- ja terveysministeriölle, jonka keskeisenä painotuksena on alkoholinäkökulma.
Yhtenä esityksenä on julkisuudessa ollut anniskelun lopettaminen viimeistään kello 21.00. Aika on pohjoismaisittain poikkeuksellisen aikainen. Toteutuessaan se voisi johtaa menneiltä vuosikymmeniltä tuttuun tilausryntäykseen varttitunti ennen valomerkkiä.
Norjassa sulkemisaika on kello 23.30 ja Tanskassa 24.00. Ruotsissa aikaa ei ole erikseen edes määrätty. Ideana on, että ravintolat voivat porrastaa varaukset ja asiakasmäärät tasaisesti, ja ne ehtivät tarjota vajaalle salille kaksi kattausta illassa, joka on kannattavuuden kannalta ensisijaisen tärkeää. Mutta myös turvallisuus on huomioitu, koska turvavälit on helppo ratkaista näin.
Ennakkotiedot kertovat myös, että Suomessa asiakaspaikat rajataan mekaanisesti puoleen normaalitilanteen asiakaspaikoista.
Ravintola-ala vetoaa hallitukseen, että sulkemisaika olisi edes 23.00 – ja toteutuessaan sekin olisi Pohjoismaiden aikaisin.
Yhdessä aukioloaikojen ja asiakaspaikkojen rajaaminen liian tiukasti tarkoittaa sitä, että lukuisat ravintolat eivät voi tappioiden takia avata lainkaan ja työllistää henkilökuntaa.
”Vaatimuksen taustalta pilkistää epäluottamus ravintoloita ja niiden asiakkaita kohtaan. Meillä elää käsitys, että iltayhdeksän jälkeen suomalainen ei osaa nauttia alkoholia, ja sen jälkeen alkaa ryyppääminen, ryysiminen ja sekoilu, vaikka kyse olisi ruokaravintolasta”, eräs pitkään alalla ollut ravintoloitsija huomauttaa.
Ravintoloitsijat tähdentävät, että suomalaiset aikuiset ihmiset osaavat nauttia juomia siinä missä muidenkin Pohjoismaiden kansalaiset. Vappu osoitti, että kansalaiset ovat viranomaisten ja valtiovallan luottamuksen arvoisia.
”Hyvät päättäjät, uskokaa pois, me 2020-luvun suomalaiset olemme ihan fiksuja ihmisiä ja osaamme käyttäytyä. Käsitys, että meitä pitää suojella itseltämme, elää vahvana. Olemme luottamuksen arvoisia.”
”Me emme tarvitse ylimääräistä holhousta, vaan luottamusta”, ravintoloitsijat vetoavat.
Osallistu kampanjaan. Hae kuvapankista #Luottamus23 -kuva ja liitä se some-postauksiisi ja muihin aineistoihisi.
Lisää kaikkiin ulostuloihisi lisäksi lause: Olemme luottamuksen arvoisia.
Kampanjan toteutus: Viisi Tähteä, Koski Syväri ja Kobra Agency
Facebook Comments