H

Helsinki-keittiö

Helsinkiläinen ravintolakokki – opinhaluinen, utelias, rohkea, työteliäs, kaunis ja luova, sekä yhä useammin juurensa ja identiteettinsä maailmalla tajunnut – täten julistaa:
Helsinkiläinen Keittiö on historiallisesti idän ja lännen ruokakulttuurien, Suomen alueellisten erikoisuuksien vaikutuksessa syntynyt, pohjoiseen sijaintiin sekä neljään selkeään vuodenaikaan vahvasti raaka-aineiltaan nojaava, etninen, kunkin kokin henkilökohtaisuuteen perustuva innovatiivinen ja dynaaminen keittiö. Helsinkiläinen keittiö on ikkuna suomalaiseen ruokakulttuuriin.
Helsinkiläinen Keittiö ja ravintolat ovat matkailullinen syy saapua Helsinkiin. Ruoka on kulttuuria, ravintolat ovat kulttuuria, kokki on käsityöläinen – yhä useammin taiteilija (jolla on veitsi kädessä).

Jokamiehenoikeus luonnon antimiin takaa syvän ymmärryksen eettisyyteen, kestävän kehityksen toteutumiseen sekä metafyysiseen luontoyhteyteen.

Helsinkiläinen Keittiö kytkeytyy Pohjoisen Keittiön perinteeseen ja sen progressiivisiin tavoitteisiin – eristäytymättä muun maailman keittiöiden gastronomisesta ymmärryksestä.
Helsinkiläinen Keittiö kehittää uusia tapoja käyttää perinteisiä kotimaisia ja pohjoisia raaka-aineita ja elintarvikkeita, jotka ilmaisevat puhtautta, tuoreutta, turvallisuutta, funktionalisuutta, keveyttä, terveellisyyttä, hyvinvointia, yksinkertaisuutta, minimalistista estetiikkaa, syvään luontoyhteyteen perustuvaa etiikkaa sekä sosiaaliseen demokratiaan perustuvaa saatavuutta, jotka miellämme alueemme ominaispiirteiksi.
Helsinkiläinen Keittiö käyttää raaka-aineita, joiden ainutlaatuista makua ja aromaattisuutta muokkaavat ankara ilmastomme, extreme-umpipimeä kaamostalvemme, mutta vastaavasti 24 h-vuorokautiseen valotuntiin perustuva aromatisoiva valoenergiasesonki (Lappi kylpee keskiyön auringossa) – kalat, mädit, marjat, sienet, lihat, riista, kasvikset ja viljatuotteet; omaleimaisuutta antavat perinnetietoiset leivät, näkkileivät, maitotuotteet, oluet, marjaviinit, savustaminen, graavaus, säilöminen ja hilloaminen.
Jokamiehenoikeus luonnon antimiin takaa syvän ymmärryksen eettisyyteen, kestävän kehityksen toteutumiseen sekä metafyysiseen luontoyhteyteen, jotka johtavat ihmisten ja eläinten hyvinvointiin sekä kestävään tuotantoon merellä, järvissä, viljelyalueilla ja arvoituksellisen luonnon kunnioitukseen.
 
Hard Cooks’ of Helsinki Hallelujah, 22.05.2007
 
Translations:
Helsinki Kitchen
La Cocina de Helsinki
Det Helsingforska Köket

CategoriesYleinen

Facebook Comments