V

Vuoden ruokatoimittaja -palkinto alan toimittajien ja tiedottajien yhdistykselle

Suomen Keittiömestarien yhdistys on palkinnut Ruokatoimittajat ry:n Vuoden ruokatoimittaja -tittelillä. Nimitys myönnetään ruokakulttuurin eteen tehdystä mittavasta työstä. Palkinto luovutettiin keittiömestareiden liittokokouksessa Turussa lauantaina. 

Suomen Keittiömestarit on myöntänyt Vuoden ruokatoimittaja -palkinnon tänä vuonna kollektiivisesti Ruokatoimittajat ry:lle. Yhdistyksen jäsenistön muodostavat Suomen ruokatoimittajat ja tiedottajat, joille keittiömestarit lausuvat kiitokset pitkäkestoisesta työstä ruoan parissa.

”Yhdistyksellä on 55-vuotisjuhlavuosi ja haluamme siksi myöntää palkinnon pitkästä ruokakulttuurin eteen tehdystä työstä. Valitsette vuosittain Vuoden kotimaisen keittokirjan. Jäsenenne kirjoittavat aktiivisesti ruoka-alan asioista eri medioissa vieden tietoisuutta alasta eteenpäin niin ammattilaisille kuin myös kuluttajille”, keittiömestaraiden yhdistyksen puheenjohtaja Markku Ojala perustelee valintaa.

Ruokatoimittajat ry on vuonna 1968 perustettu ruokamedian ammattilaisten yhdistys. Se sai alkunsa, kun ”kympit” eli kotitalousopettajiksi valmistuneet, mutta työpaikkansa lehdistöstä löytäneet pioneerit, yhdistivät voimansa. Yhdistyksessä on tällä hetkellä 67 jäsentä.

”Yhdistyksemme jäsenten työ näkyy laajasti niin printtimediassa, esimerkiksi aikakaus- ja sanomalehdissä, sekä kaupan alan ja elintarviketeollisuuden reseptiikassa ja pakkauksissa. Jäsenistöömme kuuluu myös ruoka-alan somevaikuttajia sekä ammattikeittiöstä, kuten ravintola-alasta ja suurkeittiöpuolesta työkseen kirjoittavia toimittajia”, ruokatoimittajien puheenjohtaja Kati Pohja kertoo.

Ruokatoimittajien ammatillinen eetos kytkeytyy vahvasti käteviin ratkaisuihin, arjen helpottamiseen ja myönteisen ruokapuheen ylläpitämiseen. Palkinnon vastaanottanut yhdistyksen varapuheenjohtaja Mariaana Nelimarkka totesi kiitospuheessaan, että yhdistyksen jäsenet kertovat ruokatrendeistä ja ohjaavat samalla fiksuun tapaan toimia.

”Meillä on verissä kertoa hyvistä käytännöistä – osa meistä tekee sitä kirjoittamalla hyviä ruokaohjeita, toiset kirjoittamalla alan tekijöistä ja ilmiöistä. On koko alan etu, että ruoasta ja sen tekijöistä puhutaan paljon”, Nelimarkka sanoi.

Kuvassa Suomen Keittiömestarit ry:n puheenjohtaja Markku Ojala (oik.) sekä Ruokatoimittajat ry:n varapuheenjohtaja Mariaana Nelimarkka (vas.).

CategoriesKansi Ruoka

Facebook Comments