R

Ravintola Aito sulkee ovensa kesäkuussa

Helsingin Museokadulla sijaitseva kortteliravintola Aito sulkee ovensa kesäkuun puolivälissä. Ravintoloitsijat Tuomas Serkamo ja Kimmo Ylisuvanto perustelevat toiminnan lopettamista henkilökohtaisilla syillä. Vuonna 2009 perustettu Aito sijoittuu tämän vuoden Suomen 50 Parasta Ravintolaa listalla 34:nneksi.

Päätös vain reilu kuukausi sitten Suomen 50 Parasta Ravintolaa -listalle äänestetyn ravintolan sulkemisesta ei ollut helppo. Ratkaisuun vaikuttivat ravintoloitsijoiden henkilökohtaisten syiden lisäksi päätöksen vapaaehtoisuus.

”Olemme olleet etuoikeutettuja saadessamme elää unelmaamme viimeisten 14 vuoden ajan. Nyt on aika unelmoida uusista ja erilaisista asioista sekä antaa aikaa myös itselleen”, kertoo Aiton ravintoloitsija Tuomas Serkamo yhtiön tiedotteessa.

Aiton keittiömestari ja toinen ravintoloitsija Kimmo Ylisuvanto tähdentää, että päätös menestyvän ravintolan sulkemisesta vapaaehtoisesti on helpompi tehdä kuin joskus myöhemmin pakon edessä.

”Keski-iän kolkutellessa tulee herkemmin kuunneltua omaa kehoa ja sen jaksamista. Kaikella on aikansa ja paikkansa ”, Ylisuvanto sanoo.

Serkamolla ja Ylisuvannolla ei ole kertomansa mukaan suunnitelmissa avata  uutta ravintolaa.

”Parasta näissä vuoisissa on ollut mahdollisuus luoda yhdessä upean henkilökunnan kanssa ikimuistoisia asiakassuhteita ja nauttia tuhansista erilaisista kohtaamisista ravintolassamme. Uutta ravintolaa meillä ei ole suunnitteilla, mutta on varmaa, että jossain muodossa meistä tullaan kuulemaan jatkossakin”, Serkamo perustelee.

Ravintola Aito on viimeistä kertaa auki 17. kesäkuuta. Museokadun tiloissa on ollut ravintolatoimintaa 1930-luvun lopulta lähtien. Paikalla avautuu uusi ravintola uudella konseptilla ja toisten yrittäjien voimin alkavan kesän aikana.

Kuvat: Ravintola Aito.

Facebook Comments