O

Olutravintola Pikkulinnussa tapahtui sukupolvenvaihdos

Lukuisia alan palkintoja ja kunniamainintoja keränneen Olut- ja viskiravintola Pikkulinnun liiketoiminta on vuokrattu uudelle yhtiölle. Itä-Helsingin Puotilassa toimivan Pikkulinnun yrittäjä Markku Ristevirta siirtyy ravintolan tiskin takaa hoitamaan juomien maahantuontia ja jakelua.
Ristevirran omistama Pikkulintu Oy on vuokrannut ravintolakiinteistön ja liiketoiminnan vuodenvaihteessa perustetulle Maltilla Oy:lle.  Operatiivisen vastuun ravintolan toiminnasta ottaa ravintolapäälliköksi nimitetty Atte Erkkilä. Useita vuosia Pikkulinnussa työskennellyt Erkkilä on Maltilla Oy:n osaomistaja yhdessä Ristevirran kanssa.
”Liiketoiminnan muutokseen ei liity mitään dramatiikkaa. Siirryn ravintola Pikkulinnun vetovastuusta takavasemmalle ja hoitelen maahantuontia. Konsultoin ja autan tarpeen mukaan ravintolan pyörittämisessä. Asiakkaille muutos ei näy käytännössä millään tavalla”, Ristevirta kertoo.

Juomatalo Pikkulintu ja Markku Ristevirta ovat tuttuja myös eri olut- ja viskifestivaaleilta. Kuva: Heikki Kähkönen.

Ristevirta on pitkänlinjan ravintoloitsija. Alalle hän on tullut jo vuonna 1972. Olutravintola Pikkulinnun hän avasi Puotilan vanhassa ostoskeskuksessa vuonna 2000.
”Pikkulinnussa tapahtuu nyt tavallaan sukupolvenvaihdos. Minun ei enää tarvitse herätä joka aamu yhtä aikaisin kuin tähän asti. Voin pitää välillä vähän vapaata ja käydä vaikka ongella”, Ristevirta naurahtaa.
Pikkulinnusta on muodostunut vuosien varrella monen viski- ja olutjanoisen opinahjo. Yrittäjät tähdentävät, että laajat olut- ja mallasviskivalikoimat ovat tarjolla jatkossakin.
Helsinki Beer Festival valitsi Pikkulinnun vuoden olutravintolaksi 2007. Olutliitto nimesi Markku Ristevirran Hyväksi Tuomaaksi vuonna 2010.

CategoriesPanimot

Facebook Comments