V

Vissy ja olut maistuivat alkuvuonna suomalaisille

Panimojuomien kotimaanmyynti piristyi alkukesästä hyvien säiden ansiosta. Erityisesti kivennäisvesien myynti kasvoi merkittävästi, jopa yli 14 prosenttia vuoden takaisesta.
Panimojuomia myytiin tammi-kesäkuussa yhteensä 376 miljoonaa litraa. Olutmyynti lisääntyi yli 4 miljoonaa litraa yhteensä lähes 190 miljoonaan litraan. Siideri- ja lonkerokauppa pysyi viime vuotisella tasolla

Taulukko: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
Taulukko: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Säiden merkitys on suuri erityisesti alkoholittomien juomien myynnissä. Pitkä lämmin jakso kasvattaa ennen kaikkea vesien ja virvoitusjuomien myyntiä.
”Juoma-alan suurin sesonki on kesällä, mutta ala on hyvin riippuvainen säistä. Tänä vuonna lämpimät säät alkoivat onneksi jo hyvissä ajoin toukokuussa, mikä nosti myynnin plussalle”, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa.
Oluen, siiderin, long drink -juomien, kivennäisvesien ja virvoitusjuomien kotimaanmyynti kasvoi lähes 10 miljoonaa litraa eli 2,6 prosenttia.
Luvut perustuvat Panimoliiton jäsenyritysten Captol Investin, Hartwallin, Olvin, Red Bullin, Saimaan Juomatehtaan ja Sinebrychoffin myyntitilastoihin.

CategoriesOlut Panimot

Facebook Comments