V

Viron käsityöpanimot loihtivat herkullisen aarrekartan Tallinnan terassiravintoloihin

Viron uudet käsityöpanimot yllättävät peräti 11 terassiravintolassa Tallinnan vanhassakaupungissa ja sen kupeessa. Pienpanimoiden aarrekartta tarjoaa ennen kokemattoman makuretken oluiden ja herkullisten ruokien maailmaan.
Monet Tallinnan-kävijät tietävät varsin hyvin, että tämän päivän virolainen keittiö tarjoaa valtavan määrän maukkaita elämyksiä. Uuden virolaisen keittiön makumaailman kärkeen ovat nyt nousseet paikalliset pienpanimot ja niiden taidokkaat käsityöoluet.
Lomakauden ollessa parhaimmillaan yksitoista Tallinnan maukkainta terassiravintolaa tarjoavat katsauksen Viron pienpanimoiden maailmaan. Kukin ravintola on saanut kumppanikseen yhden parhaista pienpanimoista. Kokonaisuutena Tallinnan vanhassakaupungissa on tarjolla olutmakujen ja ruokien iloittelu.
Viron pienpanimobuumi käynnistyi neljä vuotta sitten. Tällä hetkellä maassa toimii yli 30 käsityöpanimoa. Niiden lisäksi oluita valmistuttaa koko joukko kiertolaispanimoita, joilla ovat tuotemerkit, mutta ei omia laitteita.
Pelkästään tänä vuonna Viron käsityöoluiden tekijät ovat tuoneet markkinoille peräti 200 uutta olutta. Seuraava askel olutvallankumouksessa on oluen ja ruoan yhdistäminen.
Vuosittaisen Viron 50 parasta ravintolaa -äänestyksen järjestävä Eesti Maitsed – Flavours of Estonia tarttui haasteeseen asiantuntevalla otteella tuomalla esille Tallinnassa maan käsityöoluiden parhaimmiston yhdistettynä laadukkaisiin keittiöihin.

Aarrekartta avaa makujen löytöretken pienpanimoiden ja maistuvien ruokien maailmaan.

Huippukokit ovat luoneet lautasille ja laseihin valloittavia makupareja. Tarjolla on arkiruokaa burgereista ja pizzoista alkaen aina gourmetmaailman taidonnäytteisiin. Yhteistä kaikille on se, että tämän päivän käsityöoluet sopivat sekä nautiskeluun että erilaisten ruokien kanssa maisteltaviksiksi.

Ravintola MEKK tarjoaa uuden virolaisen keittön kala-ja lihaherkkuja hiidenmaalaisten oluiden kera. Kuva: Heikki Kähkönen.

”Viron pienpanimobuumi tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia ruokaravintoloille. Oluen ja ruoan yhdistäminen on meillä vielä melko uutta, mutta nyt Tallinnassa on tarjolla loistava kattaus olut-ruokapareja”, kertoo Eesti Maitsed -hankkeen johtaja Aivar Hanson.
Hanson on ylpeä, että nimenomaan terassiravintolat ovat lähteneet mukaan kokeiluun, josta on tarkoitus tehdä jokakesäinen perinne.
Hän kutsuukin suomalaiset Tallinnan-kävijät rohkeasti ottamaan aarrekartan käteensä ja kokeilemaan uusia oluiden ja ruokien yhdistelmiä.
”Mukana on aivan Viron ravintoloiden kärkikaartia, kuten Tchaikovsky, Ribe, Bocca, Chedi ja Mekk sekä useita tuoreita tulokkaita. Niitä kaikkia yhdistävät rohkeus kokeilla uusia makuja sekä vahva usko pienpanimoidemme laatuun ja tasoon”, Hanson esittelee.

Pienpanimoiden aarrekartta Tallinnan terasseilla jatkuu aina syyskuulle saakka.

Yksitoista pienpanimoa ja yhtä monta terassiravintolaa

Lehe Pruulikoda ja Clayhills, Pikk 13
Tinkimätöntä olutta juuri oikeassa paikassa. Lasissa viisi erilaista Lehe-panimon olutta, joista General Nikolai India Pale Ale on gastropub Clayhillsin nimikko-olut.

Clayhills esittelee tabletissaan kaikki viisi kampanjaolutta.

Hiiumaa Pruulikoda ja Mekk, Suur-Karja 17
Yhdessä teemme Virosta suuremman! Tarjolla on kolme olutta Hiidenmaan saarella vastikään toimintansa aloittaneen käsityöpanimon valikoimasta. Ne maistuvat erityisesti MEKKser-annosten kera.
Lähellä tuotetut raaka-aineet ja paikalliset oluet ovat MEKKin keittiöpäällikkö Rene Uusmeesin sydäntä lähellä. Kuva: Heikki Kähkönen.

Kochi Pruulikoda ja Kalambuur, Toompuiestee 8
Pienestä syntyy kaunis makujen liitto. Tallinnan D-terminaalin kupeessa toimiva Koch-ravintolapanimo rantautuu sisemmälle kaupunkin. Pieni 35-paikkainen Kalambuur tarjoaa kotoisen miljöön makuelämyksille. Sopii erityisesti kalaruoista pitäville.
Kalambuur on pieni ravintola, jonka terassilla on tilaa suuremmallekin seurueelle.

Põhjala ja Bocca & Chedi, Olevimägi 9 / Sulevimägi 1
Aisitikas makujen tanssi lasissa ja lautasella. Vuosi toisensa perään Tallinnan ravintolaäänestysten kärkeen sijoittuvat Bocca ja Chedi tarjoavat makuhermoja hiveleviä kokemuksia maan arvostetuimman pienpanimon kaverina. Todellinen makujen ilotulitus.
Bocca ja Chedi tarjoavat laadukkaita makuja sekä lasissa että lautasella.

Käbliku pruulikoda ja Ribe, Vene 7
Värikylläinen makuelämus. Tänä vuonna 10 vuotta täyttävä Ribe on yksi Tallinnan ravintolaelämän klassikoista. Riben palkittu keittiö tarjoaa värikkään makupaletin kahdella Käblikun käsityöoluella.
Käblikun oluet nousevat uusille siiville Riben makukokonaisuuksissa.

Sori Brewing ja Rae, Raekoja plats 10
Vakavasti ottaen, no ei toki. Huumoria lasissa ja laatua lautasella. Suomalaiskaverusten Tallinnaan perustama panimo esittäytyy nyt neljällä ruokaoluella. Sama konstailematon olut, joka sopii maisteluun, löytääkin uuden kaverin herkullisesta ruoasta.
Sori Brewingin oluet yllättävät tällä kertaa Rae-ravintolan ruoka-annosten pareina.

Õllenaut ja The Seafood Bar, Viru 23
Olutvallankumouksen lähteillä. Viron pienpanimobuumin edelläkävijä tuo oluensa uuden kalaravintolan herkkujen kaveriksi. Neljän oluen ja annoksen makupareista löytää moni uuden ystävän.
Tuoreita mereneläviä ja raikkaan hedelmäisiä oluita uuden Seafood Barin terassilla.

Purtse Pruulikoda ja Tchaikovsky, Vene 9
Villin herkulliset idän maut. Itä-Virunmaalta saapuvan Purtsen oluet luovat uudet sävelet Tchaikovskyn kuuluisaan kattaukseen. Oluissa esiin nousevat maanläheiset ja perinteiset maut kohoavat Tchaikovskyn keittiössä uudelle tasolle luoden kansainvälisen kokonaisuuden.
Tchaikovsky tarttui rohkeasti uuden itävirunmaalaisen Purtse-panimon haasteseen.

Pruulikoda Õllevõlur ja Scheeli Restoran, Vana Turg 2
Alussa olivat olut, leipä ja lautanen. Olut tehtiin kotona. Vilja nousi maasta, kala järvestä ja riista metsästä. Õllevõlur ja Scheeli kunnioittavat Viron vanhoja olut- ja ruokaperinteitä olut-ruokapareillaan. Yksinkertainen on myös maukasta.
Oluen ja ruoan liiton löytäminen aarrekartan avulla voi olla yhteinen kokemus Scheeli Restoranissa.

Tanker ja D.O.M., Kinga 1
Uusien makujen ja aromien metsästäjät. Tanker on yksi ennakkoluulottomimmista Viron uusista pienpanimoista. Kun oluentekijän kekseliäisyys yhdistyy D.O.M:in kokkien innovatiivisuuteen, tuloksena syntyy perushampurilaisestakin ennen kokematon makupommi.
Burgeria ja kästiyöolutta Tallinnan Raatihuoneentorilla D.O.M.in tapaan.

Muddis Õllevabrik ja Burger & Ribi, Viru 27
Kuin luodut toisilleen. Burgeri ja olut on pistämätön makupari. Muddisin neljä olutta maistuvat yhtä lailla pulled porkin, kanankoipien ja ribsien kanssa. Kevyttä ja tukevaa, kaikkea samaan aikaan lauatsella ja lasissa.
Burgeri kesäterssiilla maukkaan oluen kera on unohtumaton kokemus.

Yhteistyössä Eesti Maitsed – Flavours of Estonia ja Viisi Tähteä Media.
Koko Aarrekartta Flavours of Estonian verkkosivuilla viroksi ja englanniksi.
Teksti: Heikki Kähkönen. Kuvat: Lauri Laan.

Facebook Comments