S

Suomalainen ruokamatkailu esittäytyi viikonvaihteessa messuilla – ei tosin Helsingissä, vaan Berliinissä

Suomalainen matkailutarjonta oli vahvasti esillä viikonloppuna Helsingissä ja Berliinissä. Vain toisessa pääkaupungeista olivat parhaat kotimaiset ruokakohteet esillä, ja se kaupunki ei ole Suomessa.
Helsingin Messukeskus täyttyi viikonloppuna kymmenistä tuhansista nälkäisistä ja janoisista matkailukansalaisista. Matka 2018 -messut tarjosi Suomi-elämyksiä aina saaristosta tuntureille saakka.
Mukana oli myös yhtä ja toista suuhunpantavaa. Matkamessuilla oli jopa oma suomalaisten makujen alue, jonka ylle oli nostettu sinivalkoinen ”Ruokamatkailu – Finnish Food” -kyltti. Tosin suoraan sen alla oli myynnissä Kuusamon kalasäilykkeitä.

Suomalainen ruokamatkailu esittäytyi vaatimattomasti Matka 2018 -messuilla. Kuva: Heikki Kähkönen.

Varsinaisesti koko matkamessujen ruokamatkailualue koostui street food -kojuista, joista sai koti- ja ulkomaista perusmättöä eli helppoa ja nopeaa evästä. Kenenkään ei silti tarvinnut lähteä kotimatkalle ilman Meriläisen ruisleipää, Liperin karjalanpiirakoita tai Hanna Partasen kalakukkoa, puhumattakaan italialaisista juustoista.

Sillä välin Sauli Kemppainen kokkaa koko viikon  berliinissä Suomi-ruokaa saksalaisille.

Saman aikaan Helsingin matkamessujen kanssa Suomi esittäytyi saksalaisille kuluttajille Grüne Woche -puutarha- ja ruokamessuilla Berliinissä. Grüne Woche jatkuu koko tämän viikon ja vieraita odotetaan jopa satoja tuhansia.
Suomen sadan neliön messuosaston päätähtenä on keittiövelho Sauli Kemppainen, joka on ainoana suomalaisena kokkina saanut Saksassa Michelin-tähden. Kemppainen valmistaa maisteluannoksia messuilla mukana olevien suomalaisten yritysten tuotteista.
Ruokatarjontaa täydentää Suuret oluet -pienet panimot -baari, johon Pekka Kääriäinen on koonnut edustavan valikoiman kotimaisia pienpanimoiden ja tislaamoiden juomia. Tarjolla on siis varsinaista makujen ilotulitusta.

Pekka Kääriäinen kokosi Suuret oluet -pienet panimot osaksi Grüne Wochen Suomen-osastoa. Kuva: Pirkka Junes.

Grüne Wochen Suomi-osaston rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö. Organisoinnista vastaavat Finpron Visit Finland -yksikkö ja Finpron johtama Food from Finland -kasvuohjelma. Mukana on myös ruokavientiin satsaava MTK.
”Ruoka on olennainen osa matkailijan kokemusta. Metsien ja järvien antimet kuuluvat olennaisesti hyvään lomaan Suomessa”, kiteyttää messutarjonnan ja ruokamatkailun ydinajatuksen Visit Finlandin kehityspäällikkö Terhi Hook.
Kun Grune Wochea ja Helsingin Matkamessujen ruokamatkailuun satsausta vertaa toisiinsa, syntyy väistämättä kuva, että Suomi-ruoka ei ole matkailutuote kotimaassa. Eikä sitä tule varsinkaan tarjota kotimaassa matkustaville suomalaisille.

Helsingin Matkamessujen ruokamatkailun tarjonta oli valtava pettymys.

Maukasta ja puhdasta Suomea myydään kovaa vauhtia ulkomaille, erityisesti Saksaan ja kaukoitään. Grüne Woche on suuri tapahtuma. Siksi se on myös tärkeä suomalaisten elintarvikkeiden ja ruoan viennin kannalta. On ymmärrettävää, että parhaat maut olivat luonnollisesti esillä Berliinissä.
Siitäkin huolimatta olisin halunnut kuulla ja maistaa Helsingin matkamessuilla, mitä Lakeland eli Saimaan alue sekä Kuopio 2020 European Region of Gastronomy, Mikkeli ja Visit Savo tai saariston makuja esitellyt Visit Salo tarjoavat Berliinissä.
Olisin myös mieluusti Helsingissä nähnyt maakuntien parhaiden ravintoloiden keittiömestareiden ja kokkien esittelevän parastaan. Se ei vain nyt käynyt päinsä.

Tärkeä osa suomalaista ruokamatkailua ovat paikallisten valmistajien tuotteet. Kuvassa kuusamolaisia kalasäilykkeitä. Kuva: Heikki Kähkönen.

Helsingin Matka 2018 -messujen Finnish Food -alueella ei ollut anniskelua. Kyytipoikana sai maistella ahtaassa viinibaarissa chileläisiä viinejä, ja hieman kauempana tilaviiniyrittäjien siidereitä ja marjaviinejä. Kotimaisia oluenvalmistajia ei näkynyt missään, ei vaikka pienpanimot saivat uudessa alkoholilaissa ulosmyyntioikeuden nimenomaan matkailullisin perustein.
Helsingin messukeskuksen ravintoloiden juomatarjonta on kerrassaan surkea. Kahden päivän aikana nautin kaksi olutta. Ne laskettiin automaatilla toimivasta hanasta muovimukiin.
Toista olisi ollut Saksassa. Grüne Wochella ei tarvitse istua kuivin suin ja valittaa ainakaan oluttarjonnasta. Ei edes Suomen-osastolla.
Heikki Kähkönen
Grüne Wochen Suomen ja Norjan hallissa oli yleisöryntäys. Kuva: Grüne Woche Press.

CategoriesYleinen

Facebook Comments