G

Grön on Suomen Paras Ravintola 2018 – bistroravintolat nousevat kohisten kohti kärkeä

Helsinkiläinen Grön on Suomen paras ravintola. Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksessä seuraaviksi sijoittuivat helsinkiläiset Olo ja BasBas. Äänestyksen tulos julkistettiin maanantaina.
Keittiöpäällikkö Toni Kostianin luotsaama Grön on maan paras ravintola tällä hetkellä. Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksessä myös neljä seuraava sijaan menivät Helsinkiin. Toiseksi sijoittui Olo, kolmas oli listan yllättäjä BasBas. Neljänneksi ylsi Finnjävel ja viides oli Vinkkeli.
Kaikki 50 parasta ravintolaa perusteluineen sekä ravintoloiden sijainnit kartalla ovat nähtävissä täällä (klikkaa linkkiä).
Horeca- ja juoma-alojen ammattilaisten äänestyksessä paras pääkaupungin ulkopuolella sijaitseva ravintola on turkulainen Kaskis, joka sijoittui kuudenneksi. Listan ja äänestyksen toteutti horeca-alojen media Viisi Tähteä yhdessä Food Camp Finlandin kanssa.
Lukuisat alan ammattilaiset olivat sijoittaneet Grönin omalla listallaan ykköseksi. Grönin arvostuksesta kertoo myös se, että se palkittiin myös Paras ruoka -erikoismaininnalla.

Niukoista resursseista ja lähituotteista kasvanut oma ravintolatrendi.

Suomen 50 Parasta Ravintolaa -listan ravintoloista lähes puolet eli 24 on Helsingin ulkopuolelta, mikä johtuu fine diningin korvautumisesta bistroajattelulla. Erityisesti Turku ja Porvoo ovat vahvasti listalla edustettuina. Tampereella vielä odotellaan.
Aikaisempina vuosina fine dining on määrittänyt automaattisesti sijoituksen listan arvostetuimpien ravintoloiden joukkoon. Nyt rentous on uusi musta.
”Kärkiviisikossa on kolme ravintolaa, joita määrittää muut ominaisuudet kuin perinteinen Michelin-taso. Silti ruoan parhaasta mahdollisesta mausta ei tingitä, mutta ruoka ja ravintolan ilmapiiri ovat rentoja”, kertoo Viisi Tähteä -median päätoimittaja Eeropekka Rislakki.
Perusteluissa todetaan, että Grön on Toni Kristianin luotsaama pohjoisten makujen sivistynyt villi. Ravintola on brutaalin bistron käsitteen ytimessä, jossa niukoista resursseista syntyy oma estetiikkansa sekä ruoan valmistuksen metodi.
”Ravintolakulttuurimme kärjen identiteetti on selkeä. Usein tehdään skandia ranskalaisen keittiön pohjalta, mukana on hieman aasialaisia vivahteita. Lähituottajien tuoreet ja laadukkaat raaka-aineet ovat avainasemassa, ja sesongit ovat selkeitä”, Rislakki pohtii.

Suomi on brutaalin bistron edelläkävijä.

Suomen 50 Parasta Ravintolaa -listaus julkistettiin ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen. Tässä ajassa on tapahtunut paljon. Varsinkin brutaali bistro on noussut uudeksi käsitteeksi ja trendiksi.
”Syynä on bistroutumisen jatkuminen lähes 10 vuoden taloudellisen taantuman takia sekä verokäytännön heikennys edustuskulujen osalta, mikä puolestaan on iskenyt ravintoloiden kunnianhimoisimpaan kärkeen. Tämä selittää sen, miksi Suomessa on vähän Michelin-tähtiä: jos ei ole maksavia asiakkaita, ei ole resursseja ylläpitää tähtiin yltävää koneistoa”, Rislakki analysoi.
Rislakin tähdentää, että Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa talous on ollut eri paria Suomeen verrattuna. Siksi tiemme on eriytynyt omaksi ravintolakulttuuriksi, jota voi kutsua termillä brutaali bistro.
”Brutaali bistro tarkoittaa niukkuuden muuttumista tyylilajiksi. Sisustukset ovat karuja ja rosoisia, kalusteet ovat kierrätettyjä, kynnys astua sisään on matala, palvelu ja tunnelma ovat rentoja jne., Rislakki luettelee.

Maakuntien ykkösravintolat peittosivat pääkaupungin klassikot.

Suomen 50 parhaan ravintolan listalla on monia uusia ravintoloita. Äänestyksen tulokset kertovat, että suomalaisessa ravintolaelämässä ja gastronomiassa tapahtuu todella paljon. Innovatiivista jälkeä syntyy pääkaupunkiseudun ulkopuolella, mitä alan ammattilaiset myös arvostavat.
”Ravintola- ja hospitality-alojen ammattilaiset antoivat äänensä parhaiden ravintoloiden listaukseen innostuneina. Erityisen onnellisia olemme siitä, että listalle nousi ravintoloita ympäri Suomen ja myös kausiravintoloita. Uskomme, että tämä lista tulee olemaan kovassa käytössä niin kotimaisilla nautiskelijilla kuin turisteillakin”, sanoo Food Camp Finlandin toimtusjohtaja Riikka Kannas.
Turusta listalle nousi seitsemän ravintolaa ja Tampereelta neljä. Todellinen nousija on Porvoo, joka on tämän hetken yksi mielenkiintoisimmista gastronomisista keskuksista Suomessa.
Äänestäjien valinnoissa oli luonnollisesti myös paljon hajontaa, mikä kertoo osaltaan, että hyvää ruokaa valmistetaan eri puolilla maata. Suomen 50 parhaan listalle nousi ravintoloita Rovaniemeltä, Oulusta, Kuopiosta, Joensuusta, Mikkelistä, Lohjalta, Lahdesta ja Kirkkonummelta

Horeca-alojen ammattilaiset antoivat äänensä laajaa harkintaa käyttäen.

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2018 perustuu ammattilaisten valtakunnalliseen äänestykseen, jossa näkemyksensä antavat ravintoloitsijat, keittiömestarit, salipuolen johtotehtävissä toimivat, alkoholiala sekä mm. ravintola- ja ruokakirjoittamisen ammattilaiset.
Äänestyksen toteuttaa horeca-alojen media Viisi Tähteä yhdessä Food Camp Finlandin kanssa. Food Camp Finland tunnetaan laadukkaiden ruokakulttuuritapahtumien järjestäjänä sekä ruokaan ja ravintolaliiketoiminnan kehittämiseen liittyvän koulutuksen ja konsultoinnin asiantuntijana.
50 Parasta Ravintolaa -listan lisäksi nousivat esille uudet sarjat, joissa jokaisessa on oma yhteistyökumppani. Alakategorioita ovat Paras ruoka (kumppanina Arla), Paras tulokas (Kespro), Paras Viinilista (Bottlescouts), Paras palvelu (KiiltoClean), Paras tunnelma (E.Ahlström),Paras työnantaja (Sumpli) ja Paras olutvalikoima.

50 Parasta Ravintolaa 2018 sekä kategoriavoittajat

1 Grön, Helsinki (myös voitto Paras Ruoka -kategoriassa)
2 Olo, Helsinki
3 BasBas, Helsinki (myös voitto Paras Tunnelma ja Paras Palvelu -kategorioissa)
4 Finnjävel, Helsinki
5 Vinkkeli, Helsinki
6 Kaskis, Turku
7 Ask, Helsinki
8 Demo, Helsinki
9 Savoy, Helsinki
10 Ora, Helsinki
11 Palace, Helsinki
12 Chapter, Helsinki (myös voitto Paras Tulokas -kategoriassa)
13 Lyon, Helsinki
14 C, Tampere
15 Mami, Turku
16 Juuri, Helsinki (myös voitto Paras Työnantaja -kategoriassa)
17 Ravinteli Bertha, Tampere
18 EMO, Helsinki
19 Ravinteli Huber, Tampere
20 Shelter, Helsinki
21 Bistro O mat, Kirkkonummi
22 Mikko Utter, Lohja
23 Bistro Sinne, Porvoo
24 Nokka, Helsinki
25 SicaPelle Wining & Dining, Porvoo
26 Fabrik, Helsinki
27 Tintå, Turku
28 Muru, Helsinki (myös voitto Paras Viinilista -kategoriassa)
29 Ostroferia, Oulu
30 Kuurna, Helsinki
31 Meat District, Porvoo
32 Aito, Helsinki
33 Kakolanruusu, Turku
34 Spis, Helsinki
35 Sky Ounasvaara, Rovaniemi
36 Wino, Helsinki
37 Ludu, Turku
38 Linnankrouvi, Mustion Linna
39 Tertin Kartano, Mikkeli
40 Kuori, Turku
41 BasBas & Staff Wine Bar, Helsinki
42 Werner, Helsinki
43 Roux, Lahti
44 4 Vuodenaikaa, Tampere
45 Storage, Turku
46 Hugo, Oulu
47 Gastro Cafe Kallio, Helsinki
48 Gastropub Tuulensuu, Tampere (myös voitto Paras Olutlista -kategorissa)
49 Yes Yes Yes, Helsinki
50 Local Bistro, Joensuu
 

CategoriesYleinen

Facebook Comments