Suomen lähivesien turskasaaliit ovat jäämässä ensi vuonna nykyistä pienemmiksi. EU:n maatalousministerit päättivät maanantaina Luxemburgissa vähentää Itämeren turskasaaliita tuntuvasti vuonna 2017. Päätöksellä on vaikutusta sekä ammatti- että vapaa-ajan kalastukseen.

Maaseudun Tulevaisuus -lehti kertoo, että vuodenvaihteen jälkeen vapaa-ajankalastaja saa pyytää Itämerestä enintään viisi turskaa vuorokaudessa. Lisäksi kahdeksan viikon ajan helmi- ja maaliskuussa suurin sallittu turskasaalis päivässä on kolme kalaa. Itämeren turskakiintiö vähenee meren länsiosassa 56 prosenttia ja itäosassa 25 prosenttia.

Luonnonsuojeluväki arvostelee voimakkaasti EU-maiden ministereiden päätöstä. WWF Suomen tiedotteen mukaan läntinen turskakanta on romahtanut pitkään jatkuneen ylikalastuksen vuoksi alle kriittisen rajan. Monet merkit osoittavat myös itäisen turskakannan olevan todella huolestuttavassa tilassa.

”Ministereiden ratkaisu ylikalastuksen jatkamisesta on huolestuttava turskakantojen tulevaisuuden kannalta. Päätös vaikuttaa lisäksi turskasta riippuvaisten toimialojen ja kuluttajien arkeen, sillä Itämerestä tällä hetkellä pyydettyä turskaa ei voi pitää ekologisesti hyvänä ja suositeltavana valintana ruokapöytään”, WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaska  sanoo.

Suomenlahden lohikiintiö vähenee viidenneksellä vajaaseen 10 500 kalaan. Sen sijaan silakkaa ja kilohailia voi pyytää nykyistä enemmän.

Facebook kommentit