S

Sinebrychoffin Keravan panimolla ulosmarssi – tuotanto pysähdyksissä kesken pikkujoulukauden

Sinebrychoffin Keravan panimon 250 työntekijää marssi ulos keskiviikkona iltapäivällä vastalauseena yli 20 työntekijän irtisanomisille. Työntekijät palaavat töihin perjantaina kello 23 työvuorojen mukaisesti.
Työntekijöiden mukaan ulosmarssi on vastalause huonolle henkilöstöjohtamiselle. Mielenilmauksesta päätettiin keskiviikkona panimon työntekijöiden työhuonekunnan kokouksessa. Työtaistelusta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
”Meillä Koffin duunareilla on mitta täysi. Työnantajan nykyinen henkilöstöjohtaminen koetaan työntekijöitä halveksivaksi, sen täytyy muuttua, Keravan panimon työntekijöiden pääluottamusmies Jukka Nissinen kertoo Elintarviketyöläisten liiton verkkosivuilla.

Sinebrychoff ei toimita juomia useaan päivään

Ulosmarssi katkaisee panimon tuotannon kesken pikkujoulusesongin. Sinebrychoff ei pysty toimittamaan juomia ravintoloihin ja kauppoihin edes itsenäisyyspäivän aattona.
”Me olemme tänään torstaina pystyneet toimittamaan kaikki tilaukset, mutta huomenna perjantaina ja maanantaina näin ei pystytä tekemään”, sanoo yhtiön viestintäpäällikkö Marja-Liisa Weckström Helsingin Sanomille.
Sinebrychoff käynnisti henkilökunnan ja toimihenkilöiden yt-neuvottelut lokakuussa. Päättyneiden neuvottelujen seurauksena yhtiö vähentää 16 vakanssia tuotannosta ja 6 toimihenkilöistä. Yhtiön mukaan työtaistelu on laiton.

Sinebrycoffin Keravan panimo. Kuva: Harri Vaskimo.
Sinebrycoffin Keravan panimo. Kuva: Harri Vaskimo.

 

CategoriesJuomat Panimot

Facebook Comments