S

Sinebrychoffin Jouluolut on Itämeri-ystävällinen

Sinebrychoffin Jouluolut tulee suomalaisiin pöytiin jo 30. kerran. Oluen perusraaka-aine eli ohramallas on peräisin Hattulasta Juha-Pekka Honkasaaren tilalta. Käytetyn mallasohran matkan voi jäljittää pellolta valmiiseen olueen saakka.

Kuva: Heikki Kähkönen.
Kuva: Heikki Kähkönen.

Honkasaaren tila valittiin lahtelaisen Viking Malt -mallastamon sopimusviljelytilojen joukosta. Sinebrychoff on sitoutunut Itämeren hyvinvointiin ja allekirjoittanut Elävä Itämeri -säätiön BSAG:n kanssa Itämeri-sitoumuksen vuonna 2014.
”BSAG-sitoumus koskee vedenkäytön tehokkuuden kehittämistä, oluen valmistuksessa syntyvän hiilidioksidin talteenottoa sekä Itämeri-näkökulman ottamista mukaan tila-auditointeihin. Tällä varmistetaan ketjun tuoteturvallisuus ja edistetään hyviä viljelykäytäntöjä, joilla voidaan vähentää ympäristökuormitusta ja suojella vesistöjä”, kertoo pääpanimomestari Tapio Kangas-Heiska.
Tämän vuoden Jouluolut on jo keitetty Keravalla, ja se on parhaillaan käymiskattiloissa. Oluen myynti alkaa syyskuun lopulla. Olut on pantu Harbinger-mallasohrasta, joka on viime vuoden satoa tämän vuoden puintien ollessa parhaillaan loppusuoralla.
”Tuntuu mukavalta saada oman tilan nimi Jouluoluen kaulaetikettiin ja pakkauksiin. Olut on ekologinen tuote ja arvostan sitä, että Sinebrychoff haluaa nostaa esiin oluen koko tuotantoketjun. Maassamme on yli 1000 mallasohran viljelijää. Viljelijöiden tavoitteena on tuottaa entistä laadukkaampaa ohraa mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen, mikä on tärkeää viljelyn jatkuvuuden kannalta”, Honkasaari toteaa.

CategoriesJuomat Olut Panimot

Facebook Comments