S

Seppo Koskinen on Suomen sahtimestari

Sahdinvalmistuksen uusi Suomen mestari on Seppo Koskinen Hartolasta.  Sastamalan Ellivuoressa lauantaina järjestetyssä kilpailussa sijoittui toiseksi Pekka Uusilähteenmäki Mouhijärveltä ja kolmanneksi Matti Puska Karviasta.
Koskisen sopivasti vaahtoavaa ja kesäisen kevyttä voittajasahtia tuomaristo luonnehti tuoksultaan aromikkaaksi. Maku oli puhdas ja pehmeä. Sahti oli myös sopivan ruokaisa.

Suomen mestari Seppo Koskinen. Kuva: Antti Hietala.
Suomen mestari Seppo Koskinen. Kuva: Antti Hietala.

Palkinnoksi voittaja sai tuohihatun, viisi säkkiä sahtimallasta sekä kiinnityksen kiertopalkintona olevaan sahtihaarikkaan. SM-kisoissa oli mukana ennätysmäärä osanottajia eli peräti 55 kilpailijaa.
Koskinen on osallistunut sahdin SM-kisoihin useita kertoja, mutta hän ylsi palkinnoille nyt ensimmäistä kertaa. Voittajasahdin salaisuus piilee huolellisessa valmistuksessa.
”Ei kai siinä muuta ole kuin huolellinen ja tarkka kahdeksan tunnin haudutus ja vielä huolellisempi tunnin pituinen keittäminen. Tämä satsi taisi valmistua hieman normaalia tummemmasta mallasohrasta”, Koskinen sanoi Aamulehdelle.
Suomen Sahtiseuran 25. kertaa järjestämä juhlakilpailu oli avoin kaikille sahtia perinteiseen tapaan valmistaville sahdintekijöille. Kilpailun yhteydessä palkittiin vuosittaisissa SM-kisoissa parhaiten pärjänneet sahdintekijät Suurmestarin tittelillä. Nimityksen saivat Olavi Viheroja Hämeenkyröstä, Hannu Väliviita Isojoelta, Raija Syrjä Hämeenkoskelta, Pekka Uusilähteenmäki Mouhijärveltä, Harri Hepo-oja Tampereelta ja Marjokaisa Piironen Kirkkonummelta.
Sahdinvalmistuksen SM-kilpailujen palkitut  
1. Seppo Koskinen, Hartola
2. Pekka Uusilähteenmäki, Mouhijärvi
3. Matti Puska, Karvia
4. Markku Perttunen, Parkano
5. Juha Tuominen, Padasjoki
6. Jukka Vierimaa, Kalajoki

CategoriesJuomat Olut

Facebook Comments