R

Ruotsin suurin ruokakassiyritys rantautui Suomeen

Ruotsalainen ruokakassiyritys Linas Matkasse hakee kasvua Suomen markkinoilta. Linas Matkasse on ostanut suomalaiseen Keittiökaveri-ruokakassin. Palvelun uus nimin on Sannan Ruokakassi.
Linas Matkasse on Ruotsin suurin ruokakassiyritys, joka toimii Norjassa Adams Matkasse -nimellä. Yhtiön yhteenlaskettu liikevaihto on yli 100 miljoonaa euroa. Ruokakasseja yritykset toimittavat viikoittain yli 55 000.
Suomessa ruoan nettikauppa on toistaiseksi ollut vähäistä, mikä tekee markkinasta kiinnostavan. Ruotsalaispalvelun tavoitteena on nousta kotiin toimitetun ruoan kärkeen Suomessa. Jo kevään aikana Keittiökaveri-nimellä toiminut palvelu nelinkertaisti viikoittaiset toimituksensa.
”Keittiökaveri on kevään aikana takuulla ollut Suomen nopeimmin kasvava ruoka-alan yritys. Nyt tiedämme, että ruokakassille on vahva tilaus, ja uskallamme myös panostaa kasvuun”, sanoo Sannan Ruokakassin toimitusjohtaja Susanne Lindroos.

Kassillinen arkiruokaa

Sannan ruokakassi tarjoaa kotitalouksille ratkaisun arjen helpottamiseksi. Ruokakassit sisältävät raaka-aineet ja reseptit arki-illallisiin, ja kassit toimitetaan kotiin.
”Haluamme tarjota hyvää ruokaa, joka maistuu koko perheelle. Reseptejä ja ruokalistoja laatiessani lähden liikkeelle tutuista perusaineksista, mutta yritän myös aina keksiä jotain vähän uutta. Ruokakassi on hyvä tapa tutustuttaa lapset uusiin makuihin, ja aikuisille tarjoan inspiraatiota ruoanlaittoon”, Lindroos anoo Susanne.
Alkusyksystä Sannan Ruokakassin toimitusalue laajenee kattamaan koko Uudenmaan taajama-alueet. Tampereelle ja Turkuun yritys pyrkii toimittamaan viimeistään vuodenvaihteen tienoilla.

CategoriesYleinen

Facebook Comments