R

Rehulan avustaja: Alkoholilain valmistelu etenee hyvin

Alkoholilain uudistuksesta vastaavan perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan erityisavustaja Hanna-Maija Kause vakuuttaa, että lain valmistelu etenee hyvää vauhtia. Kause sanoo Uuden Suomen haastattelussa, että Alkon monopolin varjelu ja pienpanimoiden oluiden ulosmyyynnin valmistelu hidastavat uudistuksen etenemistä sosiaali- ja terveysministeriössä.
”Tilanne on se, että valmistelu on hyvässä käynnissä. Mutta koska keväällä tehty kompromissiesitys poikkesi aika paljon pohjaesityksestä – kun sekä prosentti nousee että valmistustaparajoitteet poistuvat – niin vaikutusarviointien tarve lisääntyy”, Kause muistuttaa Uudessa Suomessa.
Uudessa laissa pienpanimoiden oluiden myynti suoraan valmistuspaikalta on tarkoitus toteuttaa samalla tavoin poikkeusratkaisuna kuin tehtiin tilaviineille ja sahdille myönnetyn myyntioikeuden kanssa. Ratkaisua sorvataan ministeriössä niin, että Euroopan unioni ei voisi sen nojalla vaatia Alkon monopolin murtamista.
”Meillä on Alkon monopoli. Muutokset pitää notifioida EU-komission kautta. Se tehdään huolellisesti, niin ettei vahingossa tehdä toimenpiteitä, jotka johtaisivat Alkon monopolin romuttumiseen ilman että tällaiseen ollaan tietoisesti menossa. Tämä vie aikaa, mutta koko ajan tehdään ja kyllä se sieltä tulee”, Kause vakuuttaa.

Facebook Comments

Comments are closed.