O

Olut sopii vegaanillekin

Tänään vietetään Maailman vegaanipäivää. Teemapäivä tuo esille kasvis- ja vegaaniruokavalioita. Olut sopii myös vegaaniruokavaliota noudattaville. Pakkausmerkinnät helpottavat erityisruokavalioita noudattavia valitsmaan itselleen sopivat tuotteet.

Juomien pakkausmerkinnät antavat kuluttajalle tärkeää tietoa, jonka pohjalta voi tehdä tietoisia valintoja. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritykset ovat jo vuosia merkineet elintarvikelain mukaisesti valmistusaineet ja ravintoarvot kaikkiin kotimaassa valmistettujen alkoholijuomien pakkauksiin.

Panimoliitto on ohjeistanut jäsenyrityksiään merkitsemään kaikkien mietojen juomien etiketteihin ainesosaluettelot sekä elintarvikelain mukaiset ravintoarvomerkinnät. Tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista (85 %) pitää valmistusaineiden ilmoittamista alkoholijuomissa hyödyllisenä.

Taloustutkimuksen kyselyssä 89 prosenttia naisista ja 80 prosenttia miehistä piti asiaa erittäin tai melko hyödyllisenä.

Alkoholijuomissa ravintoarvojen ja ainesosaluettelon merkinnät ovat vapaaehtoisia. Kaikki ravintoarvot tulee kuitenkin merkitä pakkaukseen, jos myynnin yhteydessä tai etiketissä esitetään ravitsemuksellinen väite. Siksi merkinnät ovat myös kevyt- ja light-juomissa sekä gluteenittomissa oluissa.

CategoriesJuomat Olut Panimot

Facebook Comments