Desmond huhuilee ravintolakentän kuulumisia totuuksien jälkeisen aikakauden hengessä. Tarinat, joita pikkulinnut ovat livertäneet Desmondin korvaan illan viimeisinä tai aamun varhaisina tunteina, saattavat pitää paikkansa tai olla pitämättä. Ne maistuvat parhailta nautittuina tuoreina ja hippusellisella suolaa.

screen-shot-2016-11-04-at-15-04-11

Pikkulintu liversi Desmondin korvaan mehevän huhun. Sen mukaan ”suurehko Lapista lähtöisin oleva hotelliyritys, joka on laajentanut toimiaan viime vuosina etelän suuntaan” avaa Lappi-aiheisen hotellin ja ravintolan paraatipaikalle Helsinkiin. Tarinan mukaan pohjoisen pelurit ovat iskeneet silmänsä kiinteistöön, joka sijaitsee aivan kilpailevan hotellin kyljessä Bulevardilla… Kaikkein villeimpien huhujen mukaan nimet ovat paperissa, ja hotelli avautuu helmikuussa 2018.

screen-shot-2016-11-04-at-15-04-11Kaupungin maistuvimman hampurilaisen valtikka saattaa liikahtaa Pitkäsillan toiselle puolelle, kun Social Food -ruokarekasta tuttu Pikkis Tuomonen avaa purilaismestan kivijalkaan. Desmond on antanut kertoa itselleen, että Kurvin kupeesta Kulmavuorenkadulta löytyvän hampurilaispaikan avajaisia vietetään tammikuun kolmannella viikolla. Social Food Street Burgerjointiksi ristitystä paikasta huhutaan löytyvän suuren ja mahtavan Tebianin suunnittelemat kalusteet ja mikäli Desmondin raihnaiset silmät eivät petä, kuppilaa koristavat Jugix2:n graffitit. Onnea Kallio.

Onko hallussasi mehukas juoru? Kuiskaa se Desmondille. Hänen lähdesuojansa pitää.

Facebook kommentit