B

Bistro Popot tuo bistroaallon nyt myös Lahteen

Tänään, perjantaina ovensa avaava Bistro Popot tuo Lahteen bistrohenkisen ravintolan, jossa mutkattomuus, rentous, Lahden ensimmäinen viinibaari ja hyvä ruoka yhdistyvät.
Bistro Popot on Ravintola Rouxin omistajien Kati ja Sami Häkkisen perustama uusi ravintola Lahden ytimessä, Lanunaukion ja Vapaudenkadun kulmassa.
Häkkisten mukaan enää ei tarvitse miettiä, mennäkö syömään vai pistäytyäkö vain laillisella, sillä Bistro Popotissa nämä asiat yhdistyvät. Voi lähteä syömään, ja jäädä ruokailun jälkeen istumaan ja viettämään iltaa ystävien seurassa, tai voi mennä nauttimaan lasillisen hyvää viiniä ja päättääkin ruokailla, ihan kummin vain.
”Tällainen ravintola on Lahdesta puuttunut. Ajatus kyti monta vuotta. Odotimme sopivaa paikkaa. Se löytyi, kun tällä paikalla ennen ollut kenkäkauppa lopetti. Siitä ravintola on saanut nimensä, Popot”, Kati Häkkinen kertoo.
Vaikka ote onkin Popotissa rennnompi, ruoka tehdään samalla tinkimättömällä otteella kuin fine dining- ravintola Rouxissa, joka palkittiin Suomen Gastronomian Seuran Vuoden ravintola -tittelillä 2016. Popotin ruoat ovat bistrotyyppisen selkeitä ja yksinkertaisia.
Bistro Popot
Bistro Popot tuo bistroaallon nyt myös Lahteen
Tällä hetkellä listalla on mm. sokerisuolattua lohta, härkätartar, keittoja, salaatteja, simpukoita, tuoretta kalaa, naudanposkea, juustoja, suklaakakkua, omenapaistosta. Ruokalista uudistuu useita kertoja vuodessa ja heijastelee eri vuodenaikojen sesonkeja. Lasivitriinissä on alkupaloja, tapaksia, makuja pieneen nälkään tai herkutteluun.
Bistro Popot palvelee lounasasiakkaita klo 10.30-14.30. Lounaslistan päivän keitto maksaa 7,50€, kotiruokalounas tai salaattibaari 9,90€, salaattibaari ja keitto 10,50€ ja businesslounas 15-29€.
Viinivalikoiman pääpaino on laseittain tarjoiltavissa kohtuuhintaisissa, huolella valituissa viineissä.
www.bistropopot.fi

CategoriesRavintolat

Facebook Comments