A

Alkoholilaki: Panimoliitto pitää lakiluonnosta askelena oikeaan suuntaan

Panimoteollisuus pitää alkoholilain luonnoksen esityksiä oikean suuntaisina. Panimoliitto on tyytäväinen, että ruokakaupasta ja ravintoloista saa jatkossa aavistuksen vahvempaa olutta ja juomasekoituksia. Myös käsityöperusteisille pienpanimoille sallitaan marjaviinitilojen kaltainen ulosmyyntioikeus.
”Nyt linjattu alkoholilain uudistus on linjassa (Juha) Sipilän hallituksen kärkihankeen kanssa; uudistuksella puretaan osin vuodesta 1932 lähtien voimassa ollutta ylisääntelyä. Vallankumouksen tai radikaalin uudistuksen sijaan kyseessä on kukonaskel kohti eurooppalaisempaa sääntelyä”, Panimoliiton tiedotteessa kirjoitetaan.
Liiton mielestä päättäjien pitäisi taata kotimaiselle elinkeinolle samanlainen toimintaympäristö verojen ja sääntelyn suhteen kuin keskeiset kilpailijamaatkin. Kulutushyödykkeiden osalta vertailu pitää ensisijaisesti tehdä niihin maihin, joista tällä hetkellä Suomeen kohdistuu kilpailevaa rajakauppaa.
”Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Suomen on pidettävä alkoholiverotus Viron, Latvian, Ruotsin ja Saksan kanssa kilpailukykyisellä tasolla sekä sääntelyhurmoksen sijaan karsittava vielä lisää vuosien varrella kertynyttä normistoa”, liitto muistuttaa.

Facebook Comments