T

Tislaamot hakevat vauhtia juomien markkinointiin kansainvälisistä kilpailuista

Kilpailumenestyksellä on suuri merkitys sekä uusien alkoholijuomien lanseerauksessa että aiemmin myyntiin tulleiden tuotteiden markkinoinnissa. Suomalaiset vodkat ja ginit keräsivät jälleen tällä viikolla kahmalokaupalla mitaleita Lontoon International Wine & Spirits Competition -kilpailusta.

Vuosittaisesta International Wine & Spirits Competition (IWSC) -kilpailusta on muodostunut suomalaisten tisleiden näyteikkuna kotimaassa ja maailmalla. Varsinkin uutuustuotteet ovat parin kolmen viime vuoden aikana keränneet kahlamokaupalla mitalisijoituksia kisassa.

Vaikka juomakilpailuja ei voi verrata esimerkiksi yleisurheilun tai hiihdon MM-kisoihin, menestys tuo näkyvyyttä mediassa. Sillä on luonnollisesti merkitystä tuotteiden myynnille ja markkinoinnille.

Moni odottaa ilmoittautumisen jälkeen kisasta kultaa, mutta hopea- ja pronssisijoistakin osataan ottaa kaikki mahdollinen julkisuushyöty irti.

Laplandia Vodkat ovat saaneet jatkuvasti tunnustusta maailmalla pidettävistä kilpailuista viimeisten kolmen vuoden aikana, mikä tietenkin on meille tekijöille valtavana kannustimena yhä laadukkaampien tuotteiden kehittämiseen ja myynnin edistämiseen kansainvälisillä markkinoilla”, kertoo tyrnäväläisen Shaman Spiritsin toimitusjohtaja Ilpo Sulkala yhtiön tiedotteessaan tiistaina.

Tislaamojen pitäisi tehdä  enemmän yhteistyötä sekä kilpailumenestyksen että kansainvälisen markkinoinnin eteen.

Vodkia valmistava Shaman Spirits on ollut pidempään markkinoilla kuin moni muu suomalainen yritys. Niinpä sillä on luonnollisesti kaapissaan kunniakirjoja enemmän kuin toisilla.

Sulkala kehuu, että Shaman Sprits on Suomen palkituin tislaamo kolmen viime vuoden aikana. Tänä vuonna yhtiö saavutti vodkillaan yhden kultamitalin, hopean ja kaksi pronssia. Sulkala uskoo, että menestys siivittää koko toimialaan kehitystä.

Suomalaiset ginit ja vodkat keräävät mainetta maailmalla. Kilpailu markkinoilla kovenee kuitenkin koko ajan. Kuva: Andres Teiss.

”Suomalaisilla alkoholituotteilla on valtava vientipotentiaali uusien menestyvien brändien myötä. Meidän on tehtävä yhteistyötä eri toimijoiden kesken kansainvälisen myynnin lisäämiseksi. Skottiviskien viennin arvo viime vuonna oli noin 5,5 miljardia euroa, kun taas suomalaisten alkoholituotteiden viennin arvo oli vasta noin 170 miljoonaa euroa, joten tavoiteltavaa vielä riittää”, Sulkala kertoo.

Nordic Premium Beverages nappasi Arctic Blue Ginillä keväällä sarjavoiton World Spirit Awardsissa ja kehut maailman parhaana gininä. Yrityksellä oli sen sijaan IWSC:stä tuomisinaan neljä hopeaa, joista kaksi tuli gin & tonic -sarjoissa.

Alkuvuoden kisamenestys on siivittänyt tuotteen markkinointia Euroopassa, Kauko-Idässä ja Amerikan mantereella. Arctic Blue osallistui tämän vuoden IWSA-kisaan myös tuotekehitysvaiheessa olevalla Arctic Blue Navy Strength -ginillä, joka palkittiin sekin hopeamitalilla.

Ammattilaisten arviot  ja kisasijoitus näyttävät, missä vaiheessa juoman tuotekehitys on menossa.

Ilomantsilaisyhtiö hyödyntää kisamenestystä ja ammattilaistuomareiden arvosteluja uutuustuotteen kehittelyssä. Arctic Bluen brändijohtaja Mikko Spoof muistuttaa, että tuote yksi saman sijoitukseen kuin kaikki muutkin kisassa arvioidut  parhaat suomalaiset ginit.

Brändijohtaja Mikko Spoof ja tislaajamestari Asko Ryynänen maistelvat Arctic Blue Ginin seuraavaa kehitysversiota. Kuva: Andres Teiss.

”Suureksi yllätykseksemme Arctic Blue Navy Strength toi hopeamitalin sekä 50-58 prosenttia alkoholia sisältävien ginien että gin tonicien sarjassa. Tämä vahvisti näkemystämme siitä, että juoman kehitysprosessi on kulkemassa oikeaan suuntaan”, Spoof toteaa.

Navy Strength ei ole vielä markkinoilla. Yhtiö keskittyy tänä keväänä markkinoille tulleen Arctic Blue Ginin myyntiin.

”Uskoaksemme Navy Strengthin tuotekehitys on valmis ensi kevääseen mennessä, jolloin lopullinen tuote on tarkoitus tuoda markkinoille”, Spoof arvioi.

Itse asiassa kilpailuissa luokitellaan tuotteet maun ja laadun mukaan eri kategorioihin, jotka vaihtelevat eri sarjojen ja varsinkin kisojen välillä. Kulta, hopea ja pronssi ovat mieluummin laatuluokituksia kuin urheilun olympialaisiin ja MM-kisoihin verrattavia bodium-paikkoja.

Viime syksynä julkaistussa kansainvälisessä The Vodka Masters –kilpailussa käytännössä jokainen kilpailuun osallistunut vodka palkittiin joko Masters-tittelillä tai kulta-, hopea- ja pronssimitalilla. Käytännössä ilmoittautumalla kisaan tuote sai jo jonkinlaisen mitalin.

CategoriesValokeilassa

Facebook Comments