T

Thaimaan matkailutoimiston 10 ravintolavinkkiä Bangkokiin

Bangkokin ravintolamaailma tunnetaan monipuolisista mauista ja tuoksuista. Thaimaan pääkaupungin perinteinen ruoka sekoittuu nykyaikaiseen fine diningiin, kasvisruokiin ja syrjemmässä sijaitseviin ravintoloihin. Thaimaan matkailutoimisto on koonnut kymmenen vinkkiä kaupungin kulinaristiseen maailmaan.
Paste – makujen vilkas sinfonia
Uusi ravintola sijaitsee Gaysorn-ostoskeskuksen kolmannessa kerroksessa. Se tarjoaa rehellistä ja tuoretta thairuokaa. Vieraat voivat istuatavallisissa pöydissä tai pienissä alkoveissa Central world -ostoskeskukseen antavien valtavien ikkunoiden lähellä. Mielenkiintoisesti yhdistellyt ainekset saavat aikaan monitahoisia ja helmeileviä makuja. Esimerkiksi ankkasalaattiin on yhdistetty banaaninkukkia, korianteria, chiliä, litsiä, valkoisia seesaminsiemeniä, kurkkua, paahdettua riisiä ja kookosviipaleita, soijanversoja, paistettua valkosipulia, merilevää, ryvässipulia sekä vietnamilaista minttua.
Osoite: 3. kerros, Gaysorn, 999 Ploenchit Rd.

Ravintola Paste, Lon-of-king-crab.

Saneh Jaan – perinteinen thaimaalainen nykyaikaisin maustein
Saneh Jaan on tunnettu modernista thaimaalaisesta fine dining -ruoasta. Ravintolassa käytetään aitoja paikallisia raaka-aineita. Annoksissa yhdistyvät niin pohjoisten kuin eteläistenkin alueiden vaikutteet. Ravintolan ulkoasu on tyylikkään nykyaikainen. Suuri ja korkeakattoinen ruokasali on reunustettu kuvilla maan nähtävyyksistä.
Osoite: 130-132 Wireless Road
Hyde & Seek Peek-a-Boo – leikkisä kulinaristinen elämys
Peek-a-Boo sijaitsee kaupungin ytimessä Groove Central World -ostoskeskuksessa. Ravintolan tavoitteena on hemmotella kaikkia aisteja ja kutsua asiakkaat rentoutumaan kiireen keskellä. Ruokalista on saanut vaikutteita niin Aasiasta, Euroopasta kuin Amerikastakin. Tarjolla on myös upeita cocktaileja. Brunssi on tarjolla koko päivän. Lisäksi listalla on keittoja, hampurilaisia, pastaruokia, mereneläviä ja jälkiruokia.
Osoite: Groove at Central World, 1. kerros, Rama 1 Rd
Anotai – kasvissyöjän unelma
Vaatimattomassa rakennuksessa lähellä Rama 9 -sairaalaa sijaitseva Anotai on helppo ohittaa. Sisäpuolella on kuitenkin trendikäs  kasvisravintola. Ruokalistalla on useita thairuokia sekä luomusalaatteja, -pastoja ja yrttiteetä. Sisustus ja ilmapiiri heijastavat ravintolan monia puolia; muutama tumma puupöytä ja -tuoli, vaaleankeltaiset seinät, himmeä valaistus, kiinalainen kaari, joka johtaa puiseen portaikkoon, sekä yrtti- ja maustepurkeilla koristellut seinät.
Osoite: 976/17 Soi Rong Phayaban Rama 9

Broccoli Revolution – trendikäs vegaaniravintola
Trendikäs kasvisravintola keskikaupungin Sukhumvitissä. Siellä on oma mehubaarinsa, jossa tarjoillaan kylmäpuristettuja hedelmämehuja. Ravintola tarjoaa paikallisista aineksista valmistettua kasvisruokaa, joka on enimmäkseen luomua. Vihreä ruokalista on saanut vaikutteita Italiasta, Etelä-Afrikasta, Myanmarista, Japanista ja Thaimaasta. Libanonilaiset mezet, vietnamilaiset kevätrullat ja kvinoapurilaiset ovat muutamia suosituimmista herkuista.
Osoite: 899 Sukhumvit Soi 49 Road
The Never Ending Summer – thaimakuja sukupolvelta toiselle
Hienostunut thairavintola sijaitsee entisessä varastorakennuksessa Chao Phraya -joen varrella. The Never Ending Summerissa voi liittyä Bangkokin cooleimpien ihmisten joukkoon ja nauttia perinteisistä thaimaalaisista ruoista. Tarjolla on vesimelonikuutioita, jotka tarjoillaan kuivan kalakastikkeen, sokerin ja uppopaistettujen sipulien kera, sekä hyväntuoksuista vihreää currya porsaanlihan ja thaichilin kera.
Osoite: 41/5 Charoen Nakorn Rd
Sala Rattanakosin – ravintola ja kattobaari joen varrella
Sala Rattanakosin tarjoaa upeimmat näkymät Bangkokiin. Kaksikerroksisessa ravintolassa on sisäpaikkojen lisäksi ulkoalue veden äärellä. Tarjolla on useita herkullisia kansainvälisiä ruokia ja valikoima perinteisiä thaimaalaisia suosikkeja, kuten Tom Kha Gai ja makeaa riisiä mangon kera. Ravintola sijaitsee joen varrella aivan Wat Arunin temppeliä vastapäätä. Omistajat ovat hyödyntäneet upeaa sijaintia parhaalla mahdollisella tavalla rakentamalla kokonaisen seinän lasista.
Osoite: 39 Maharat Road Tha Thien
Na Aroon – palkittu vihreä ravintola
Tämä kasvisravintola sijaitsee perinteisessä thaityylisessä korkeakattoisessa talossa. Vaikka Na Aroon on luokiteltu kasvisravintolaksi, ruokalistalla on valikoituja mereneläviä. Kuuluisimpia kasvisruokia ovat mausteinen siipipapusalaatti, tuoreet kevätrullat kirpeässä tamarindikastikkeessa sekä herkulliset länsimaiset ja thaimaalaiset jälkiruoat.
Osoite: 65 Sukhumvit Soi 1 Klongtoey Nua
Soul Food Mahanakorn – sielukasta thairuokaa
Terveelliset raaka-aineet, aito valmistustapa sekä upeat drinkit ovat ravintola ja cocktailbaari ovat Soul Food Mahanakornin houkuttimia. Ravintola sijaitsee trendikkäällä Thonglorin alueella ja tarjoilee lihaa, mereneläviä, currya, kasviksia, nuudeleita, salaatteja ja välipaloja. Monet ainekset tulevat pieniltä maatiloilta Koillis-Thaimaasta. Ruokalista vaihtelee kausittain.
Osoite: 56/10 Sukhumvit Soi 55
Err – urbaanin talonpoikainen thai-ravintola
Err Restaurant Bangkok tarjoaa lounaskonsepteja, joissa on herkullisia thaimaalaisia ruokia sekä välipaloja. Niitä voi nauttia herkullisten drinkkien kera. Ruokalistalla on  katuruokasuosikkeja, kuten maukasta currya, herkullisia wokkeja ja herkkuja hiiligrillistä. Hinnat eivät rasita kukkaroa. Tämä on loistava paikka todellisille kulinaristeille, sillä menun ovat kuratoineet Bo ja Dylan arvostetusta ja kunnianhimoisesta Bo.lan-ravintolasta.
Osoite: 394/35 Maha Rat Rd
 
Tourism Authority of Thailand TAT vastaa Thaimaan matkailusta. Vuonna 2002 avattu Tukholman toimisto hoitaa Pohjoismaita ja Baltiaa. Tänä vuonna TAT keskittyy Nakhon Si Thammaratin provinssiin, joka on vaihtoehtoinen kohde vilkkaiden turistialueiden ulkopuolella.

CategoriesMatkalla

Facebook Comments