P

Pyynikin Käsityöläispanimo aikoo nousta miljoonan litran kerhoon ensi vuonna

Pyynikin Käsityöläispanimo kasvaa hurjaa vauhtia. Yhtiö aikoo kaksinkertaistaa tuotantonsa miljoonaan litraan ensi vuonna. Uusi panimo otetaan Tampereella käyttöön muutaman viikon kuluttua.
Pyynikin Käsityöläispanimolla käy melkoinen hyörinä. Uusien panimolaitteiden asennus on parhaillaan käynnissä. Panimon laajennus maksaa noin miljoona euroa.
Käsityöläispanimo aloitti toimintansa vuonna 2013. Tuolloin vuosituotanto jäi vielä 33 000 litraan. Viime vuonna valmistusmäärä nousi 472 000 litraan. Tänä vuonna olutta valmistuu puolisen miljoonaa litraa.
Tuotantoaan panimo kasvattaa lisäämällä asteittain käymiskapasiteettia. Tällä hetkellä on harkinnassa jo seuraava tankki-investointi, jotka lisäisi kokonaiskapasiteetin 1,5 miljoonaan litraan. Tavoite on vielä korkeammalla, jopa kymmenkertaisessa määrässä.
”Kun laitteisto saadaan hyrräämään, tulee keittokapasiteetti nousemaan jopa 60 000 litran vuorokausivauhtiin. Käynnissä olevasta osakeannista tulevilla varoilla lisäämme tankki- ja astiointikapasiteettia niin paljon kuin mahdollista”, olutmestari Tuomas Pere laskeskelee.

Tavoitteena on haastaa suuret panimot Tampereen seudulla parin vuoden sisällä.

Oluttehtaan laajennus mahdollistaa vuosituotannon kasvattamisen jopa pienpanimoiden verohuojennuksen rajana olevaan 15 miljoonaan litraan saakka. Määrä on lähes yhtä paljon kuin kaikkien pienpanimoiden yhteenlaskettu tuotanto viime vuonna.
”Olemme hankkineet panimoalan huipputekniikkaa vahvistamaan ja syventämään upeita makujamme. Tavoitteemme on haastaa alueellisesti jättipanimoita jo vuoden 2019 aikana”, Pere paljastaa.

Pyynikin Käsityöläispanimon olutlähettiläs ja maailman myyntitykki Jorge Mario Beltrán-Sánchetz (vas.) ja olutmestari Tuomas Pere esittelevät vientimaita.

Pyynikin Käsityöläispanimo on herättänyt kiinnostusta kotimaan markkinoiden ohella ulkomailla. Panimo on napsinut kärkisijoja monista kansainvälisistä olutkisoisista. Yhtiö on tehnyt kansainvälistä myyntiä vuoden verran muun muassa Norjaan ja Japaniin.
”Uusia maita tulee joka viikko. Tällä viikolla avautuivat Malta, Espanja, Sveitsi ja Kreikka. Seuraavina kohteina ovat Yhdysvallat ja Kiina”, Pere kertoo.
Pyynikin Käsityöläispanimon osakeanti jatkuu vuoden loppuun. Panimolla vietetään avoimien ovien päivää lauantaina 11. marraskuuta klo 11-17.

CategoriesPanimot

Facebook Comments