L

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas rakennuttaa oman aurinkovoimalan

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas tunnetaan tuulivoimalla tuotetun sähköenergian käytöstä. Nyt panimo investoi tuotantolaitoksen katolle asennettaviin aurinkopaneeleihin.
Energiatehokkuus ja ympäristöajattelu näyttelevät tärkeää roolia Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan juomanvalmistuksessa. Yhtiö kertoo olevansa Pohjoismaiden ensimmäinen tuotantolaitos, jonka käyttämä sähköenergia on tuotettu kokonaisuudessaan tuulivoimalla.
Vuonna 2001 solmittu tuulisähkösopimus paikallisen Lännen Omavoiman kanssa jatkuu edelleen. Tuulisähkön rinnalle tulee aurinkoenergia, jota tulevaisuudessa saadaan juomatehtaan katolle asennettavista lähes 700 aurinkopaneelista.
Investointi parantaa merkittävästi panimon energiaomavaraisuutta. Aurinkovoimalan teho on 200 kilowattia, mikä tarkoittaisi normaalisti hiilidioksidipäästöjen vähenemistä 30 tonnilla vuodessa. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan sähköenergian tuotannon hiilidioksidipäästöt ovat olleet nollassa lähes 20 vuotta tuulivoiman käytön ansiosta.

Panimon katolle asennetaan lähes 700 aurinkopaneelia. Kuva: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas.

”Kun pidämme energia-asiat tehtaan arjessa aktiivisesti pinnalla, koko henkilökunta kiinnittää energiatehokkuuteen jatkuvasti enemmän huomiota. On mielenkiintoista päästä seuraamaan uuden aurinkovoimalan tuottolukemia jo tänä keväänä”, toimitusjohtaja Rami Aarikka sanoo.
Ympäristöjärjestö Greenpeace valitsi syksyllä 2016 Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Suomen ympäristöystävällisemmäksi panimoksi.

CategoriesPanimot

Facebook Comments