Viiden Tähden Itä-Suomen kierros päättyy savunmakuiseen kalajuttuun. Sen myötä liidämme Suomen Lapin kautta Saksaan. Elämä vie.

Kun olin vielä pikkupoika, jouduimme kesälomalla päiväkausiksi evakkoon kesämökillemme kirkasvetisen Puruveden saareen. Oluesta en tuolloin juuri tiennyt mitään muuta kuin että se maistui aikuisille varsinkin saunan jälkeen.

Olut oli tuohon aikaan paikallisesta Makkosen kaupasta ostettua kolmosta, Koffia tai Karjalaa useimmiten. Tuosta oluesta lähti kuitenkin mahtava maltaisen leivän tuoksu, kun sitä laittoi lorauksen saunakauhaan löylyveden joukkoon ja nakkasi kiukaalle. Kotona äitini käytti samaista olutta lihapullataikinassa notkeutta ja makua antamassa.

Saaressa meillä ei ollut sähköjä. Jääkaapin virkaa hoiteli maakuoppa, jossa säilytettiin lähinnä maitoa, munia ja makkaroita. Arkiruoka oli kalapainotteista, onhan Puruvesi tunnettu muikuistaan, siioistaan ja harjuksistaan – ja mökillä läheisen Harvanselän köllikkäahvenista.

Kirkasvetinen Puruvesi on tunnettu muikuista, harjuksista ja ahvenista. Kuva: Andres Teiss.

Savustaminen oli yleisin tapa valmistaa tuoretta kalaa. Savuahvenen ja -muikun makuun sain totutella jo polvenkorkuisena. Savukalaa veimme myös kylällä asuneille mummolle ja ukille saaresta tuliaisina.

Kalojen valmistaminen suuressa savustustynnyrissä oli tarkkaa ja pikkupojalle jännittävää puuhaa. Teimme sitä usein yhdessä isän ja mökillä piipahtaneiden faijan kalakavereiden kanssa. Savun makua kalaan saatiin rantalepistä vuolluista lastuista ja mökin takaa kerätyistä katajista. Leppä oli parasta, sillä siitä irtosi lempeämpi savu kuin kitkeristä katajanvarvuista.

Oikean lämmön ylläpitäminen oli tärkeää savustuksen aikana. Liian kova tuli sytytti pöntön sisällä olevat lastut ilmiliekkeihin ja poltti kalat karrelle. Hiljaisella tulella kalat eivät puolestaan kypsyneet kunnolla. Minun tehtävänä oli vahtia ja kohentaa tulta äijien joristessa joutavia ja siemaillessa oluitaan.

Savukala on parhaimmillaan juuri savustettuna, uunituoreena. Sen makua ei voita oikein mikään. Popsimme ahvenia ja muikkuja suoraan ritilältä ja jäähdyttelimme niitä rantakivien päällä. Lapsuuden makukokemukset pysyvät muistissa loppuiän.

Savustusteutu muikut ovat parhaimmillaan uunituoreina. Kuva: Heikki Kähkönen

Kymmenisen vuotta sitten ajelimme loppukesästä autolla kohti Saariselkää. Matkan varrella pysähdyimme Sodankylässä, jossa täydensimme olutvarastojamme pitkäripaisessa. Sieltä mukaan tarttui baijerilaista Schlenkerlan savuolutta.

Laitoin oluet auton perällä surisevaan kylmälaukkuun ja jatkoimme matkaa ylöspäin. Porttipahdan tekojärven kohdalla hölläsin kaasua ja kurvasin Kiveliön Kalan pihaan. Olin kuullut, että siellä on usein tarjolla tuoretta kalaa ja vieläpä savustettuna. Niin nytkin, ja mukaamme tarttui useampikin savurautu ja -siika.

Perillä Saariselällä kannoimme nopeasti tavarat vuokraamaamme kelomökkiin. Kiikutin kylmälaukun keittiöön ja avasin kalapaketin. Voitelin ruisleivän meijerivoilla ja laitoin päälle tuoretta savurautua. Kaadoin lasiin sopivasti viilentynyttä ja paksun kermamaisesti vaahtoavaa savuolutta, ja annoin monenkirjavien aromien täyttää makunystyrät.

Savuolutta lasketaan suoraan tammitynnyristä. Kuva: Heller-Trum.

Ensimmäisen voileivän jälkeen otin vielä toisen ja kolmannenkin. Savuolutpullo tyhjeni yhtä jalkaa rautuleipien kera. Kaivoin sitten kännykkäni taskusta ja ryhdyin näpyttelemään tekstiviestiä kauas Pohjois-Baijeriin tuttavalleni Matthias Trumille, joka on maailmankuulun Schlenkerlan savuoluen panija jo kuudennessa polvessa.

”Aurinko paistaa. Istun mökin portailla, 250 kilometriä napapiiriltä pohjoiseen. Syön savukalaa ja tuoretta ruisleipää, ja huuhdon ne alas teidän oluella. Terveisiä Suomen Lapista. – H.”, kirjoitin.

Kännykkä piippasi. Vastaus Bambergista tuli alta aikayksikön.

”Wow! Nauti olostasi. Olen kateellinen. On varmasti mahtava makuelämys. – M.”, olutmies vastasi.

Seuraavan kerran jaoimme Matthiaksen kanssa savuisen makukokemuksemme Schlenkerlan ikiaikaisessa oluttuvassa Bambergissa reilut puoli vuotta myöhemmin.

Silloin istuimme porukalla päivällisellä ja lautasillamme oli tuoretta parsaa, kinkkua ja uuden sadon voipottuja. Laseissa vaahtosi savuolutta suoraan tammitynnyristä valutettuna. Mieliinpainuva makukokemus sekin.

Teksti: Heikki Kähkönen
Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Juba Tuomolan – Vesa Anttosen (toim.) Wagnerin Olutkirjassa, Arktinen Banaani 2011. Viiden Tähden Itä-Suomen kierroksen muut jutut ovat luettavissa alla olevien linkkien kautta.

27.7.2018 Savonlinnan seutu elää muikuista ja lähiruoasta – Punkaharju on alueen ruokamatkailun veturi (osa 4)

23.7.2018 Karjalanpiirakoita, marjaviiniä ja hulppeita maisemia – Rengasmatka Joensuusta Ilomantsiin ja Kolille (osa 3)

19.7.2018 Ilomantsilainen tislaamo pystytti huikean pop up -baarin Kolin huipulle (osa 2)

18.7.2018 Viisi Tähteä Itä-Suomessa – Biisonikeittoa, lähiolutta ja tukevia lihapiirakoita (osa 1)

29.3.2017 Perinteistä paastonajan savuolutta aidosta tammitynnyristä

 

 

 

 

Facebook kommentit