D

Desmond Huhu ravintolapyörteessä: uusina tulevat Nolla, B.B.Badger & Co, Krog 16 – myös Turussa ja Tampereella tapahtuu

Samaan aikaan, kun Jamie Oliver on sulkemassa joka kolmannen 37:stä Jamie´s Italian -ravintoloista huonojen näkymien vuoksi, Suomessa eletään kuin noususuhdannetta ja kuluttajabarometrikin näyttää alati vahvistuvaa luottamusta talouteen. Ravintolabarometrikin sojottaa kaakkoon.

Pommi! ja sen oikaisu (7.2.2018, klo 13.23)

Internetin juuri mennessä painoon, Desmond sai vihiä, että jo pidempään uutta omistajaa etsinyt Restaurant & Bar Grotesk olisi myyty. Uudeksi omistajaksi osoitettiin Mikko Leppänen, joka on Barona Groupin toinen perustajista.
Mutta Mikko Leppänen on itse kumonnut tiedot sosiaalisessa mediassa:

Barona tunnetaan henkilöstövuokrauksesta sekä mm. Forenom-majoituspalveluista. Liikevaihtoa on yli 250 miljoonaa, joten Leppäsen näkökulman vaihdoksen myötä ravintola-ala olisi saanut laakista kiintoisan uuden pelurin.
Alunperin Grotesk on Demon voimaduon Tommi Tuomisen ja Teemu Auran sekä Paul Hickmanin aivoitus, joka muutti käsityksen iltaelämän koreografiasta. Sittemmin Auran ja Hickmanin jatkettua omille reiteilleen, Tuominen on jatkanut Groteskia. Omistajina ovat lisäksi olleet mm. Asa-Matti Lyytinen, Jesse Aarnio ja Mika Laine.
Viisi Tähteä sekä Desmond Huhu pahoittelevat väärinkäsitystä. Nyt on se päivä, jolloin Desmondia saa kutsua nimellä Desmond Huti.

Nolla lupaa makoisaa nollahävikkiä

Nollaa eettisempää ravintolatoimintaa on tällä hetkellä vaikea edes kuvitella. Raaka-aineet ovat luomua ja biodynaamista, ja ne tulevat Helsingin lähialueelta pieniltä tuottajilta sesongin mukaisesti. Menut painottuvat kasviksiin, vaikka eettisesti tuotettua lihaa ja kalaakin on.
Kaikki käytetään, hävikkiä ei synny, sillä oma biokompostori tuottaa multaa, joka palautuu tuottajille. Keskimäärin ravintola kuin ravintola tuottaa n. 70 tonnia biojätettä vuodessa. 36-paikkaisen ravintolan kalusteet ovat nekin kierrätysmateriaaleista tehty. Rahatkin järjestyivät joukkorahoituksella.
Hävikkivapaan Nollan ruoasta on sen sijaan tihkunut vähemmän tietoa, mutta jos kolmen perustajaosakkaan tausta on Michelin-tähditetyssä Olossa, on lupa odottaa yllätyksellistä ja maittavaa linjaa kiertotalouden ymmärryksen lisäksi. Luvassa on myös pikkubaari, josta saa juomien ohella pikkupurtavaa.
Liisankatu 2:een avautuvan Nollan takana ovat Serbiasta alun perin kotoisin oleva Luca Balac, joka on tuttu monista pääkaupungin ylätason ravintoloista, Portugalista kotoisin oleva Carlos Henriques sekä espanjalaistaustainen Albert Franch Sunyer. Nolla avautuu 14.2.

B.B.Badger & Co

Kun Juuri Yhtiöiden Latva-baari muutti Kasarmintorin reunaan, se jätti jälkeensä tyhjän baari- ja ravintolatilan. Mutta nyt Desingmuseon kulmalle aukesi viikonloppuna uusi B. B. Badger & Co -baari. B.B.B. kuvailee itseään ystävälliseksi ja kaikkiruokaiseksi olennoksi, joka pitää maukkaasta ruoasta, hyvistä drinkeistä ja hauskan pitämisestä matkustamisen lomassa.

Tuomas Luukko ja Mixu Nikkanen tuovat Brooklyniä Helsinkiin. Kuva Eeva Mela.

Baarin takana on Latvasta ja Ohranasta tuttu Mixu Nikkanen, joka päätti jäädä tyhjentyneeseen tilaan, sekä Coloradon puikoissa parikymmentä vuotta toiminut Tuomas Luukko. Yhteensä kaveruksilla on lähes 50 vuoden ravintolakokemus. Kolmantena osakkaana on asiakkaana tutuksi tullut Tuomo Lehtinen.
Entinen Latva on kokenut muutoksia, joilla parannetaan baarielämästä nauttivien viihtyvyyttä. Baari on ottanut lisää tilaa ja henkeä on haettu New Yorkin Brooklynin baarien välittömästä tunnelmasta ja moninaisuudesta kaikilla osa-alueilla: niin musiikin, juomien, sisustuksen kuin asiakassuhteen osalta. Mixu ja Tuomas haluavat olla asiakkailleen tuttuja baarimikkoja – ja asiakkaat halutaan tuntea nimeltä.
Ruokatuote yhdistää New Yorkia ja New Orleansia. Paisanos Specialista uskotaan jo nyt tulevan baarin signatuuri-sandwich. Huom! Omat vinyylit mukaan, sillä musiikkia soitetaan vanhan Jukeboxin voimalla.

Markus Nikko ja Krog16

Markus Nikko on tuttu Savoysta, Strindbergistä ja Havis Amandasta sekä Vuoden Nuori Kokki  ja  Vuoden Kokki -kilpailuista. Muutama vuosi sitten Nikko perusti Nikko Food -cateringyrityksen, mutta nyt on yhdessä Satu Ilolan kanssa avautunut skandinaavinen bistro Krog16 Tehtaankadun jatkeena olevalle Munkkisaarenkadulle numeroon 16.
Aluetta on aiemmin pidetty synkkänä kuin Mordorin porttia, sillä talossa toimi aiemmin Diakonissalaitoksen neulanvaihtopiste. Mutta Krog 16 osoittaa, että hyvä ravintola kykenee muuttamaan kokonaisen alueen, henkeä myöten.
Krog 16:n hiiligrillin ympärille kerääntynyt kokkiväki on kovaa porukkaa. Keittiössä ja salissa on Savoyn entisiä tekijöitä. Keittiössä on kaksi entistä maajoukkuekokkia. Jälkkäreistä vastaa kaveri, joka oli ennen vuodenvaihdetta vielä Savoyssa patisseurina. Tähän asti on menty lounailla, mutta illat alkavat ystävänpäivänä 14.2.

Turussa tapahtuu: Bowler Smokey BBQ brinner by Miss Klose Smokery & BBQ

Turun keskustan tuntumassa oleva viihderavintola Bowler on ottanut suojiinsa lauantaiaktiviteetteja tarjoavan brinnerin eli brunssin ja dinnerin yhdistelmän. Kumppanina on Mika Huupposen Turun kesäfestareilta tuttu Miss Klose Smokery & BBQ. Joukoissa häärää klapipoikana monissa sooseissa muhinut toimittaja Kalle Kirstilä.
BBQ-makuja pöytään tuovat dinner-hengessä lihat kuten Black Angus -brisketit, possun ribsit, artesaanimakkarat ja lähikasvatettu kana. Halloumi saa sävyjä tammesta ja kriikunapuusta. Avain on matala lämpö ja puulla kuumentaminen 500-gallonaisessa smokeryssa.
Brunssin henkeä pöytään tuovat salaatit, joissa on makuja USA:sta, Meksikosta ja mm. Aasiasta.
Aidoksi barbecueksi ilmoitettu brinneri on voimassa lauantaisin iltapäivästä iltaan. Syvän etelän tunnelmaa tukee myös klo 21 alkava elävä musa.

Tampereella tapahtuu: Korttelibistro Viila

Harvoin ravintolalla on mahdollisuus kahteen avaukseen, mutta niin on käynyt Tampellan talossa toimivalle Viilalle, kun parin ensimmäisen haparoivan toimintaviikon jälkeen homma pantiin uusiksi.
Suomen Kokkimaajoukkueesta tutuksi tullut Arto Lappalainen kutsuttiin keittiön vetovastuulliseksi ja Korttelibistro Viila sai uuden lähdön. Näytöt ovat vakuuttavia, nyt pelittää.

Tampereella tapahtuu, osa 2: LiV

Ravintola Wistub Alsace on sulkenut ovensa. Mutta tilalle avautui viikonloppuna ravintola LiV, joka on kahden front-of-house -veteraanin, Mika Lintulan ja Kalle Viljakaisen pitkäaikainen haave (sukunimistä Li + V = LiV). Heillä on takanaan yli 50 vuotta salityöskentelyä. Lintula on ollut mm. Saludissa ja hovimestarina Tiiliholvissa. Viljakainen on tuttu Rosendahlin hotellista.
LiV:in linjana on eurooppalaiset keittiöt ja viinit. Keittiötä vie Montgomery Dahl, joka on aiemmin ollut Hellan ja Huoneen kokkiosakas Arto Rastaan kumppanina sekä viimeksi Turussa Sloppy Joe West Coast Grillissä.

Tampereella tapahtuu, osa 3: Ratinan Periskooppi

Arto ja Katja Rastas avaavat 19.4 Ratinan tulevan kauppakeskuksen kupeeseen 45 metriä korkeaan Periskooppi-tornin ylimpään liiketilaan 100-paikkaisen ravintolan, 150-paikkaisen loungebaarin ja 20-paikkaisen kattoterassin.
Maut ovat Arto Rastaan maailmanmatkojen innoittamina cross kitcheniä. Paikka on massiivinen ja yksi Tampereen maamerkeistä, sillä yläkerroksesta aukeaa maisemat kaikkiin ilmansuuntiin.
Vapise S-ryhmä ja 88-metrinen Solo Sokos Hotelli Torni Tampere ja Moro Sky Bar. Seuraava kisa käydään kattojen yläpuolella.

CategoriesDesmond Huhu

Facebook Comments