V

Valvira: Jäätislaus on sallittua oluen valmistuksessa

Valvira sallii oluen vahventamisen jäädyttämällä. Viranomaisen näkemyksen mukaan oluen määritelmä täyttyy, vaikka juoman alkoholipitoisuutta nostaisi pakastamalla eli jäätislaamalla.

Viiden Tähden viime viikon juttu jäätislaamisesta herätti laajaa keskustelua sallituista menetelmistä oluiden alkoholiprosentin nostamiseksi. Jäätislauksessa olut valmistetaan ensiksi normaalilla tavalla käyttämällä, minkä jälkeen sen alkoholipitoisuutta nostetaan pakastamalla.

Viranomaisen mielestä tislaamista ja pakastamista eli jäätislaamista ei voi rinnastaa toisiinsa.

Panimoiden valmistusluvista ja tuotevalvonnasta vastaava Valvira ei rinnasta jäätislausta varsinaiseen kuumentamalla tislaamiseen, koska menetelmissä olomuodon muutokset ovat erilaiset. Tislaaminen tarkoittaa viranomaisen mukaan kuumentamista, ei jäädyttämistä.

”Tislaus on prosessi, jossa nestettä kuumennetaan paineessa tai paineetta. Neste höyrystyy riippuen höyrystymispisteestä ja erottuu eri jakeiksi. Neste saatetaan takaisin alkuperäiseen olomuotoon jäähdyttämällä. Jäätislausta emme rinnasta varsinaiseen tislaukseen, koska siinä olomuodon muutokset ovat erilaiset”, perustelee Valviran ylitarkastaja Timo Rokka.

Oluen alkoholiprosenttia voi panimossa nostaa jäädyttämällä. Kuva: Pixabay.

Skotlantilainen BrewDog aloitti vuosikymmenen vaihteessa epävirallisen olutsodan kehittämällä 32-prosenttisen Tactical Nuclear Penguin -oluen. Saksalainen Schorschbräu-panimo vastasi haasteeseen tuomalla markkinoille 40-prosenttisen oluen.

Nykyisin Schorsbräun vahvin jäätislattu olut on 57-prosenttista. BrewDogin Sink The Bismarckista on julkaistu puolestaan 55-prosenttinen versio. Suomen vahvin jäätislaamalla tehty olut on CoolHead Brew -panimon 20-prosenttinen Ice Ice Neipa.

Viranomaiset käyttävät silti oluen pakastamisesta myyntivahvuuteen termiä jäätislaus.

”Mietimme asiaa aikoinaan kun skotit ja saksalaiset kilpailivat oluiden alkoholiprosenteissa. Olen sillä kannalla, että jäädyttäminen on sallittua. Virallista termiä menetelmälle ei ole, mutta jäätislaus on sille ihan ok”, Rokka sanoo.

Valvira rekisteröi kaikki jäätislatut olutpohjaiset tuotteet oluiksi vahvuudesta riippumatta. Niiden valmistaminen on sallittua panimossa, jolla on oluen valmistusluvat. Erillistä tislauslupaa ei tarvita. Vahvennetun oluen veropohjaan Valvira ei ota kantaa, sillä se on verottajan tehtävä.

Facebook Comments