U

Ulkomaiset huipputuomarit ratkaisevat Suomen parhaan oluen

Suomen paras olut -kilpailu saa tänä vuonna kansainvälistä väriä, kun oluita saapuu arvostelemaan kahdeksan huipputuomaria eri puolilta maailmaa. Kilpailuun on ilmoittautunut ennätysmäärä oluita ja panimoita.
Suomen paras olut -kilpailu järjestetään tänä vuonna seitsemännen kerran. Kisaan on ilmoittautunut 212 olutta 38 kotimaiselta panimolta. Sekä panimoiden että oluiden määrät ovat uusia ennätyksiä.
Kilpailusarjoja on kahdeksan. Sarjojen voittajien joukosta tuomaristo valitsee Suomen parhaan oluen. Tuomareita on mukana jopa viitisenkymmentä. Heidän joukossaan on kahdeksan kovan luokan kansainvälistä tuomaria Saksasta, Hollannista, Yhdysvalloista ja Brasiliasta.

Ulkomaiset tuomarit tuovat uutta väriä kisaan.

Kansainväliset tuomarit ovat jo vuosia olleet mukana maailman merkittävimmissä olutkilpailuissa. Heidät on Suomeen kutsunut Suuret oluet  pienet panimot -festivaalien pääjärjestäjä Pekka Kääriäinen, joka toimii itsekin tuomarina olutkilpailuissa eri puolilla maailmaa.

Saksalainen Markus Raupach on kokenut oluttuomari. Kuva: bierakademie.de

Saksalainen Markus Raupach saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa. Hän työskentelee alan kirjoittajana ja kouluttajana sekä olutsommelierina maailman olutperintökaupungiksikin kutsutussa Bambergissa.
”Odotan innokkaana sekä Suomen-vierailua että itse kilpailua. En tunne suomalaisia oluita kovinkaan hyvin. Erityisesti minua kiinnostaa suomalainen sahti, jonka valmistuksesta haluaisin saada lisää tietoa ja oppia”, Raupach kertoo.

sahti kiinnostaa tuomarivieraita.

Hollantilainen Theo Flissebaalje on Suomessa toista kertaa. Hän kävi edellisen kerran Helsingissä 2011 Euroopan oluenkuluttajien liiton EBCU:n kokouksessa. Myös Flissebaalje on kiinnostunut sahdista ja suomalaisista oluiden raaka-aineista.

Hollantilainen Theo Flissebaalje on kiinnostunut sahdista.

”Lähden tuomaroimaan oluita avoimin mielin. Suomen paras olut -kisa eroaa monista muista alan kilpailuista muun muassa oman sarjajakonsa vuoksi. Ammattilaisista ja harrastajista koostuva tuomaristo tekee tapahtumasta mielenkiintoisen”, Flissebaalje pohtii.
Suomen parhaat oluet 2017 tuomaroidaan Helsingissä Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtuman yhteydessä keskiviikkona ja torstaina. Tulokset julkistetaan yleisögaalassa Helsingin Rautatientorilla 2. elokuuta.

Ulkomaiset tuomarit

Jos Brouwer, Alankomaat
Veteraani, joka aloitti olutharrastuksensa 1970- ja -80-lukujen vaihteessa. World Beer Cupin vakiotuomari vuodesta 2004. Yksi Euroopan oluenkuluttajien liiton perustajista.
Joshua Cody, Yhdysvallat
Mallasohran viljelijä jo neljännessä polvessa. Coloradio Malting Companyn perustaja. Tehnyt suomalaista sahtia tunnetuksi USA:ssa.
Theo Flissebaalje, Alankomaat
Aloitti kotiluenvalmistuksen 1984. Toiminut olutkirjoittajana yli 30 vuotta. Yksi Hollantilaisen oluen instituutin perustajista.

Mareike Hasenbeck työskentelee olutkirjoittajana. Kuva: Elena Hasenbeck.

Mareike Hasenbeck, Saksa
Työskentelee vapaana toimittajana ja olutbloggarina Münchenissä. Koulutukseltaan olutsommelier.
Jan M van Bragt, Alankomaat
Hollantilaisen PINT-olutlehden entinen päätoimittaja ja olutkirjojen kirjoittaja. Olutkouluttaja, joka on työskennellyt alalla yli 30 vuotta.
Markus Raupach, Saksa
Olutkirjoittaja ja olutsommelier. Saksan Olutakatemian perustaja ja osaomistaja. Useiden kansainvälisten kilpailuiden tuomari.
Amanda Reitenbach, Brasilia
Olutalan tutkija ja olutsommelier. On perustanut Brasiliaan Oluttieteen instituutin, jossa toimii myös opettajana. Brasilian paras olut -kilpailun pääjärjestäjä vuodesta 2012.
Gisele Russano, Brasilia
Olutalan kouluttaja ja olutsommelier, joka järjestää kursseja sekä alan ammattilaisille että harrastajille. Vastaa Brasilian Oluttieteen instituuin Euroopan-yhteyksistä ja markkinoinnista.

CategoriesPanimot

Facebook Comments