Cumulus-hotellit jäävät historiaan. Scandic on julkistanut brändinsä alle siirtyvien hotellien uudet nimet. Klassikkohotellit säilyttävät vanhat nimensä.

Scandic Hotels Oy osti Restelin hotellit vuodenvaihteessa. Kauppa nosti Scandicin Suomen suurimmaksi hotelliyritykseksi. Scandic-ketjuun siirtyneet Cumulus-hotellit ja Hotelli Seurahuone Helsinki muuttuvat Scandic-hotelleiksi.

Samalla myös hotellien nimet vaihtuvat brändin mukaisiksi juhannukseen mennessä. Hotellien historia on huomioitu nimivalinnoissa.

”Monilla uusista hotelleistamme on paikkakunnillaan pitkät perinteet ja ikoninen asema. Haluamme kunnioittaa näiden hotellien historiaa, mikä näkyy myös nimivalinnoissa”, kertoo Scandicin kaupallinen johtaja Christian Borg.

Niinpä sellaiset hotellien nimet kuin Aulanko, Imatran Valtionhotelli, Pohjanhovi, Rukahovi, Nokian Eden ja Ikaalisten Kylpylä sekä Kuopion Atlas ja Helsingin Seurahuone säilyvät Scandic-brändin alla.

Cumulus Resort Imatran Valtionhotelli on jatkossa Scandic Imatran Valtionhotelli. Kuva: Restelin arkisto.

Scandic ilmoitti viime kesäkuussa ostavansa Restelin hotellien liiketoiminnan. Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi kaupan sillä ehdolla, että Scandic myy Lahdesta, Porista ja Kuopiosta yhden hotellin kustakin kaupungista.

Cumulus City Pori, Scandic Lahti ja Cumulus City Asema Kuopio -hotellien myynti käynnistyy tammikuun puolivälissä. Lisäksi sopimukseen sisältyi ehto, ettei Scandic osallistu tiettyihin hotelliprojekteihin Lappeenrannassa ja Vantaalla.

Scandic-brändin alle siirtyvien Cumulus-hotellien nykyiset ja uudet nimet
Cumulus City Hämeenlinna – Scandic Hämeenlinna City
Kylpylähotelli Cumulus Resort Aulanko Hämeenlinna – Scandic Aulanko
Cumulus Resort Imatran Valtionhotelli – Scandic Imatran Valtionhotelli
Cumulus City Jyväskylä – Scandic Jyväskylä City
Kylpylähotelli Cumulus Resort Laajavuori Jyväskylä – Scandic Laajavuori
Cumulus City Kotka – Scandic Kotka
Cumulus City Kouvola – Scandic Kouvola
Cumulus City Lahti – Scandic Lahti City
Cumulus City Lappeenranta – Scandic Lappeenranta City
Cumulus City Mikkeli – Scandic Mikkeli
Cumulus City Hyvinkää – Scandic Hyvinkää
Cumulus City Kallio Helsinki – Scandic Kallio
Cumulus City Kaisaniemi Helsinki – Scandic Kaisaniemi
Cumulus City Meilahti Helsinki – Scandic Meilahti
Cumulus City Hakaniemi Helsinki – Scandic Hakaniemi
Cumulus City Airport Vantaa – Scandic Helsinki Aviapolis
Cumulus Resort Airport Congress Center Vantaa – Scandic Helsinki Aviacongress
Cumulus City Joensuu – Scandic Joensuu
Cumulus City Kemi – Scandic Kemi
Cumulus City Keskusta Kuopio – Scandic Atlas
Cumulus Resort Rukahovi Rukatunturi – Scandic Rukahovi
Cumulus City Oulu – Scandic Oulu Station
Cumulus Resort Pohjanhovi Rovaniemi – Scandic Pohjanhovi
Cumulus Resort Polar Rovaniemi – Scandic Polar
Cumulus City Seinäjoki – Scandic Seinäjoki
Cumulus Resort Tropiclandia Vaasa – Scandic Waskia
Cumulus Resort Siuntio – Scandic Siuntio
Cumulus City Salo – Scandic Salo
Kylpylähotelli Cumulus Resort Eden Nokia – Scandic Eden Nokia
Cumulus Resort Ikaalisten Kylpylä – Scandic Ikaalisten Kylpylä
Cumulus City Rauma – Scandic Rauma
Cumulus City Koskikatu Tampere – Scandic Tampere Koskipuisto
Cumulus City Hämeenpuisto Tampere – Scandic Tampere Hämeenpuisto
Cumulus City Turku – Scandic Turku
Hotelli Seurahuone Helsinki – Scandic Seurahuone

Facebook kommentit