Panimojuomat

Panimojuomat

Verottajan päätös pakotti luopumaan yrityksestä – Suomen vanhin pienpanimoyrittäjä jätti sahtipanimon lapsilleen

Suomen vanhin pienpanimo on nopeuttanut sukupolvenvaihdosta verottajan toimien vuoksi. Lammin Sahdin perustaja Pekka Kääriäinen luopuu kokonaan omistuksestaan Suomen vanhimmassa pienpanimossa. Pekka Kääriäinen on tähän saakka ollut...

Huippukokki Pekka Terävä kehittää ruoalle täydellisesti sopivan oluen

Olo Groupin keittiöpäällikkö ja ravintoloitsija Pekka Terävä aikoo kehittää ruoalle täydellisesti sopivan oluen. Terävän kumppanina hankkeessa on Malmgårdin Panimon panimomestari Tuomas Markkula. Palkituista Olo- ja Emo-ravintoloista...

Pienpanimot rikkoivat 20 miljoonan litran haamurajan viime vuonna

Suomalaiset pienpanimot tekivät uuden valmistusennätyksen viime vuonna. Ensimmäistä kertaa pienpanimo-oluiden yhteenlaskettu valmistusmäärä kohosi yli 20 miljoonan litran. Valviran tuoreen tilaston mukaan Suomen pienpanimot valmistivat olutta...

Kansainvälistyminen tavoitteena – Saimaan Juomatehdas uusi nimensä ja tuotevalikoimansa

Mikkelissä toimiva Saimaan Juomatehdas on muuttanut nimensä ja uudistanut tuoteperheensä. Suomen kolmanneksi suurin pienpanimo on jatkossa Saimaa Brewing Company. Brändin uudistamisen ja nimimuutoksen yhteydessä Saimaa...

Pääsiäinen on olutmakujen juhlaa – Heinon olutarviot

Oluen ystävälle pääsiäinen on vuoden ensimmäinen varsinainen juhlakausi. Kokenut olutkirjoittaja Heino Tiilikainen valikoi ja arvioi pääsiäispöytään sopivia oluita. Pääsiäinen on kautta pitkän oluenvalmistuksen historian ollut...

Suomen vanhin tilaviiniyritys tähtää nyt tislemarkkinoille

Ilomantsissa toimiva Hermannin Viinitila on uusinut brändinsä ja nimensä. Nordic Premium Beverages toi ensimmäisenä uutena tuotteena markkinoille Arctic Blue Gin -käsityöginin. Suomen vanhin marjaviinitila on uudistanut...

Alko poistaa harhaanjohtavat EKO-tunnukset – tilalle Vihreä valinta -merkki

Alko luopuu EKO-nimityksen käyttämisestä luomutuotteissa ja ympäristöviestinnässään. Yhtiö korvaa EKO-tunnuksen Vihreä valinta -tekstillä. Viisi Tähteä uutisoi maanantaina, että Alko on listannut luomua tarkoittavan EKO-luokittelun alle...

Omenatarhasta Kainuun korpiin – Olvi hakee lisäarvoa suomalaisista raaka-aineista

Olvi pyrkii erottautumaan muista siiderin- ja lonkeronvalmistajista puhtaasti kotimaisilla tuotteilla. Uuden Cid-siiderin raaka-aineina ovat Ahvenanmaalla kasvaneet omenat. Puolukkalonkeron maun antajina ovat Kainuun korpimetsien marjat...

Pyhän Patrickin päivä – stoutin ja yhteisen riemun juhla

Hyvää Pyhän Patrickin päivää! Tänään on koko Irlanti aivan hurlumhei ja mustanpuhuva stout virtaa valtoimenaan. Miljoonat ihmiset pitävät hauskaa, osa enemmän ja toiset taas vähemmän...

Panimomestareista yli kolmasosa on naisia

Olutta pidetään miesten juomana. Oluen valmistuksesta isoissa panimoissa vastaavista panimomestareista reilu kolmannes on naisia. Panimoliiton jäsenyrityksissä oli viime vuonna töissä liki 1700 työntekijää. Määrä on...

Luitko jo tämän

Kantapöydässä: Viinaa viinamuseossa – vihdoin myös Suomessa

Olut- ja viinamuseot kuuluvat säännöllisiin käyntikohteisiini loma- ja työmatkoillani ulkomailla. Suomessa juomamuseoiden harrastaminen on hankalaa, koska museot voi käytännössä laskea sirkkelisahurin sormin. Siksi viihdyn...

Uusimmat