Hyvä, otsikko kiinnitti huomiosi. Mennään sitten asiaan.

Melkoinen räjähdys, nimittäin ravintolatarjonnan laadun nousu tultaessa viime vuosituhannelta tähän päivään. Eikä kyse ole pelkästään laadusta, vaan myös määrästä.

Helsingistä on tullut kaupunki, jossa luokatonta ruokaa on vaikeampi löytää kuin maistuvaa, vaikka ravintolan valitsisi silmät sidottuina.

Kyse on lumipalloefektistä, sillä menestystarinat innostavat alalle uusia kykyjä.

Samalla helsinkiläiset ovat oppineet nauttimaan kunnon ruoasta, minkä vuoksi asiakaskunnat ovat kasvaneet ravintoloiden määrän rinnalla yllättävän tasaisesti.

Kuuluisa luuta ei ole lakaissut, vaikka kaikki sitä ovat tainneet pelätä jossain kohtaa.

Ravintolakirjoittaminen sen sijaan ei ole valitettavasti pysynyt kehityksen kelkassa.

Ravintolakritiikki on edelleen liian usein vailla ymmärrystä konseptista, piittaamattomuutta ravintolan olemassaolon oikeutuksesta, insinöörimäistä virheiden etsimistä ja kiusallisia yksityiskohtia, jotka paljastavat, ettei kirjoittaja erota belugalinssejä kaviaarista.

Takavuosina monet ravintolakirjoittajat syntyivät sanomalehtien päätoimittajien mahtikäskyillä. “Rupea sinä autoreiska kirjoittamaan myös ravintoloista, kun pidät syömisestä.”

Tekeminen ja osaaminen kohtasivat toisinaan, usein eivät.

Ensimmäisistä kotimaisista ravintolakritiikeistä on jo yli kolmekymmentä vuotta, kiitos muuan Eeropekka Rislakin ja City-lehden pioneerityön kahdeksankymmentäluvulla.

Tällä vuosituhannella on tapahtunut yllättävän vähän, jos rehellisiä ollaan.

Valtakunnan suurimman sanomalehden ravintola-arviot ovat edelleen kepeän nuorisoversion sisältöjä. Lehden toimitus ei ole kyennyt luomaan vuosikymmenien saatossa edes yhtenäistä arviointilinjaa.

Matkaa aviisin kulttuurisivuille on peninkulman verran. Neljä tähteä kanakorianterille.

Helsingissä on vuonna 2017 kourallinen ravintoloista kirjoittavia ihmisiä. Ravintolakirjoittajien ammattikuntaa ei varsinaisesti edes ole.

Olemme kuin yksisarvishoitoja tarjoavia meedioita; aina joku kajahtanut hommaan ryhtyy.

Ravintolakirjoittaja on yhtä uhanalainen eläin tänään kuin viisitoista vuotta sitten. Miten tässä nyt näin on päässyt käymään?

Kotimaisella kentällä olisi tilaa kymmenille osaaville kirjoittajille, aivan kuten sillä on tilaa kymmenille hyville ravintoloille.

Mitä kovempi on yleinen taso, sitä varmemmin keskinkertaiset touhottajat putoavat kyydistä.

Mutta mistä uusia kirjoittajia löytää? Ravintolakoulut synnyttävät tasaisesti taitavia kokkeja, mutta kirjoittamispuolella samaa ei voi sanoa.

Kyse on ennen kaikkea lahjakkuuden kanavoitumisesta alalle tai tarkemmin sanottuna siitä, ettei näin tapahdu.

Osaavia nuoria kirjoittajia on paljon, mutta he eivät yleensä erikoistu ravintoloihin. Harvalla on edes varaa syödä siinä määrin ravintoloissa, että näkemys kehkeentyisi.

Ravintoloista kirjoittamisen koulutuslinjaa ei löydy minkään oppilaitoksen tarjonnasta, vaikka viiniäkin voi opiskella täysipäiväisesti.

Alalla on kohtaanto-ongelma. Oikeat ihmiset tulisi löytää yhtä lailla kynän kuin kauhan varteen, jotta kulttuuri saavuttaisi täyden potentiaalinsa.

Vaihtoehto on tympäisevä.

Jos kirjoittajien määrä pysyy vähäisenä, ravintolajutut löytyvät jatkossakin keihäänheittotulosten ja sarjakuvien välimaastosta.

Aihe ei nimittäin siirry kulttuurisivuille ilman kulttuurin arvonnousua. Siihen taas tarvitaan lisää kirjoittajia.

Tarvitsemme taitavien kokkien, näkemyksellisten sommelierien ja rohkeiden ravintoloitsijoiden lisäksi sujuvia tarinankertojia. Tulitikun raapaisijoita. Kaivoon katsojia.

Ihmisiä, jotka tekevät monimutkaisesta piirun verran ymmärrettävämpää ja toimivat äänenvahvistimina kentän viesteille.

Kukaties kynäilyn puolella pitäisi ottaa oppia keittiöistä, jossa seniorit siirtävät osaamisensa junioreille mestari-kisälli-asetelmassa?

Mene ja tiedä, mutta kissa on nyt pöydällä ja keskustelu avattu.

Toivon mukaan näemme tulevaisuudessa nykyistä enemmän oivaltavia kirjoituksia ravintoloista ja avointa keskustelua niiden ympärillä.

Eiköhän kääritä hihat.

– Arto Koskelo

Kirjoittaja on yksi Viisi Tähteä -median mörökölleistä

 

 

 

Facebook kommentit