K

Kantapöydässä: Olvin ja Servaalin yhdistyminen vahvistaa molempien kasvua

Olvin ja Servaalin kauppa tuli torstaina todellisena yllätyksenä koko juoma-alalle. Kyseessä on merkittävin panimoalan yritysfuusio Suomessa moneen vuoteen. Taustalla on kahden hyvin toisensa tuntevan yrityksen pitkäaikainen yhteistyö.
Olvi ja Servaali ovat olleet juomakaupassa kumppaneita jo kymmenisen vuotta. Ensimmäinen konkreettinen askel yhteistyölle oli Servaalin vuonna 2008 Iisalmessa teettämä Iskelmäradio-olut. Sitä on seurannut muun muassa Olvin valmistamien Angry Birds -limonadien vienti Servaali Swedenin kautta Suomesta Ruotsiin.
Viisi Tähteä uutisoi toukokuussa 2008, että ”Servaali aloittaa Olvin juomien viennin ulkomaille”. Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho oli väläytellyt jo edellisenä talvena lehtihaastattelussa, että yhtiö harkitsee oluiden vientiä Keski-Eurooppaan ja erityisesti Saksaan.

Kuvakaappaus viisitahtea.fi-sivustolta 6.5.2008

Servaali otti silloisen uutisen mukaan vastuuta Olvin Suomessa valmistamien juomien viennistä Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Hollantiin ja Venäjälle.
”Yhteistyösopimus on osa Olvin kansainvälistymisen strategiaa. Tarkoituksenamme on viedä kannattavia ja Suomessa valmistettuja tuotteita lähimarkkina-alueille”, Aho sanoi jo vuonna 2008.

Olvi käytti 10 vuotta panimoiden kehittämiseen Suomessa, Baltiassa ja Valko-Venäjällä.

Aho käytti melkein tarkalleen samoja sanoja, kun hän kommentoi torstaina Servaali-kauppaa Olvin pörssitiedotteessa. Ahon lupaama laajentuminen Skandinaviaan ja Eurooppaan on toteutumassa vasta nyt ja hieman eri tavalla kuin 10 vuotta sitten konserniyhtiöissä osattiin ounastella.
Syksyllä 2008 Olvi hankki omistukseensa valkovenäläisen Lidskoe Pivo -panimon ja pisti samalla remonttiin koko oluttehtaan. Iisalmelaisyhtiö oli jo aiemmin ostanut kolme paikallisesti isoa panimoa Virosta, Latviasta ja Liettuasta.
Olvilla oli edessä Skandinavian ja Keski-Euroopan valloituksen sijaan olemassa olevien panimoyhtiöiden ja tehtaiden valtava kehittäminen.

Olvi on investoinut miljoonia euroja Tarton panimon uudistamiseen. Kuva: Heikki Kähkönen.

Olvi upotti jopa satoja miljoonia euroja neljän panimon laite- ja tuotantotilojen investointeihin sekä markkinaosuuksien kasvattamiseen. Nyt emopanimo Iisalmessa, Lidskoe Pivo, virolainen A. Le Coq, latvialainen Cesu Alus sekä liettualainen Volfas Engelman takovat tulosta.
Oli siis aika ottaa seuraava askel eli laajentaa tuotteiden portfoliota, kasvattaa yritystä ja ryhtyä valloittamaan länttä.

Olvin ja Servaalin yhteinen arvopohja lähtee kotimaisista perheyrityksistä.

Olvi ja Servaali ovat molemmat alun perin alun perin perheyhtiöitä. Tosin Olvi on perustettu jo vuonna 1878, mutta se on vahvasti hengeltään Hortlingin suvun käsissä. Teemu Lehto omistaa sekä emoyhtiön Momentin Gropin että myynnin kohteena olleen Servaalin. Yritys juhli vuosi sitten 25-vuotisjuhliaan. 
Panimopiireistä kerrotaan, että urheilumiehinä tunnetut toimitusjohtajat Lasse Aho ja Teemu Lehto viihtyvät muutenkin toistensa seurassa. Kemiat pelaavat, vaikka Aho on enemmän lätkämiehiä ja Lehdolla on kädessään tennismaila.
Torstaina tehdyssä kaupassa Olvi saa 80 prosenttia Servaalista. Momentin Groupille jää 20 prosenttia. Lehto jää mukaan organisaatioon Servaalin hallituksen puheenjohtajaksi. Servaalin konttori, työntekijät ja hallinto eivät ainakaan toistaiseksi muuta minnekään nykyiseltä paikaltaan Pitäjänmäestä, vain omistuspohja muuttuu.

Yhteinen kasvu eli win-win-tilanne kaupan tavoitteena.

Kaikki lähtee kuitenkin käytännön bisneksestä. Talouselämä-lehden toimittaja Seija Hotari kysyi torstaina kolumnissaan, mitä ihmettä pörssiyhtiö (Olvi) tekee tällaisella firmalla (Servaali). Ja samalla hän vastasi, että ”Olvin tänään tekemä yrityskauppa on fiksumpi kuin mitä pelkät luvut kertovat”.
Monella heräsi ensimmäisenä mieleen, että kyseessä olisi jonkinlainen hätäsektio, jossa yritetään pelastaa kaksi kotimaista juoma-alan yritystä sulauttamalla ne toisiinsa. Yritykset itse haluavat kuitenkin tähdentää, että sektion sijaan kauppa on varsinainen carpe diem eli ”tartu hetkeen” -tilaisuus, jossa molemmat menestyvät ja kasvavat hyödyntämällä toistensa osaamista sekä markkina-asemia.

Servaali-Olvin tähtäimessä ovat Ruotsin juomamarkkinat. Kuva: Heikki Kähkönen.

Servaali-Olvi pystyy avaamaan markkinoita aiempaa laajemmin Skandinaviaan ja jatkossa myös Olvin nykyisille vahvoille alueille Baltiaan ja aina Valko-Venäjälle saakka. Koko kuvio antaa samalla lisäpontta Olvin pitkään muhineelle Itämeren maiden valloitukselle sekä tuo mukanaan merkittäviä kontakteja ulkomailta kansainvälisistä juomataloista.
Servaalin aiempi omistajayhtiö Momentin Group saa heti 15,8 miljoonaa euroa toimintojensa kehittämiseen. Lisää rahaa on Olvin pörssitiedotteen mukaan luvassa, mikäli Servaalin ”kannattavuus kehittyy sovitulla useamman vuoden tarkastelujaksolla”.
Momentin Groupille jää Servaalin pyörittäminen käytännössä. Samalla Servaaliin tulee lisää ammattimaista hallitusosaamista.

verottajan tehtävä on harkita, menettävätkö pienpanimoasiakkaat niille kuuluvat verohuojennukset.

Nähtäväksi jää, miten Olvin ja Servaalin yhdistyminen vaikuttaa juomatoimialaan Suomessa. Päivittäistavarakaupassa valikoimat kasvavat ja kilpailu kiristyy uuden alkoholilain myötä.
Servaalin myynti- ja jakeluorganisaatioita hyödyntävillä pienpanimoilla on ollut huoli, meneekö Olvin mukana kumppanuus Servaalin kanssa. Nyt jää verottajan tulkittavaksi, mikä vaikutus Olvi-omistuksella on Servaalin asiakkaina olevien pienpanimoiden valmisteverojen huojennuksiin.
Olisi sääli, jos lain tulkinnan vuoksi monet pienpanimot ja juomatoimijat Suomessa menettäisivät menestyvän partnerinsa ja sitä kautta mahdollisuuden kasvaa itse kansainvälisen toimijan vanavedessä.
Heikki Kähkönen

Facebook Comments