”Dear Arto! My name is Zeinulla. I am a wine producer from Kazakhstan. Arba Wine is my winery. I was in Lahti for a ski marathon. Would be nice to have a short meeting with you. Sorry for disturbing you.”

Istun keittiössäni korkkiruuvi kierrettynä puolittain kazakstanilaiseen viinipulloon. Haluan jakaa kanssanne tarinan siitä, kuinka pullo päätyi haltuuni. Aloitetaan kuitenkin tunnustuksella: en aiemmin tiennyt, että Kazakstanissa valmistetaan viiniä.

Facebookin muut-kansioon tulevat viestit ovat lähtökohtaisesti arveluttavia. Yhteydenottojen keskimääräinen uskottavuus on lähtökohtaisesti lento-onnettomuudessa kuolleen afrikkalaisen dikaattorin lesken lähettämän lottovoiton luokkaa, puhumattakaan siitä, ettei niiden saapumista yleensä edes huomaa. Tällä kertaa huomasin saapuvan viestin, ja luin sen hämmästyneenä.

Arba winery. Päätin googlata yksityiskohtia ennen kuin vastasin viestiin, sillä vaikka päivä ei ollut kiireisimmästä päästä, työt odottivat tekijäänsä. Googlen mukaan kyseinen viinitila todella löytyi Almatyn lähistöltä. Sen sivustot olivat ammattimaisesti tehdyt ja vakuuttavan näköiset. Lumiset vuorenharjat piirtyivät viinitarhoja vasten.

Kazakstan on selvästi kaunis maa, ajattelin sopiessani tapaamisen mahdollisimman julkiselle paikalle.

”Eiköhän kahvitella parin tunnin päästä, hyvä Zeinulla Kakimzhanov”, vastasin viestiin. Ja niin astelin Aleksanterinkadun Torrefazioneen sisään vailla ymmärrystä, kenen kanssa olin juomassa kahvia. Toisessa kerroksessa, ikkunan viereisessä pöydässä, istui harmaantunut kazakstanilainen herrasmies, joka näytti siltä, että hiihtää enemmän ja paremmin kuin minä.

Kakimzhanov osoittautui mukavaksi ja kunnioitusta herättäväksi hahmoksi. Hän kertoi mutkattoman kahvittelun lomassa kunnianhimoisesta suunnitelmastaan valmistaa huippulaatuista viiniä Kazakstanissa.

Kävi ilmi, että kyseessä oli Kazakstanin entinen valtionvarainministeri, jonkalaiseksi hän vaikutti varsin filosofiselta mieheltä. Hän kertoi tarinansa lyhyesti siitä, kuinka kyllästyi politiikkaan vuosikymmen sitten. En kysynyt tarkemmin, mutta ilmeisesti pyrkimys onnellisuuteen tarvitsee etäisyyttä valtaan. Puolitoista tuntia vierähti nopeasti, ja huomasin jääneeni saamapuolelle.

Sain Kakimzhanovilta mukaan Arba Pinot 2013:n, jonka jemmasin viinikaappiini odottamaan oikeaa hetkeä. ”Lähetytän sinulle pari pulloa lisää”, Kakimzhanov sanoi erotessamme.

Pari viikkoa myöhemmin olin lentotullissa vuorolappu kourassani vastaanottamassa lähetystä Euroopan unionin ulkopuolelta. Kävi ilmi, ettei tullista ollut yksinkertaista saada ulos pakettia, joka sisälsi kazakstanilaista viiniä ja suklaata.

”Onko siellä kazakstanilaista viiniä ja suklaata?”, tullimies kysyi epäluuloisen näköisenä. ”Pidän sitä todennäköisenä.”

Poistuin paikalta paketin kanssa tunnin väännön jälkeen. Pullot ovat vartoneet maistamista jo liki vuoden. Olen kai odottanut hyvää hetkeä tai ollut tiedostomattani haluton pettymään.

Mies oli sympaattinen. Ei sitä mielellään joutuisi pettymään kuultuaan kiehtovan tarinan siitä, että Kazakstanissa saattaa olla vanhan maailman ulkopuolisen pinot noirin seuraava El Dorado.

Halusin kai uskoa, inhimillisistä syistä

Ennen kuin maistamme viinin, pari sanaa Arbasta. Tilan tuotanto on luonnonmukaista ja rypäleet poimitaan käsin. Alkuviini, kuten kunnon burgundit, Kakimzhanov sanoo.

Tietotaitoa on haettu Euroopan sydänmailta. Assa-laakson kasvuolosuhteet näyttävät paperilla erinomaisilta, joskin vaikeilta. Ilmasto on lämpimistä kesäpäivistä huolimatta yöaikaan viileä vuorilta puhultavien tuulien vuoksi. Tämä varmistaa rypäleiden kypsymisen, mutta huolehtii samalla hapokkuuden säilymisestä kasvukauden loppua kohden.

Talvisin alue on siinä määrin kylmä, että köynnösten suojaaminen on välttämätöntä pakkastuhojen estämiseksi, mikä tekee viininviljelystä työlästä. Marginaali-ilmasto, joka ei liene viljelyn näkökulmasta helpoimmasta päästä, mutta jossa saattaa piillä sitä jotain. Potentiaalia. Viileyden kanssa flirttaileva ilmasto tuppaa olemaan välttämätön, joskaan ei riittävä ehto, maailmanluokan pinot noirille.

Kakimzhanovin mukaan Neuvostoliitto ei ollut varsinainen menestys yhteiskuntakokeiluna, mutta Neuvostotiedemiehet olivat eräässä lajissa maailmanluokkaa.

Agronomit tekivät maaperäanalyysejä sellaisella taidolla ja tarkkuudella, että länsi jäi kauas taakse. Käytännössä koko Kazakstanin maaperä tutkittiin ja kartoitettiin optimaalisille viljelyskasveille.

Perinpohjaiset analyysit kantavat yhä hedelmää, sillä neuvostoliittolainen pinot noir -klooni menestyy Assa-laaksossa ilmeisen hyvin. Pinotin alkoholitilavuus jää usein 12-13 prosentin paikkeille, mikä ei kuulosta lainkaan hullummalta.

Kakimzhanov kehotti testaamaan viinin sokkona burgundien seassa, joten odotukset on viritetty korkealle. Kukaties vaaralliselle tasolle.

Maistamalla se selviää. Kaadetaan lasiin Arba Pinot Noir 2013.

Viini kaatuu rubiinin värisenä lasiin. Reunat paljastavat kehittyneisyyden, sillä värisävy taittaa tummempaan punaan. Tuoksu on kokoelma kypsää kirsikkaa, hentoa orvokkia, nahkaisuutta, kuivaa mausteisuutta sekä piipputupakkaa.

Keskitäyteläisen ja täyteläisen välimaastossa liikkuva viini kieppuu suussa silkkisenä ja onnistuu herauttamaan vedet kielelle matkalla alas. Mitä hittoa, tämähän on… upea viini!

Maussa on kypsää kirsikkaa ja tuoksusta tuttua turpeisuutta. Sen alla pyörii myös tummempaa marjaisuutta. Jo hieman kehittynyt, mutta hedelmältään varsin eloisan viinin rypälelajikkeesta ei voi erehtyä. Loppua kohden tarkentuva maku jatkuu hienojakoisten tanniinien saattelemana pitkään.

Arban pinotilla on ilmava tekstuuri, joka on varattu vain suurille viineille. Tämä on minulle kukaties suurin yllätys.

Mihin Arban Pinotin tyyliä vertaisi? Mieleen tulevat laatuburgundit, eivät niinkään Badenin Spätburgunderit. Kukaties Alto-Adigen parhaat pinot nerot, mutta jollain tapaa tyylikkäämpinä. Arban ranskalaisen tammen käyttö on minun näkökulmastani katsottuna ylärajoilla tai hieman yli riman, mutta ei uudenmaailman otteella, vaan ennemmin klassisella ranskalaisella tyylillä.

Viini on kehittynyt kohtuullisen nopeasti, mikä ei puhu pitkän kellarointipotentiaalin puolesta. Toisaalta viinin primäärihedelmä on tertiääristen piirteiden seassa mehukkaan freesi, mikä tekee ikäkaaren arvioinnista haastavaa. Kymmenen vuotta mennee sopuisasti, mutta sen tuolle puolen en kurkottelisi ilman lisäselvityksiä.

Pikainen katsaus markkinoiden tarjontaan osoittaa, että Arban pinotin hinnat pyörivät maailmalla reilussa 20 eurossa. Hinta voisi olla laatuun nähden korkeampikin. Erikoinen juttu.

Tuntemattomuudesta ponnistava viini kykenee muuttamaan käsitykset Kazakstanin kokoisesta maasta kulauksella. Samalla se toimii esimerkkinä siitä, että laatuviinin tuotanto on mahdollista yllättävissä paikoissa, joiden mahdollisuuksista emme ole vielä kuulleet. Löytöretket maailman neitseellisten terroirien parissa eivät selvästi ole vielä ohitse.

Arto Koskelo

 

Facebook kommentit