Viiden Tähden Eeropekka Rislakki ja Arto Koskelo kävivät syömässä keittiömestari Kozeen Shiwanin I AM -pop up illallisen Design museon tiloissa kahtena eri iltana. Julkaisemme nyt kaksi näkemystä illallisesta samaan aikaan. Lue molemmat ja arvioi itse!

Kozeen Shiwanin pop up -illallinen Designmuseossa on häpeämättömän minä-lähtöinen. Se kantaa nimeä I AM.

Projekti on kuin levy-yhtiössä pohdittu debyytin ulostulo, jossa albumi kantaa tekijänsä nimeä:

Hei, mä oon Mä, ja MÄ oon kova, Kozeen Shiwan, joten pankaa nimi muistiin, sillä tämä ei jää tähän.

Mutta kenties rohkeinta on se, että Shiwanille ruoka ei ole vain ruokaa. Shiwan on keittiömestari, mutta hän kutsuu itseään myös taiteilijaksi, ja siten yli kolmituntiseen I AM –illalliseen liittyy väite taideteoksesta ja ruokataideperformanssista, joka sisältää tarinoita, tunteita sekä yhdessä oloa ja jakamista.

Juuri tässä kohtaa punainen valo syttyy ja hälytys singahtaa maailmalle.

Huomaan pohtivani, poistanko aseestani varmistimen kuullessani väitteen, että ruoka on taidetta. Mutta eihän minulla ole asetta.

Olen siis aseeton herjan edessä. Vastahan olemme totutelleet ajatukseen, että ruoka on kulttuuria. Mitä täällä oikein tapahtuu?

Ensimmäisenä eteen ilmestyi snadi baby-kurkku kurkkuyrttikukkatervehdyksin. Annoksen kanssa nautimme pöytäkoristeista vihneitä, jotka ovat läsnäoleville suuri arvoitus. Vastaus on meriruoho!

Olen ollut Shiwanin kanssa sen verran tekemisissä, että tiedän hänellä on vahva suhde rap-musaan ja muotiin. Jopa niin, että keittiöhommien sijaan hän olisi voinut heittäytyä räpin tai vaatesuunnittelun vietäväksi. Nyt kaikki kolme lohkoa kulkevat mukana. Mutta että taidetta?

Tämä jäbähän on arrogantti suunpieksäjä, mutta niinhän räpin kuvioissa tuppaa olemaan.

Näytöksessä (kyllä, Shiwan kutsuu illallista näytökseksi) on pitkä, parinkymmenen ruokalajin menu, joka on jaettu neljään osioon, jotka kietoutuvat hänen henkilöhistoriaansa. Menestyvän ravintolan takana on usein ymmärrettävä konsepti, joka kommunikoi asiakkaan kanssa. Niin on Shiwanin näytöksessäkin.

Salaatinlehtiä ja kupin pohjalla salaattivettä, joka on saanut twistin tomaatista. On kuin joisi lapsuuden kevättä. Kokemus on regressiivinen.

I AM ei ole ravintola vaan illallinen, jonka konsepti on Kozeen Shiwan ja hänen oma elämänsä, josta on syytä tietää muutama perusasia, jotta näytös avautuisi.

Shiwan syntyi Suleimaniassa, Kurdistanissa, josta hänen perheensä pakeni Turkin kautta Suomeen Shiwanin ollessa 9-vuotias. Kertomatta jää, onko kyse Turkin ja kurdien, Irakin ja kurdien vai kurdien ja kurdien välisistä jännitteistä kuten kommunistien ja islamistien välillä. Isän pizzeria oli kuitenkin Shiwanin ensimmäinen kosketus ravintola-alaan, joka on lähes ainoita tapoja monille maahanmuuttajille kotoutua ja tulla osaksi yhteiskuntaa.

Ei ole salaisuus, että Shiwanin annokset ovat esteettisesti kauneimpia, mitä Suomessa on tarjolla.

Mutta nyt ei ole kyse siitä että estetiikka olisi taideväitteen keskiössä.

Retiisi ja mustaherukkapiimää, öljyä.

I AM -näytöksen ensimmäisessä osassa mennään kauden raaka-aineiden ja kesän kautta Kozeenin lapsuuden lempiraaka-aineisiin ja muistoihin. Jo tässä vaiheessa käy ilmi, että aterialle varatuilla pinseteillä on iso rooli läpi aterian. Eteen tuodaan paljon pientä ja kukkien terälehtiäkin on näppärä syödä pinseteillä.

Toisessa osiossa hypätään Suomeen muuttaneen teini-Kozeenin tajuntaan, jossa kurdi-ruoka kohtaa suomalaisen makumaailman. Kolmannessa osassa eletään nykyhetkeä, jossa näytös saa dramaturgisen kliimaksinsa. Viimeisessä osassa on heijastuksia tulevaisuudesta. Se on vähiten omakohtainen ja nostalginen – kuitenkin toiveikas. Ehdottomasti romanttinen.

Politiikan puuttuminen hämmentää, sillä Shiwanin kurditausta mahdollistaisi ajan hengen mukaisen eleen.

Ehkä itsestäänselvyydestä kieltäytyminen on radikaaleista radikaaleinta. Sormella osoittaminen on opettamista, nyt tulkinnoille jää enemmän tilaa.

I AM on monella tapaa rohkea veto. Parinkymmenen ruokalajin kokonaisuus on erityisen kova haaste vetää kunnialla läpi, sillä Designmuseossa ei ole varsinaista ravintolakeittiötä, joten säätämistä riittää ja esimerkiksi grillin kautta käytetyt kevätsipulit ja kanan sydämet tuodaan museon pihalta.

Pikkelöityä kevätkaalinlehteä. Maussa on useiden etikoiden kerroksellisuutta. Mutta häh, samppanja kestää myös tämän annoksen. Kevätkaalin makeuden takia? Alan epäillä itseäni ensimmäisen kerran illan aikana.

Pitkä, 20 hengen liinoitettu pöytä on sijoitettu museon kakkoskerrokseen pääkäytävälle, jonne tarjoilijoilla on piiiiitkä matka kavuta juhlallisia, mutta loputtomia, 10 kilometrin pituisia portaita pitkin. Leffat kuten Yö museossa ja Ghost Busters hiipivät mieleen.

Orkestraatiota johtaa Olon pääsommelier, Espanjan lahja Suomelle, Ángel Layos, joka on Kozeenin tuttu Askista ajalta, jolloin he olivat molemmat töissä Filip Langhoffin ja Linda Stenman-Langhoffin Michelin-tähditetyssä ravintolassa.

Ángel Layos Ja Kozen Shiwan.

Layosin johdolla illan tarjoilu on koreografioitu ja täsmäytetty kuin Pjotr Tšaikovskin Pienten joutsen tanssi, se on leijuvaa, mutta läsnäolevaa, tarkkaa ja yhteenpelaavaa. Ángel Layos kertoo viinit, kun on sen paikka. Shiwan suorittaa ilmestykset valkoisessa kaavussaan kuin G.I.Gurdjieffin korkeamman tietoisuuden Pyhien Tanssien maagikko ja kertoo mitä syömme ja mitä viinien väliin tuotuja mehuja juomme siinä vaiheessa, kun jo syömme ja juomme.

Puristettu ja suodattamaton mustaherukanlehti-omenajuoma, joka herätti ensin epäilyn fermentoidusta kurkkuvedestä, jossa on tilliä, persikkaa ja seljankukkaa. Taas meitä vietiin kuin litran mittaa.

Kerronnan ajoitus toimii, sillä ehdimme jo makustella ja arvailla, mistä annokset on tehty ennen kuin saamme oikean tiedon.

Aistejamme harhautetaan pitkin iltaa, muttei vituta yhtään.

Juuri kun sieraimia hyväilevä klorofylli viittaa koivunlehtiin ja olemme saavuttaneet yksimielisyyden vihtavedeksi nimeämämme juoman komponenteista, meidät riuhtaistaan puusta takaisin maan pinnalle kertomalla, että juoma on sitruunatimjamia ja ketunleipää, ei koivunlehteä ja tilliä.

Siinä, missä ahvenanmaalainen H.C. Berg tai islantilainen Olafur Eliasson tekevät samaa silmälle nykytaiteen puolella, Shiwan harhauttaa haju- ja makuaistejamme. Joko tahallaan tai tahattomasti. Siten Gurdjieffin ideat ja esimerkiksi taiteilija Riiko Sakkisen turborealismi lyövät kättä: ihmisten on nähtävä asiat sellaisina kuin ne ovat todellisuudessa – ei enää välillisesti toisten meille kertomina ja opettamina, vaan havainnoimmalla ne kunkin omassa olemuksessa. Elämä on haaveetonta, mutta silti ytimeltään vallankumouksellista ja aistillisen romanttista.

Piskuinen pitaleipä, ja puolet maailman kukista sekä karitsatartar, joka saa kyytiä anikseen viittaavista thai-basilikan nupuista. Tassina on kivikova leipäalusta, jossa merisuolakiteet kimaltelevat, herättää kysymyksen voiko sen syödä. Tuskin, pikemminkin sen voi pestä tiskikoneessa seuraaville asiakkaille

Illallisen – näytöksen – taustalla soi räppi. Lähinnä jenkki-trap sekä britti-grime, jotka ovat soundiltaan elektronista, ilmavaa, kevyttä ja melodista, mutta rytmiikaltaan kekseliään minimalistista. Seasta tunnistan Kanye Westin ja Draken, eikä minulla ole hajuakaan, mihin genreen he kuuluvat – paitsi miljonääreihin, joilla on oma juttu.

Illan rap-soundtrack istuu I AM -teemaan kuin kuulokkeet korville. Tältä räpin asenne maistuu.

Raakoja rypäleitä, sitruunabasilikan nuppuja ja öljyä (mitä? ei aavistustakaan). Rypäleiden pureskelun rapsakkuus kuuluu jopa naapurin päästä. Nuput taittavat viehkosti rypäleiden suuta puuduttavat hapot – samppanja jopa vielä tehokkaammin.
Mistä raakoja rypäleitä saa? Tuusulan rypäleviinitarhasta vai Veikko Pihlströmiltä Sammatista?

Tauot ruokalajien välillä ovat pitkähköjä, jolloin illanistujien on syytä tulla toimeen naapureiden kanssa. Asiaa helpottaa se, että Shiwanin pöydässä arvuutellaan annosten tuoksuja, makujen kerroksellisuutta, värejä, mitä kulloinkin, eikä ainakaan ensi-illan vieraista kukaan ota itseään liian vakavasti.

Paahdettua raparperia, oreganoa ja karitsanrasvaa. Hmm… osoittautuu illan heikoimmaksi appeeksi. Suutuntuma on löysä vaikka kuoren kovat kuidut eivät tottele hampaita. Happamuus irvistyttää. Huh, viekää pois.

Thank God, kuinka ollakaan meitä vastapäätä istuu Sasu Kauppi, joka on kotiutunut puolisonsa kanssa Suomeen tehtyään duunia Kanye Westin Yeezy-muotimalliston kanssa Losissa. Sen minkä Sasu syömiseltään ehtii, hän vastaa parhaillaan KarmaALMA:n kiertueen merchandisesta. Yllätys, yllätys, Sasullakin on ajatus yhdistää vaate- ja taidejutut musaan ja ruokaan, joten kyseessä on sukupolvidynamiikkaan kuuluvaa zeitgeistia ja energiaa.

Jotakin samanlaista on tapahtumassa Helsingin Torikortteleissa sijaitsevassa, Juho ja Romany Ekegrenin Chapter-ravintolassa, jossa alle kolmikymppiset haastavat edellisen sukupolven tekijät. Kapina on avointa.

Museon pihalla grillattua kanan koipea ja toinen puoli maailman kukista.

Tiedossa on sukupolvidynamiikan mukaista uhoa, menestystä ja ruumiita, eikä muilta kysytä lupaa, joka on varmin tae kehitykselle.

Menun kanssa tarjoiltavat juomat ovat usein itse tehtyjä ja suunniteltuja kokonaisuutta ajatellen. Makujen koko kaari järjestyksineen on tarkasti suunniteltu. Puristettujen ja uutettujen mehujen seassa on rytmitettynä muutama laadukas viini. Alkupään lapsuusmuistot ja osa nuoruutta huuhdellaan alas samppanjalla, joka herättää tietenkin lisäkysymyksiä, mutta myös havainnon, että samppanjasta (Bonnairen blanc de blanc, 2006) on moneen ja se kestää myös etikkaiset ja fermentoidut pamaukset tavalla, joka yllättää.

Tänään käy selväksi, että fermentointi on uusi musta.

Grillistä karamellisoituneita kanan sydämiä ja alliumin kukkia. On kuin söisi sipulihunnutettuja karkkeja. Taas on pinseteistä iloa kukkien napsimiseen.

Mikään ei muutu taiteeksi sillä, että se sijaitsee Desingmuseon seinien sisäpuolella. Osa designista perustuu käsityöläisyyteen, jonka perusteella ruoka voisi täyttää sentään designiun tunnusmerkistön. Mutta design ei ole taidetta, sillä se pyrkii miellyttämään estetiikan ja käyttöfunktion osalta, mitä taiteen ei tarvitse koskaan tehdä. Pikemminkin päinvastoin.

Koska osa taiteesta on itse julistautunut taiteeksi, Kozeen on yhtä oikeutettu kutsumaan illallistaan teokseksi kuin kuka tahansa taiteen tai performanssin tekijä omiaa tekemisiään.

Grillattua mansikkaa, syreenin kukkia, punaista ketunleipää ja syreeniliemi. En tiedä, mihin Shiwan syreenillä viittaa. Mutta minä siirryn paikassa Pietarin Mars-kentän syreenipuistoon, jossa nuoret parit kuhertelevat.

Ruotsalaistaiteilija Ernst Billgren vastaa kysymykseen, mitä on taide?: “Taide on keksintö, joka pyrkii selvittämään, mitä on taide”.

Lautasella Kozeen Shiwan on vielä kiinni materiassa, mutta tarinallisuus ja sen kytkentä omaan elämään, sekä aterian katoavaisuus tuovat näytökseen käsitteellisyyttä – joka voi saattaa sen taiteeksi.

Mätimajoneesikreemi, savustettua voikastiketta ja tuhkaa. Suolaleipäsiemenkuoressa kypsytettyä uutta perunaa tuleentuneella heinäpedillä. Illan ehdoton suosikki. Ylivertainen ja upea. Ilman muuta Kozeen Shiwanin signatuuri.

I AM -illallisnäytöksessä on kokeellisuutta ja rohkeutta tavalla, jota ravintoloissa ei Suomessa ole. Mutta Shiwan pystyy enempäänkin. Hän toteaakin: “Ruoka ei ole vain ruokaa, vaan jotain paljon syvempää. Se on minulle kuin elokuva tai kirja. Yksi illallinen voi muuttaa koko loppuelämäsi.”

Niin kauan kuin Kozeen Shivan ei tuo eteemme manifestia tai omaa taideteoriaan, on yhtä relevanttia tuhahtaa, ettei illallinen ole taidetta kuin ilmoittaa, että se on taidetta.

Lähden siitä, että Shiwan kapinoitsijana tietää jotakin, mitä muut eivät tiedä.

Lisäksi ymmärrän, että on mukavaa, kun itseni kaltaiset ihmiset sanovat pitävänsä provokaatiosta, mutta tarkoittavat että on ihan helvetin jees, kun muita kuin itseäni provosoidaan.

Mutta samalla uskottelen itselleni omassa kuplassani, että Shiwanin tie on kokeilu, joka johtaa muutoksiin ajattelussa ja suhteeseen itse ruokaan. Että ruoka voi irtautua materiasta ja muuttua käsitteelliseksi – samaan tapaan kuin ruokalajit on jo dekonstruoitu ja konstruoitu uudelleen ElBullin tai Finjävelin tapaan edellisen vuosikymmenen oivallusten tapaan.

Suolasitruunainen mehujää samettikukalla seljankukkamehussa. On aivan oma moka, jos suola äityy hallitsevaksi. Jokainen suullinen pitää dipata makean mehun kautta suolapulssin tasapainoittamiseksi.

Uuden aallon tekijöiden projektien sivutuotteena syntyy signatuuriklassikoita kuten Shiwanilta nyt perunan sekä muiden juuresten kypsyttäminen siementaikinakuoressa merisuolakiteineen ja viljanjyvineen. Mutta kenenkään ei pitäisi kokeilla päätyäkseen kokeiluun – jolloin siitä on tullut tapa, joka on kadottanut nautinnon.

Punajuurijäädyke, piimää ja kurtturuusun terälehtiä liukuvärjätyllä jäälevyllä.

Taiteen tehtävä ei ole kilpailla. Taiteella on itseisarvo. Se on kulttuurin ydin. Kozeen Shiwan hätyyttelee ja kiehnää nyt ytimen ympärillä. Haastajan uhrauksilla on tarkoitus, jota pääsemme siivellä seuraamaan.

Teksti: Eeropekka Rislakki
Kuvat: Eeva Mela

Jos en näkisi, mitä syön, vannoisin maun perusteella osterin nimeen, mutta edessä on valkosuklaata ja osteriyrttiä. Olen Suomen osteriaddiktin Arto Koskelon puolesta hämilläni. Hän söi annoksen kaksi päivää jälkeeni ja kohta luen hänen kokemuksestaan. Ai niin, kuvassa on enää vain jää jäljellä.

I AM MENU


The Childhood

PART 1

GREENS ON INSTALLATION X 3

Cucumber

Tomato and Salad

Trshiat Cabbage

Lahm Agun

Raw grapes

Kurdistan x Finland

PART 2

Radish and Blackcurrant

Onion and Spanish chervil

Chicken Wings in Flower Garden

Aged carrot in malt crust 

Now

PART 3

The Rise of King Potato 

Pike Perch Cheeks and Lemon flavors 

Rhubarb with oregano and smoked lamb fat

Grilled Hearts with Onion Flowers

Future

PART 4

Edible Flowers and Berrys on Installation 

Strawberry and Lilac

Tagetes Popsicle 

Fermented Beetroot sorbet and Roses

Oysterherb

I AM Pop up -illallislipun hinta on 250€.
Tiedustelut ja varaukset: popupbykozeenshiwan@gmail.com

Illallispäivät: pe–su 28.7.–30.7., pe–su 22.–24.9., pe–su 13.–15.10. klo 20–23.

Paikka: Designmuseo, Korkeavuorenkatu 23, 00130 Helsinki.

I AM Pop up -illalliset ovat osa Designmuseon ja Taideteollisuus Liitto Ornamon yhteisnäyttelyä Enter and Encounter.

LUE Arto koskelon ARTIKKELi illallisesta

Facebook kommentit