W

Woltin Miki Kuusi Royal Ravintolat Oy:n hallitukseen

Miki Kuusi, 26, yksi kasvuyritystapahtuma Slushin ja ruuanvälityspalvelu Woltin perustajista, on valittu ravintolayhtiö Royal Ravintolat Oy:n hallitukseen. Nimityksessään Royal Ravintoloiden omistajat korostavat Kuusen tapahtuma- ja kuluttajateknologia-alan osaamista sekä hänen asennettaan ja ambitiotaan nopeimmin kasvavalle kuluttajaryhmälle suunnattujen uudenlaisten palveluiden kehittämisessä.
Tasokkaista ja perinteisistä ravintoloistaan tunnettu ravintolayhtiö on onnistunut uudessa aluevaltauksessaan fast casual -ravintolasegmentissä. Siinä tehtyjen ravintola-avausten lisäksi Royal Ravintolat hakee kannattavaa kasvua myös tapahtumista ja ydinalueeltaan Helsingin nopeasti kehittyvästä laaturavintolamarkkinasta.
Yhtiö kasvaa voimakkaasti kuluvan vuoden liikevaihdon kasvun ylittäessä tammi-heinäkuussa yli 17 prosenttia ja operatiivisen käyttökatteen yli viisinkertaistuttua viime vuodesta.

Digitalisaatio- ja trendiosaamista yhtiöön

”Haastavan vuoden 2014 jälkeen meillä ja markkinalla on nyt hyvä vaihe päällä. Ravintoloihin tulee jatkuvasti uusia nuoria asiakkaita, jotka mielellään käyttävät rahaa palveluihin ja elämyksiin. Meille on lottovoitto saada Miki Kuusen kaltainen, uutta kuluttajakuntaa edustava ja vankan tapahtuma-alan osaamisen omaava kaveri mukaan taustajoukkoihin. Woltin toimitusjohtajana hän tuntee ravintola-alan murroksen myös teknologisesta näkökulmasta ja pystyy tunnetusti tulkitsemaan nousevia elämystalouden trendejä”, kertoo Royal Ravintolat Oy:n toimitusjohtaja Aku Vikström ja jatkaa:
”Miki Kuusi on jo nyt pystynyt konkreettisesti auttamaan koko ravintola-alaa digitalisaation tuomissa mahdollisuuksissa. Miki on myös yrittäjähenkinen kaveri, mikä sopii meidän yrityskulttuuriin täydellisesti.”

Ymmärrystä nuorten kuluttajaryhmien palvelutarpeisiin

Ruokalähettipalvelu Woltin yhtenä perustajana ja toimitusjohtajana sekä itsekin nuorena helsinkiläisenä kuluttajana Miki Kuusi tuo ravintolayhtiölle erityisesti nuorten kuluttajaryhmien palveluun liittyvää ymmärrystä. Heidän kulutuskriteereissään korostuvat optimaalisen hinta-laatusuhteen ja hyvän tunnelman lisäksi helppous, terveellisyys, alkuperä ja eettisyys. Fast casual -ravintolatrendin syntymarkkinoilla Yhdysvalloissa lajia edustavien ravintoloiden liikevaihdosta jo puolet muodostuu mukaan ostettavista tai ravintolasta ulos tilattavista annoksista.
Aku Vikström ja Miki Kuusi
”Tämä on henkilökohtaisesti todella hieno mahdollisuus oppia tuntemaan ravintola-alaa entistä laajemmin. Itsekin monta iltaa The Cockissa istuneena olen päässyt näkemään, miten Kellarikrouvin kaltaisista perinteisistä konsepteista voi kehittää jotain aivan uutta. Toisaalta Royal on yhdessä ravintoloitsijoidensa kanssa pystynyt samalla myös vaalimaan klassikoita ja säilyttämään merkittävää suomalaista ravintolahistoriaa. Lapsena Savoy oli mielestäni kiistatta kaupungin hienoin ravintola, vaikken nyt pienenä yksityiskohtana ollutkaan siellä koskaan päässyt käymään, ja Holidayn ja Löylyn kaltaiset uudet avaukset ovat osaltaan laajentaneet Helsingissä jo muutenkin kukoistavaa ravintola-alaa”, kertoo Miki Kuusi ja lisää:
”Odotan myös, että pääsen sparraamaan tähtikartalle seuraavaksi nousevien kykyjen kanssa ja yhdessä miettimään, miten suomalaista ravintolakulttuuria voi entisestään kehittää kohti maailmanluokan tasoa.”

Royal Academy -ravintoloitsijakoulutuksen kautta uusia ravintolakonsepteja

Royal Ravintolat Oy:n pääomistajalla Intera Partnersilla on vankka visio ravintolayhtiön kasvattamisesta entisestään. Uusia ravintola-alan menestystarinoita tuottaakseen Royal Ravintolat aloitti keväällä oman Royal Academy -ravintoloitsijakoulutuksensa. Sen läpäisseiden intohimoisimpien talenttien kanssa yhtiö on valmistautunut perustamaan uusia, ravintoloitsijavetoisia ravintoloita. Koulutuksen sisältösuunnittelussa ovat mukana myös koulutusvisionääri Saku Tuominen ja keittiömestari-ravintoloitsija Jyrki Sukula. Ohjelmaan valittuja ravintoloitsijakokelaita opettaa joukko Suomen eturivin asiantuntijoita.
——————
Royal Ravintolat Oy
Royal Ravintolat Oy:n vuoden 2016 uusia ravintoloita Helsingissä ovat Löyly, Holiday ja Roster Helsinki, Pizzarium Vantaalla ja Oulussa sekä Tampere-talon ravintolat. Royal Ravintolat Oy:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa Intera Partnersin COO Tuomas Kahri.
Royal Ravintolat on alansa suurin yksityinen yrityskokonaisuus, johon kuuluvat emoyhtiö Royal Ravintolat Oy sekä sen tytäryhtiö Royal Konseptiravintolat Oy. Toimipisteitä ovat 33 ravintolaa 26 eri toimipisteessä ja Konseptiravintoloiden 22 Hanko Sushi-, Pizzarium- ja Ahorita-ravintolaa eri puolilla Suomea. Nämä yhdessä työllistävät yli 700 henkilöä. Liikevaihtotavoite vuodelle 2016 on yli 80 miljoonaa euroa.
——————-
Miki Kuusi ja Wolt
Miki Kuusi on yksi Woltin perustajista ja yrityksen toimitusjohtaja. Aikaisemmin Kuusi toimi Slushin toimitusjohtajana ja kasvatti tapahtuman vuosina 2011–2015 alle 300 osallistujasta yhdeksi maailman merkittävimmistä teknologia- ja kasvuyritystapahtumista. Slush kokosi marraskuussa 2015 Helsinkiin 15,000 osallistujaa yli 98 eri maasta. Syksyllä 2014, Slush-vuosien jälkeen, Miki perusti viiden muun kanssa Woltin. Wolt on Applen palkitsema mobiilisovellus, jolla voi tilata ruokaa yli 500 ravintolasta Suomessa. Tilauksen voi joko noutaa ravintolasta etukäteen maksettuna ja valmistettuna, tai saada alle neljän euron lisämaksusta toimitettuna kotiin keskimäärin 32 minuutissa. Kotiinkuljetuksia hoitaa yli 400 Wolt-lähettiä.
Wolt julkaisi huhtikuussa 2016 uuden 10 miljoonan euron rahoituskierroksen ja avasi palvelunsa saman kevään ja kesän aikana Tukholmassa sekä Tallinnassa. Woltin sijoittajia ovat muiden muassa Booking.comin entinen toimitusjohtaja ja Uberin kasvuneuvonantaja Kees Koolen, Skypen perustaja Niklas Zennström, Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen sekä Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa.
Teknologialehti Wired valitsi Miki Kuusen Euroopan sadan merkittävimmän teknologiavaikuttajan listan sijalle 32 ja keväällä 2016 talouslehti Forbes valitsi hänet 30 under 30 -listalle maailman nuorten kuluttajateknologiavaikuttajien joukkoon.

CategoriesRavintolat

Facebook Comments