T

Turistit haluavat maistaa Suomessa lähiruokaa

Suomessa vierailevat ulkomaalaiset haluavat maistaa aitoja makuja. Savustettu kala, marjapiirakat ja poronkäristys vetoavat vieraisiin.
Maa- ja metsätalousministeriö osallistui Haaga-Helian kanssa kansainväliseen ruokamatkailututkimukseen, jonka tulokset julkistettiin maanantaina. Selvityksen teki yhdysvaltalainen World Food Travel Association. Tuloksista kertoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.
Kysely tehtiin kymmenessä maassa viime keväänä. Vastaajia oli runsaat 2500. Tutkimuksessa kysyttiin mielipiteitä suomalaisen ruoan houkuttelevuudesta ruokakuvien kera.
Houkuttelevimpia olivat savustettu kala, marjapiirakka ja kanelipullat. Suomessa käyneet nostivat kärkeen myös poronkäristyksen, jota oli selvästi maistettu. Vähiten houkuttelevin oli karjalanpiirakka.
Vain joka kuudes sanoi tietävänsä jotain suomalaisesta ruuasta. Suomessa käyneistä kaksi kolmesta kertoi pitäneensä ruuasta. Mielikuvissa nousivat esiin maukkaus, yksinkertaisuus ja jopa vaatimattomuus.

CategoriesMatkalla

Facebook Comments