T

Toni Toivanen keittiömestariksi New Yorkiin

 
Kööpenhaminalaisessa ravintola Nomassa työskennellyt Toni Toivanen kävi verestämässä muistoja pääkallopaikalla hetki ennen suuria muutoksia sekä ovensa sulkevalle Nomalle että Suomesta muuttavalle Toivaselle. Viisi Tähteä haastatteli keittiömestaria Kööpenhaminassa tacojen äärellä.
Toni, mitä meinaat tehdä seuraavaksi elämälläsi?
Seuraavaksi elämässäni aion syödä Hija de Sanchezin tacoja, mutta sen jälkeen kiikarissa on sunnuntai. Lähdetään Eric Rätyn kanssa Tokioon kokkaamaan.
Mitä se käytännössä meinaa?
Eli Rätyn ja mun Sandlådan valtaa erään pienen ranskalaisen bistron muutamaksi päiväksi. Nää on näitä kivoja juttuja, joilla ei pääse rikastumaan. Sitten kun tuun takas, alkaa laukkujen pakkaaminen, koska lähden melkein samoilla silmillä Ameriikkaan.
Minkälainen homma siellä odottaa?
Lähden New Yorkiin Manhattanille. Ovat rakentaneet uuden pilvenpiirtäjän ja sinne pitäis pistää pytinki pystyyn myös safkan osalta. Mä toimin siinä hommassa keittiömestarina. Kyseessä on erikoinen meininki, koska pilvenpiirtäjän asuntojen hinnat lähtevät useista miljoonista ja päättyvät tähtitieteellisiin summiin. Mun homma on pitää vaativa asiakaskunta tyytyväisenä.
Millä fiiliksillä lähdet?
On tosi siisti lähteä. Jenkit on olleet mulle aina jonkinlainen haave. Kun puhutaan isosta maailmasta, ajatellaan usein New Yorkin silhuettia. Fiilis on samaan aikaan jännittynyt ja innostunut.
Kuinka pitkä varvista on tarkoitus tulla?
Sitä ei tiedä kukaan. Aluks lähdetään kolmen vuoden visalla, mutta se on omasta itsestä kiinni tarkoittaako se vuotta, kahta, kolmea vai loppuelämää. Tuskin silti loppuelämää.
Aivan. Mikä on todennäköisyys, että Toni nähdään vielä Suomessa kokkaamassa?
Suuri. Kyllä mä varmasti palaan. On kiva lähteä kattomaan meininkiä, mutta kuitenkin kaverit, sukulaiset ja perhe on Suomessa. Mä olen ammentanut Suomesta niin paljon, että haluan kyllä palata.
Mites se Räty? Voisitko hoitaa hänet mukaasi Suomeen, sitten kun aika on kypsä?
Se voi olla vaikeempi rasti, kun sillä on ihana tytär ja vaimo Hongkongissa, mutta yrittänyttä ei laiteta. Kyllä sekin vielä saadaan houkuteltua.
Kiitos Toni, ei muuta kuin hyvää elämänjatkoa.
Kiitti Viisi Tähteä.

CategoriesRavintolat

Facebook Comments